Yritän koostaa nyt hieman epäpoliittisemman kirjoituksen, vaikka ylivoimaistahan seepralle on päästä raidoistaan. Yksityinen on poliittista ja poliittinen yksityistä, useimmiten. Neutraalius ja riippumattomuus on erittäin vaikeaa nykyisessä, ikävän jyrkkien vastakkainasetteluiden ilmapiirissä.

Henkilökohtainen elämäni on ollut viime vuodet melkoisessa myllerryksessä. Tänään on toisen avioliittoni ensimmäinen hääpäivä ja olosuhteiden pakosta vietämme sitä erillämme. Tämä kaikki antaa aihetta moneen kirjoitukseen, mutta jostain on aloitettava. Kirjoitin pääosan tästä aloituksesta jo viime vuonna.

Tärkein muutos on tietysti se, että täysin pyytämättä ja yllätyksenä tapasin ihanan naisen, joka suostui kosintaani. Minuutissa. Ehdinkin olla juridisesti eronneena huimat 2 kuukautta ja 2 päivää. Ja konkreettisesti erossa entisestä puolisostani kokonaisen viikon. Sen puolison, jonka kanssa ehdittiin 25 vuotta sitten seurustella 3 viikkoa ja olla kihloissa 6 viikkoa ennen häitä. Molemmat liian epäuskottavia Hollywood-kässäreiksi. Harva pystyy samaistumaan.

Nyt näin vanhempana ei enää jaksa tuommoista teinijahkailua, joten Claudian kanssa seurusteltiin vain noin 3 päivää, mutta byrokraattisista syistä kihlausaika venähti viideksi kuukaudeksi. Suunnittelimme häitä ensin Kuubaan, mutta koska Kuuba olisi rahastanut ulkomaalaisen vihkimisestä melkein tonnin ja Suomessa pääsi naimisiin ilmaiseksi, niin päätös oli helppo tehdä.

Tämä äkkirakastuminen muutti suunnitelmiani aika totaalisesti. Alunperin kun minulla oli suunnitelmia päätyä ihan muihin maihin kuin Kuubaan. Tai ehkä ennenaikaiseen kuolemaan, koska olin erittäin masentunut. Karma on todistetusti narttu: libertaari (ja joidenkin lukutaidottomien mulqvistien mielestä ”äärioikeistolainen fasisti-rasisti-natsi”) rakastuu kuubalaiseen ja päättää ryhtyä kuubalaiseksi. Näin kävi. Ensin rakastuin Unescon maailmanperintökohteeseen eli Trinidadiin. Ja vasta talviseisauspäivän iltana Claudiaan. Kaupan päälle sain koko kuubalaisen perheen: kaksi lasta, anopin ja marraskuussa vielä lapsenlapsenkin.

Jos joku ääliö nyt luulee, että maailmankuvani olisi jotenkin muuttunut saati takkini jossain asiassa merkittävästi kääntynyt, hän on väärässä. Olen entistä enemmän ”rasisti” ja kutsun vaimoankin joskus neekeriksi, vaikka asiallisesti ottaen hän on mulatti (eri bloggauksen aihe). En edelleenkään ole kovinkaan vasemmistolainen, paitsi että geolibertaarina vastustan kaikkea maan ja luonnonvarojen yksityisomistusta, mikä perinteisten oikeistolaisten ja kepulaisten metsänomistajien mielestä tekee minusta tietysti kommunistin. Mutta kun vastustan tulojen verottamista, eurooppalaista ”hyvinvointivaltiota” ja suurta julkista sektoria, se taas tekee minusta tietysti ”äärioikeistolaisen” verrattuna Suomen solisalirattis-dementoituneisiin eduskuntapuolueisiin, joiden käsi on koko ajan toisten taskussa. 

Vastustan myös ryöstökapitalismia ja kaikenlaista imperialismia (sis. uskonnoksi tekeytyvä imperialistinen ideologia nimeltä islam) toisin kuin esim. Suomen hallitus, joka syö isäntien kädestä ja kysyy kuinka syvään vielä pitäisi kumartaa. Kannatan voimakkaasti myönteistä nationalismia, enkä voi ymmärtää, miksi nationalismia ei saa Euroopassa enää kannattaa, vaikka muualla saa. Tai siis tietenkin ymmärrän: kyseessä on suuryritysten ja imperialistien erittäin kyyninen ja kavala salajuoni Euroopan tuhoamiseksi. Kuubassa isänmaa on yleinen ja positiivinen sana, Suomessa nykyään vihapuhetta. Ilmankos Nordea ei salli pankkisiirtoja Kuubaan, mutta perustelee kyllä firmoja Panamaan.

Tulen takuulla pohtimaan trooppista sosialismia ja sen kuubalaisen version tämänhetkistä tilaa kirjoituksissani ankarasti ja omakohtaisesti. Neuvostoliiton merkityksen vertaileminen Suomen ja Kuuban välillä on myös mielenkiintoista. Olen jo puolessatoista vuodessa oppinut jotain ja osallistunut vappumarssiin, mutta en tarpeeksi rohjetakseni esiintyä minään asiantuntijana. Kunhan kirjoittelen kokemuksistani ja havainnoistani, jahka taas joskus pääsen Kuubaan. Tai ehkä jo aiemminkin, näitä julkaisemattomia blogiaihoita mulla on jo viime vuodelta.

Joka tapauksessa 49-vuotissyntymäpäivänäni haluan onnitella vaimoani, että avioliittomme täyttää vuoden. Pari vuotta sitten tällainen etäsuhde Kuubaan olisi ollut mahdottomuus, koska kuubalaisilla ei ollut juuri mahdollisuutta käyttää internettiä (toisen bloggauksen aihe). Olen kiitollinen myös kaikille muille läheisilleni ja Facebook-ystäville, jotka ovat tukeneet minua vaikeimpina aikoinani ja edelleen tukevat.

Olemme molemmat ottaneet loppuelämämme kestävän oppimis- ja monikulttuurisuushaasteen, jossa perheillämme tulee olemaan paljon kestämistä ja opittavaa myös. Todennäköisesti myös viranomaisilla. Blogattavaa varmasti on tulossa…

¡Adelante, compañera!