Blogi: Mikko Paunio, su 18.08.2019 09:12

Hussein Al Taee, Taqiya ja muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit

Valtamedia ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että erityisesti shialahkoon kuuluvilla muslimeilla on oikeus hyvällä omalla tunnolla valehdella vaaran vallitessa (1). Hussein Al Taee - tai mikä hänen oikea nimensä on - on harras shiamuslimi.

Se miksi erityisesti shiamuslimit ovat tukeutuneet Taqiyaan johtuu siitä, että he ovat olleet Lähi-Idässä ja Arabian niemimaalla usein sunnimuslimien vainoama vähemmistölahko. Hädän tullen heillä on ollut oikeus valehdella säilyttääkseen nahkansa.

Taqiya-käsitteen ymmärtäminen on nyt tärkeää, koska Anter Yasa eilen paljasti järkyttäviä asioita Hussein Al Taeesta.

Jos ne pitävät paikkansa, Hussein Al Taee on erotettava eduskunnasta.

On muistettava, että Anter Yasa ei ole jakanut Al Taee-paljastuksillaan, eikä muillakaan paljastuksillaan mm. Lelumiehestä tai Abdirahim Husu Husseinista, väärää tietoa. 

Suomalaisen yhteiskunnan suuri voima on ollut historiallisesti keskinäinen luottamus, mutta tässä tapauksessa se on jo kääntynyt suomalaista yhteiskuntaa vastaan. 

Ensimmäinen poliittinen esimerkki Taqiyan käytöstä oli vuonna 628 jkr solmittu Muhammedin ja Mekan Qurash-heimon välinen rauhansopimus. Muhammed rikkoi sopimuksen kaksi vuotta sen solmimisesta.

Nykypäivän poliittisista Taqiya-esimerkeistä on merkittävin palestiinalaisjohtajan Jasser Arafatin valehtelu Israelille ja koko maailmalle hänen allekirjoitettaessaan Israelin ja Palestiinan välisen Oslon rauhansopimuksen. 

Kun Arafatia oli ankarasti arvosteltu arabimaissa Oslon rauhansopimuksen allekirjoittamisesta, hän egyptiläisessä sanomalehdessä antamassaan haastattelussa viittasi epäsuorasti Taqiyaan. Hän kertoi allekirjoittaneensa samanlaisen "rauhansopimuksen" kuin minkä Muhammed oli tehnyt Qurash-heimon kanssa.(2) 

Arabimaailma ymmärsi laajalti tämän Taqiyaan perustuneen vihjeen, mutta länsimaat eivät.

Taqiya perustuu ensisijaisesti Koraanin Suuraan 3:28 ja sen tulkintoihin. 

Kristillisessä perinteessä kasvaneena agnostikkona Ibn Kathir nimisen uskonoppineen Taqiya-tulkinta herättää minussa epämiellyttäviä, jopa pelon tunteita.

Tulkinnassa ja itse asiassa myös aika suoraan tuossa Suuran jakeessa, annetaan islaminuskoiselle lupa näytellä kivaa kaveria vääräuskoiselle. Sisimmässään hänen pitää pitää vääräuskoisia vihollisinaan.

Kathir on ottanut esimerkin profeetta Muhammedin seuralaisesta Abu Ad-Dardasta, joka on todennut:

"Me hymyilemme eräille henkilöille, vaikka meidän sydämemme kiroavat heidät."

Kathir on viitannut myös Al-Hasaniin eli Muhammedin tyttärenpoikaan, joka on todennut:

"Taqiya on sallittu aina Ylösnousemuspäivään asti."

Tästä päästäänkin sitten otsikkoni viimeisiin kahteen sanaan. 

Kirjoitin huhtikuussa 2017 Hollannin parlamenttivaalien jälkeen Ilmari Schepel nimisen puoliksi hollantilaisen Kainuussa asuvan kaverin innoittamana Hollannin 2017 poliittisen kevään jälkimainingeista.

Schepelin Usarin blogiin käännetyt demaripoliitikkojen puheenvuorot eräästä hollantilaisesta 2017 vaalien jälkeisestä TV-dokumentista olivat todella mielenkiintoisia.

Schepel kertoi järkyttävän tarinan siitä, kuinka islamistit vain neljässä vuodessa tuhosivat Hollannin ennen niin mahtavan Työn Puolueen (=demaripuolue) ja kuinka onnettomat demarijohtajat ruoskivat itseään tässä TV-dokumentissa (3). 

Kun islamistit olivat tuhonneet Hollannin Työn Puolueen, Muslimiveljeskunnalle ja Turkin presidentille vannotut lojaliteetit paljastuivat ja kaverit perustivat uuden islamistisen puolueen.

Suomalaisilla on oikeus tietää Hussein Al Taeen lisäksi eräiden muidenkin Suomessa vaikuttavien muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit.

Valtamedia ei enää voi vaieta näistä asioista, olipa totuus näihin kysymyksiin liittyen kuinka kipeä tahansa. Sinisiin silmiin ei aina ole luottamista.

1. https://en.wikipedia.org/wiki/Taqiya

2. https://www.cnsnews.com/commentary/kenneth-kopf/obama-s-na-ve-iran-deal-cloaked-islamic-deception

3. https://www.oikeamedia.com/o1-15414

Mikko Paunio su 18.08. 09:12

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän on kolmannen polven sosialidemokraatti ja liittynyt SDP:hen vuonna 1977. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02. 00:16

Nyt HS megavalehtelee Delhin ilmansaasteiden syistä

to 23.01. 23:46

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

su 17.11. 09:51

YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

la 07.09. 07:11

Hussein Al Taee, Taqiya ja muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit

su 18.08. 09:12

Petteri Taalas, mitä ihmeen sekoilua tää on?

ma 05.08. 11:06

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07. 15:38

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06. 10:20

Kansalaisten vaiettava tasa-arvon nimissä

su 02.06. 11:48

EU:hun kehittymässä valtava ympäristökatastrofi väärän politiikan myötä

pe 31.05. 10:26

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Koronavirus horjuttaa utopioita ja palauttaa todellisuuteen

ma 23.03.2020 23:21

Professorin Ajatuksia

Kykeneekö EU mihinkään?

ma 30.03.2020 23:04

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Koronakriisin synkkä varjo Suomen yllä

to 26.03.2020 01:08

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Maahanmuutto vie nuorilta asunnot

la 07.03.2020 12:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Hengityskoneita lisää! Missä Valmet?

ma 30.03.2020 23:08

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Maria Ohisalo on sisäiselle turvallisuudelle vaarallinen henkilö

la 28.03.2020 08:40

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Koronan taloudellinen hinta?

ti 24.03.2020 11:02

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Epitafiton aika

ma 30.03.2020 23:06

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19