Kävin tässä tänään jumalanpalveluksessa. Kirkkovuoden juhlana oli Marian ilmestyspäivä. Oli riemukasta veisata virsiä ja hiljentyä. Sen jälkeen pidetyissä kirkkokahveissa lähetyssihteeri kertoi ohimennen, että Namibiassa kuuluu ihmisiä enemmän ihmisiä kirkkoon kuin meillä.

Asia jäi vaivaamaan mieltä.

Toden totta. Me luulemme elävämme kristityssä yhteiskunnassa mutta todellisuus on toinen. Maailma muuttuu ja Suomen evankelisluterilainen kirkko on hengenhädässä. Sen arvot pyyhkiytyvät pois ja yhteiskunta menee omaan suuntaansa. Samaan aikaan kansa vaeltaa tasaisen kiihtyvänä virtana siitä poispäin.

Jos kirkko olisi oy?

Tilanne on niin paha, että mikäli Suomen ev.lut. kirkko olisi liikelaitos, niin sen osakkeenomistajat karjuisivat raivosta. Kriisi näkyisi kaikessa ja joka puolella. Mikäli kirkko olisi liikelaitos, niin johtajia olisi vaihdettu ja osastopäälliköiden takamukset mätkähtelisivät äkillisistä potkuista.

Näyttää siltä, että kirkon ylipapit ja sen kirjanoppineet ymmärtävät yksityisissä keskusteluissa tapahtuneen mutta eivät epätoivossaan osaa tehdä mitään. Siksi strategiaksi on valittu: ”pää kyyryyn ja pois yhteiskunnan jaloista.” Näin selvittiin kylmän sodan aikana ja ehkä näin selvitään tulevaisuudessakin?

Sillä onhan vielä kaikki niin suloisen hyvin ja mainiosti: verot maksetaan säännöllisesti.

Kirjoitus on kuitenkin seinällä eikä kukaan uskalla tulkita sitä. Samaan aikaan kansa äänestää jaloillaan, älymystö ei ole enää kiinnostunut kirkon sanomasta ja keskiluokka ja duunarit jättävät kirkon.

Ainoa, joka ylhäällä hieman enemmän pelottaa on rahavirran vähittäinen heikkeneminen ja se trendi, jonka mukaan kirkolla on armon aikaa noin 10 vuotta.  Mutta ei hätää: seurakuntia yhdistetään, seurakuntayhtymiä perustellaan ja matalapalkkaisia siivoojia erotetaan tarpeettomina.  Fuusiot säästävät ja säästöt perusasioissa vähentävät kitkaa yhteiskunnan kanssa. Ollaan mauttomia ja hajuttomia. Pysytään sivulla ja ruvetaan harrastamaan eriskummallisia triviaali-asioita.

MIkäli todellisuus tihkuisi kirkon ylipappien kahvikammareihin, niin asiat olisivat toisin. Jos todellisuus ahdistaisi, niin pappien pitäisi saarnata kuin jokainen saarna olisi vihonviimeinen ja lopullinen. Sanan pitäisi sattua kipeästi ja tarkasti jokaiseen sydämeen.

Kirkon "mount everestillä" arki on nyt turvallista, ennakoitavaa ja lutuista. On parempi eristäytyä, hiipua tai sitten keksiä kirkon tärkeimmäksi tehtäväksi joku muu kuin sen perussanoma – ja onhan näitä päivän hupsutuksia; alkaen aina dingoteologiasta vegaaniteologiaan saakka. Ja onhan aina mahdollista harrastaa ekumeniaa)))

Ehdotin tässä muinoin sitä, että kirkon keskushallinto korvattaisiin kahden naissuntion kahvihetkillä. Tulisi tolkun järkeä ja elämän tosiasioiden ymmärrystä. He voisivat hoitaa nämä asiat paremmin kuin koko kirkkoneuvosten köörti.

Ehkä olin kannassani liian jyrkkä. Kadun tätä aivan todellisuudelle vastaista ehdotustani. Se olisi sitä nuoruuden radikalismia.

Kyllä siihen naissuntioiden seuraan voisi istuttaa myös muutaman seurakuntamestarin. Tulisi kiinteistöosaamista! Ja kyllä miesnäkökulmaa tarvitaan.

Parasta Marian ilmestyspäivää kaikille! Myös ateisteille ja epäilijöille!