NIH (National Institute of Health) antoi lausunnon joka todistaa, että Fauci kiistatta valehteli kongressille väittäessään, että Wuhanissa ei harjoitettu gain of function tutkimusta Faucin myöntämällä rahoituksella. Kyse on siis viruksista, joita tarkoituksella manipuloidaan vaarallisemmiksi tartuttavuudeltaan tai taudinkuvaltaan. NIH myönsi nyt, että kyse todella oli gain of function tutkimuksesta ja Fauci on vastuussa sen rahoittamisesta.
Mikäli Fauci joutuu vastaamaan valehtelustaan kongressille, siitä voi seurata enimmillään jopa viisi vuotta vankeutta. Vasemmisto ei suostu ottamaan koskaan vastuuta mistään, joten edessä on pitkä taistelu siitä saadaanko Fauci vastuuseen rikoksistaan. Faucin rahoittamat tutkimukset voivat olla lopulta vastuussa jopa koko maailmanlaajuisen Covid pandemian syntymisestä.
Nyt on lisäksi selvinnyt, että Fauci on myös rahoittanut erittäin julmia ja jopa täysin sairaita eläinkokeita, jossa mm. koiranpentuja on pidetty kiinnitettyinä terrarioon, jossa olevat hyönteiset ovat syöneet koiranpennulta vähitellen pään. Mitään varsinaisia uskottavia syitä tällaisille "kokeille" ei ole pystytty esittämään. Nämä täysin sadistiset ja turhat "kokeet" ovat saaneet ihmiset tyrmistymään ja vaatimaan Faucin vangitsemista heti. #ArrestFauci oli pitkään twitterin eniten jaettu tagi.
Ihmiset ovat järkyttyneinä kyselleet millainen hirviö Fauci todellisuudessa on.
Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä
to 30.11. 14:08Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11. 21:40Totuus murtautuu esiin
la 25.11. 20:22Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11. 17:48Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09. 00:24