Flatus vocis

Keskiajan nominalisteilla oli käsite flatus vocis, jolla haluttiin kertoa, että yleiskäsitteellä oli yhtä vähän olemassaoloa eli siis järkevää sisältöä tarkoittamiensa konkreettisten asioiden ulkopuolella kuin on pieraisulla (lat. flatus). Kyseessä oli siis pelkkä ääni ilman mitään mieltä.

Nuo keskiajan oppineet, joiden terävyyttä ei kannata aliarvioida, puhuivat käsitteiden ja logiikan ominaisuuksista, eivät sen sijaan fyysisestä todellisuudesta, jota pidettiinkin vähempiarvoisena.

 Miksi ihminen sellaisten asioiden kanssa olisi askarrellut, kun kaikki, mitä hänen todella tarvitsi tuntea, olivat ihminen (hänen sielunsa) ja Jumala.

Kun pyhä Augustinus kysyi itseltään, mitä hän oikeastaan halusi tässä maailmassa tietää, hän joutui vastamaan: ihmisen (sielun) ja Jumalan (animam et Deum). Eikö nyt tosiaan mitään muuta (nihilne plus? -Nihil plus!). Eipä, ei.

Ei kai tämäkään tehtävä helppo ollut, mutta sen etuna oli looginen kirkkaus, jota fyysisen, olemassa olevan maailman epätäydellisyys ja fragmentaarisuus eivät päässeet tahraamaan.  Anima eli sielu ei kuulunut fysikaalisen maailman piiriin.

Nykymaailman skolastikot ovat toisenlaisessa asemassa. Itse asiassa, mikäli he ovat johdonmukaisia, heidän on välttämättä keskityttävä omaan vaikutukseensa juuri tuossa katoavaisessa ja häilyvässä maailmassa sen fyysisessä mielessä. Muulla ei ole väliä, sillä mehän olemme elukoita toisten meihin verrattavien lajien joukossa. Nihilne plus? Nihil plus.

Jokainen ymmärtää, että yhden yksilön painoarvo tämän fyysisen maailman kokonaisuudessa on tavattoman pieni. Eipä sitä voida verrata animan äärettömään merkitykseen, vaikka jäänteitä tästä ajattelussa näemme yhä silloin, kun on puhe niin sanotusta hengen ottamisesta.

Ei ihmisyksilön kohdalla voida enää puhua edes mikroskooppisesta suureesta, vaan pikemmin elektronimikroskoopilla mahdollisesti todettavissa olevasta vaikutuksesta, jonka suhde kokonaisuuteen on käsittämättömän pieni, tuskin mitenkään havaittavissa, mutta ehkä sentään jotenkin laskettavissa.

Silti se on olemassa. Tarkemmin sanoen sen on oltava olemassa, koska koko asia eli olemassaolomme olisi muuten mieltä vailla.

Viittaan tässä tietenkin siihen hiilijalanjälkeen, jonka kukin meistä tähän maailmaan jättää.

Vanha vertaus hyttysen pierusta (flatus) Saharassa liittyy saumattomasti tähän problematiikkaan. Tällainen flatus on tavattoman pieni, mutta silti ainakin minun käsittääkseni todellinen. Hyönteisten tutkijat tietävät asian paremmin. Loogisesta konstruktiosta ei sen sijaan ole kysymys.

Tämän tapahtuman vaikutus Saharan mikroilmastoon saati koko laajaan globaaliseen lämpenemiseen on siis kaiketi olemassa laskennallisesti, mutta onko sitä olemassa reaalisesti on kysymys, joka voidaan ratkaista vain tarkoilla, aivan äärimmäisen tarkoilla konkreettisilla tutkimuksilla. Siis tuota vaikutusta, ei itse tapahtumaa.

Aivan sama koskee ihmisyksilön hiilijalanjälkeä.

Keskimääräisenä suureena sekä hyttysten flatus että suomalaisen ihmisen hiilijalanjälki ja niiden vaikutus hiilidioksidin kokonaismäärään maailmassa ovat toki mitättömiä, mutta suurten populaatioiden kyseessä ollessa ne saavat jo reaalista merkitystä.

