Amir Tsarfatin yhteenveto

Videot to 12.10.2023 21:29

Yli tunnin mittainen yhteenveto kaikesta mitä on tapahtunut lauantaiaamuna ja sen jälkeen. Koska koko maailman tiedotusvälineet ovat toinen toistaan enemmän pihalla siitä mitä nyt tapahtuu, on hyvä istua tunnin verran rauhassa ja kuunnella messiaanisen juutalaisen Amir Tsarfatin kooste rauhallisella äänellä selostettuna, huolimatta asioiden järkyttävyydestä.  Ja lopuksi kuulla myös näköalaa siihen, mitä tästä eteenpäin tulee tapahtumaan.

Amir kertoo kuinka Hamas onnistui sokaisemaan ja kuurouttamaan koko Israelin etelärajan valvontakoneiston ensimmäisen 5 minuutin sisällä ja mitä sen jälkeen tapahtui. 

Kibbutsien valvontakameratallenteista on käynyt selville, että Hamasin terroristien lisäksi aivan käsittämättömiin julmuuksiin osallistui lähes yhtä monta tavallista Gazan siviiliä, niitä joita aina uutiskuvissa näytetään farkuissaan ja t-paidoissaan surkean näköisinä. 

 

 

Jukka Rahkonen to 12.10. 21:29

blogit

Mikko Paunio

Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä

to 30.11. 14:08

Vieraskynä

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Olli Pusa

Totuus murtautuu esiin

la 25.11. 20:22

Heikki Porkka

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Juha Ahvio

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24