Blogi: Arto Luukkanen, ma 07.01.2019 22:33

Suomesta Ceausescula?

Vuoden 2019 joulukuussa tulee 30 vuotta Romanian diktaattorin Nicolae Ceaușescun syrjäyttämisestä ja teloittamisesta. Ceaușescu menetti valtansa siksi, että Romania oli sietämättömän paikka elää. Vielä toisen maailmansodan aikana saksalaiset sotilaat ihmettelivät miksi Romaniasta löytyy niin paljon enemmän ruokaa kuin Saksasta. Mutta vasta Ceaușescun johdolla tavallisten ihmisten elämästä muodostui Romaniassa painajaismainen koettelemus.

Asuntojen lämmitystä säädettiin talvisin 16 asteeseen ja elintarvikkeiden hankinnasta tehtiin tuskallisen vaikeaa. Siitä huolimatta, että maassa tuotettiin öljyä, ei autoilua saanut harrastaa kuin sunnuntaisin. Sähkön käyttöä säännösteltiin ja ylimääräisestä sähkönkulutuksesta verotettiin ankarasti.

Syy tähän oli se, että sosialistinen Romania halusi peittää ”kestävyysvajeensa” ts. maksaa vauhdikkaasti pois ulkomaanvelkansa.

Meidän Romanian-tiemme on pehmeämpi mutta se johtaa samaan

Näyttää siltä, että meidän wanhat puolueemme suunnistavat kohti wanhan Romanian mallia.

Kuten 8 puolueen ilmastotavoitteet osoittavat selvästi; vanhat puolueet aikovat nyt supistaa 1) suomalaisten liikkumista, 2) kuristaa lisää suomalaisten taloutta ja 3) vähentää ”kallista” lihansyöntiä halvan kasviseineksen hyväksi 4) nostaa sähkö- ja lämmityskuluja reilusti 5) ylipäätään kurjistaa suomalaista elämäntapaa.(https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/kahdeksan-eduskuntapuoluetta-paatti-yhteisista-ilmastopolitiikan-tavoitteista).

Käännös kohti suomalaista Ceaușesculaa tapahtuu epäilemättä samalla tavalla pehmeästi kuin aikoinaan kun Caruna alkoi kiristää sähkön siirtomaksujen määrää.

Kylmät suunnitelmat muuttuvat hiljalleen päästömaksuiksi, haittaveroiksi, energian hinnan kohoamiseksi, sähkön käytön armottomaksi verottamiseksi, ympäristömaksuiksi, parkkimaksuiksi, tieveroiksi, pääkaupunkiveroiksi ja dieselautojen hävittämiseksi.

Elämästä Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla tulee sietämätöntä. Asumisen hinta on jo valmiiksi viety pilviin ja pankit on päästetty hillittömään rahastukseen: korkoja ei makseta säästäjille, mutta kaikista mahdollisista ”palveluksista” saa pulittaa ennennäkemättömiä summia.

Ylhäältä päin päsmäröityä muutosta säestetään Ylen tottelevaisten toimittajien rummutuksella: on pakko toimia: ”ilmaston pelastamiseksi” ja ”paremman maailman luomiseksi”!

Tämä motiivi on raudanluja. Kun ihmiset ryhtyivät alusta asti epäilemään ns. ”kestävyysvajetta” niin ilmastomuutosta kasvihuoneilmiön väitetysti vallankumouksellisia tuhovaikutuksia ei voi epäillä.

Se on kuin Jumalan Sanaa – jota toki saavat myös tulkita vain viralliset ja lisensioidut ilmastopapit.

Vääjäämätön kurjistuminen toimii keskiluokan tulojen hiljaisena juustöhöylänä. Suomen ”romanialaistumisen” kruunaisivat kasvavat verot, lisääntyvät maksut EU:lle, elätettävien armeijan kasvatus, ulkomaisen velan paisuminen ja byrokratian kaikkivoipaisuus.

Ei autolla Helsinkiin!

Uusin osoitus tästä Nicolae Ceaușescu-politiikasta ovat suunnitelmat siitä, että Uudellamaalla työpaikalle ei saisi kulkea autolla. Pääkaupunkiseudulle töihin menevän olisi näiden pitkälle edenneiden suunnitelmien mukaan maksettava tietulleja ja ympäristöveroa siitä jos hänellä sattuu olemaan parkkipaikka. (https://www.verkkouutiset.fi/uusi-keino-vahentaa-autoilua-tyopysakointi-halutaan-verolle/?). Osmo Soininvaara on päätynyt siihen, että: auto vie tilaa ja siksi sitä pitää verottaa! (Autoilun hinnoittelu kaupungissa 2/2: pysäköinti 5.1.2019).   

Kysymys on ”alarmistisesta ilmastokiihkosta”, jossa Kokoomuksen-Demareiden-Kepun-Vihreiden akseli näkee unta maailman pelastuksesta. Se maksetaan tavallisten suomalaisten selkänahasta.

Tolkun ihmiset ovat huolissaan tulevista seikkailuista. Mihin Köyhälään meitä viedään? Huoli on perusteltu. Emmehän me halua tätä? Siksi jokaisen ajattelevan ihmisen, olipa hän sitoutumaton, demari, kokoomuslainen, kepulainen tai järkivihreä turvattava omaan harkintaan. Terveeseen järkeen.

Onneksi on perussuomalaiset!

 

 

 

Arto Luukkanen ma 07.01. 22:33

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44