 Sitä paitsi niitä voidaan ja täytyykin pitää fyysisen maailman osina. Pelkästään logiikan ja yleiskäsitteiden aineettomaan maailmaan ne eivät kuulu eivätkä viime kädessä ole kulttuurisia konstruktioita. Jossakin, niiden takana on kuin onkin tuo Pudels Kern. (Vrt. J.W.v. G., Faust).

Huomautan, että lemmikkieläimillä on suuri hiilikäpälänjälki.

Tunteenomainen suhtautumineen omaan hiilijalanjälkeen eli niin sanoakseni omaan flatukseen, joka sanan varsinaisessakin merkityksessäkin on osa siitä, näyttää pohjimmiltaan uskonnolliselta.

 Miten absurdia onkaan laskeskella vaikkapa omaa ruokalistaansa sen kannalta, mitä se vaikuttaa ilmastonmuutokseen, jonka riippuvuus ihmisen toiminnastakin on merkitykseltään kiistanalainen, niin ilmeistä kuin itse muutos onkin.

Toki voidaan ajatella, että kantilainen kategorinen imperatiivi se on, joka tässä velvoittaa suomalaisen kadunnaisen ja monen miehenkin ehdottomasti laskemaan paitsi kalorinsa, myös hiilijalanjälkensä ja muun muassa pidättymään ulkomaanlennoista ja muutenkin yleensä kaikin tavoin  pidättymään ja pidättämään asian epäterveellisyydestä huolimatta. Mitäpä yhden ihmisen terveys tässä merkitseekään?

Kun tarpeeksi monet jäävät lentokoneesta niin sanotusti rannalle, vähennetään vielä kerran niitä lentoja ja niinpä maailma pelastuu, lienee tuo logiikka tässä asiassa. Ellei niitä kuitenkaan vähennetä, jää ainakin synti muiden harteille.

Ne onnelliset vapaamatkustajat, jotka jatkavat lentämistä, syövät lihaa ja ajavat autolla, saavat sitten tuottaa hiilidioksidia ja metaania juuri sen mahdollisen, laskettavissa olevan hyttysen flatuksen verran, jonka hyveelliset askeetit ovat heille pidättyväisyydellään suoneet.

Mitä onkaan ihminen yksilönä tässä maailmassa, tämän Gaian pinnalla? Ei kai nyt sentään pelkkä flatus? Ein nichtiger Furtz, mikäli asia ilmaistaan runoilijoiden ja ajattelijoiden kielellä? Un terrible pétteur, kuten ranskalaiset teatraaliseen tapaansa asian kenties esittävät?

Joka tapauksessa hän on maailmassa oleva ja toimiva ja siis merkittävä olio, syntyipä hänen merkityksensä miten vaatimattomasta syystä tahansa. Ei hän sittenkään taida olla pelkkä sosiaalinen konstruktio.

Näinhän se asia saattaa olla. Mutta eikö ihminen nyt Pascalia travestoiden ole ainakin ajatteleva flatus? niin paradoksaalinen kuin tuo asia onkin.

Mutta tämä vie jo muualle. Ihminen on suuri ja mahtava ja muuttaa luontoa, ilmastoakin. Mutta onko yksilön merkitys tässä maailmassa nyt siis kuitenkin vain flatukseen verrattava mieletön purkaus? Full of sound and fury?

Mikäli tämän päivän filosofia ei muutakaan merkitystä asialle kykene näkemään, täytynee tämä johtopäätös hyväksyä. Tavallaan metafyysistä ja itse asiassa ihan fyysistä lohtua tähän postmoderniin tilanteeseen tuo, että ihminen on nyt sentään ainakin konkreettinen, fyysinen asia, olkoon nyt vaikka sitten flatus, eikä pelkkä looginen mielettömyys.

Eipä siis halvenneta häntä sanomalla anglosaksiseen tapaan, että se, mitä hän tuottaa on vain ”hot air”, ikään kuin tämä merkitsisi että hän puhuu ja puhisee pelkkää tyhjää. Siinä ilmassa on suuri konsentraatio hiilidioksidia. Ja metaaniakin syntyy, mikä on vielä pahempaa.

.