Niiden täytyy tietää, että se ei ole mahdollista!

Videot ma 02.01.2023 00:25

Richard Vobes pohtii miksi meille jatkuvasti syötetään utopiaa päästövapaasta lähitulevaisuudesta, vaikka kaikki asiantuntijat tietävät sen olevan käytännössä mahdotonta.

"Net zero" eli täysin päästövapaa energiatalous on käytännössä mahdottomuus sille asetetussa aikataulussa. Mikäli sitä tavoiteltaisiin aidosti niin se perustuisi kritiikille avoimiin ja realistisiin suunnitelmiin joiden etenemistä kaikkien olisi mahdollista seurata.    

Öljy, kaasu ja hiili ovat kauan olleet parhaita energiavarastoja - ja ne ovat sitä edelleen. Uraani ja padottu vesivoima ovat myös olleet vakaan ja isoihin generaattoreihin perustuvan sähköverkon selkärankaa niissä maissa, joissa niitä on rakennettu ja vesivoiman vaatimia korkeuseroja ja padottavia jokia on ollut saatavilla. 

Hyvä ja mukava elintaso, josta suuri osa maailmasta on saanut nauttia, on ollut lähes kokonaan helpon ja halvan energian mahdollistamaa.

Yhteiskuntien taloudellinen, teollinen ja teknologinen kehittyminen ei olisi ollut mahdollista ilman edullista ja helposti saatavilla olevaa energiaa. 

Sähköä ei voi varastoida kuten öljyä, kaasua tai hiiltä (tai uraania). Akut vuotavat energiaa. Jos lataat sähköauton akut täyteen ja et jostakin syystä ajakaan sillä pariin viikkoon, osa jo maksamastasi sähköstä on haihtunut ilmaan ja se täytyy ladata ja maksaa uudelleen. 

Mutta jos tankkaat diesel auton tankin täyteen, se on vuosienkin päästä vielä täynnä ja kaikki sen sisältämä energia on tallella. Hiilipohjaiselle polttoaineelle ei ole vielä olemassa käytännöllistä korvaajaa. Dieselauton "lataus" täyteen kestää minuutin ja "ladattu" ja kerran maksettu energia säilyy kunnes se käytetään. Polttoaineverkosto on toimiva ja auton saa "ladattua" täyteen missä vain ilman jonotuksia.

Polttomoottori ja polttoaineverkosto on optimoitu ennenkaikkea käytännöllisyyden, käyttäjän vapauden ja tuottavuuden näkökulmasta.

Polttomoottori ei opeta tai pakota käyttäjäänsä aikatauluttamaan ja suunnittelemaan toimintaansa, elämäänsä ja matkailuaan energian ehdoilla niinkuin nykyinen sähköauto. "Lataat" autosi 2-3 kertaa kuukaudessa, "lataaminen" kestää noin yhden minuutin, latauspisteitä ei tarvitse etsiä, voit halutessasi varastoida energiaa pitkiksi ajoiksi, matkat eivät edellytä ennalta suunnittelua eikä auton ehdoilla pidettäviä pitkiä taukoja.

Toimintasäde dieselautoilla on yhdellä minuutin "latauksella" usein yli tuhat kilometriä. "Lataus" toimii yhtä hyvin talvipakkasilla ja siitä riittää myös sisätilojen lämmittämiseen tai jäähdyttämiseen aina. Käytännössä polttomoottoria ja sillä liikkumista ei käyttäjän ole tarvinnut vuosikymmeniin edes ajatella. Se vain toimii ja olet vapaa lähtemään ja tulemaan. Tämän helppouden merkityksestä yksilön vapaudelle ja tuottavuudelle kannattaisi keskustella enemmän.  

 

Tavoitteet hiilipohjaisesta energiasta luopumisesta vuoteen 2030 tai 2035 mennessä ovat täyttä utopiaa ja poliitikkojen täytyy se kyllä tietää.   

Ihmisen tuottaman hiilidioksidin merkitys ilmaston muutoksiin on lisääntyvän tiedon valossa yhä epäselvempää ja spekuloidun asteen lämpenemisen vaikutuksien haitallisuuskin on myös täysin kyseenalaista. 

Miksi meille myydään silti jatkuvasti utopiaa, jonka tiedetään olevan pelkkää mielikuvitusta ja täysin epäkäytännöllistä annetussa aikataulussa? 

Voiko taustalla olla muutakin kuin vain päästöistä huolissaan oleminen? Ovatko "15 minuutin kaupungit" automatisoituine kontrollijärjestelmineen ja henkilökohtaiset päästörajoitukset tai jopa päästö-lockdownit tulevan vuoden uutisaiheita, joita meille myydään vuonna 2023 tai tulevina vuosina hienona edistyksenä?  

 

Ja huom: öljyä, hiiltä ja kaasua on aina voinut ja voi edelleenkin ostaa muualtakin kuin Venäjältä tai muslimivaltioilta. USA oli ennen Bidenin hallintoa täysin energiaomavarainen ja myi ylituotantoaan muille. Myös Israelin uudet kaasukentät ovat merkittävä energianlähde ostajille. Norja voisi pumpata ja myydä enemmän mikäli Venäjän pussiin pelaava globaali vihreä aktivismi ei rajoittaisi.

 

Jukka Rahkonen ma 02.01. 00:25

blogit

Olli Pusa

Maahanmuuton ongelma

to 26.01. 13:51

Heikki Porkka

Trump otsikoissa - Yle uutisoi ristiriitaisesti ja pimittää jälleen olennaista tietoa

to 26.01. 11:14

Tapio Puolimatka

Translain uudistusesitys ajaa miesten etuoikeuksia

ke 18.01. 15:42

Mikko Paunio

Helsingin kaupunki priorisoi kielitaidottomien ja somalinkielisten hammashoitoja kantaväestön maksaessa pitkälti tarvitsemansa hammashoitonsa itse

ti 17.01. 13:32

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49