Blogi: Heikki Porkka, pe 07.12.2018 14:50

Facebook on uusi Stasi

 

Sain eilen (6.12.2018) facebookilta ilmoituksen 30 päivän kirjoituskiellosta. Tänään (7.12.2018) facebookin ylläpito ilmoitti, että kielto oli aiheeton palauttaen samalla kirjoitusoikeuden.

Mutta ei tässä vielä kaikki, kuten tv-mainos sanoo. Ei kulunut kuin kymmenisen minuuttia, sen verran, että ehdin kertoa seinää seuraaville kirjoituskiellon peruuntumisesta, kun ruudulle ilmestyi uusi ilmoitus kirjoituskiellosta. Ja jälleen kerran 30 päivää.

Alla on kursiivilla kirjoitettuna yli vuosi sitten, 28.8.2017 fb-seinällä julkaistu teksti, joka on facebookin mukaan yhteisönormien vastainen. Teksti on suoraa lainausta Oikean Median blogikirjoituksesta, jonka pääsee lukemaan tästä linkistä

Ehkä joku vasemmistoliiton innokas ilmiantaja on loukkaantunut, koska heidän idolinsa Li Anderssonin nimi näyttäytyy ikävässä valossa?

Loukkaantumisherkkyys saattaa olla kasvamaan päin, sillä vasemmistoliitto on ollut jo vuosien ajan äärimmäisen haitallisen maahanmuuton vakaa tukipuolue. Vasemmistoliitossa ollaan täysin tietoisia siitä, millaista porukkaa rajan yli saapuu, josta on helposti pääteltävissä kuinka piittaamattomia puolueessa ollaan naisten ja lasten turvallisuudesta.

Vasemmistoliiton edustaja Hanna Sarkkinen on ilmaissut järkytyksensä Oulun tapahtumien tiimoilta, mutta mitä hittoa sillä on väliä kuinka pahoin Sarkkiset ja kumppanit järkyttyvät, sillä he ovat yksi vastuullisimmista poliittisista ryhmistä islaminuskoisten kehitysmaalaisten Suomeen tulon takana.

Tämä teksti on facebookin ylläpidon mielestä yhteisönormien vastainen:

"Suomi on toteuttanut järjestelmällisesti samat virheet kuin Ruotsi, joka on ollut suomalaisen maahanmuuttopolitiikan esikuvamaa jo parin vuosikymmenen ajan.

Suomen viranomaisilla on ollut pitkään tiedossa, että merkittävä osa nuoremmista tulijoista valehtelee ikänsä. Seuraavassa lisätodisteita siitä, miksi suomalaisten ei kannata luottaa viranomaisten kertomaan tietoon, jossa he väittävät tietävänsä tulijoiden henkilöllisyyden ja taustat.

Tanskan maahanmuuttoministeri Inger Støjbergin mukaan 60 – 70 prosenttia Tanskaan saapuvista itsensä alaikäiseksi ilmoittavista turvapaikanhakijoista valehtelee ikänsä.

Sydsvenskan-sanomalehti uutisoi Støjbergin lausunnosta 9.9.2016. Ikätesteihin ei kysytä tulijoiden lupaa vaan ne kuuluvat Tanskassa normaaliin käytäntöön, jos herää epäilys tulijan iästä.

Iltasanomat kertoi 18.10.2016 Suomessa vuoden 2016 aikana tehdyistä ikätesteistä:

”Maahanmuuttoviraston mukaan vuoden 2016 aikana oli tehty maanantaihin 17.10. mennessä 402 ikätestiä. Testatuista turvapaikanhakijoista 268 todettiin vähintään 18-vuotiaaksi. Se on noin 67 prosenttia testatuista.”

Iltalehden 30.5.2017 julkaistu artikkeli viittaa Ruotsin osalta samaan suuntaan:

”Ruotsissa testattiin toukokuun alussa 581 turvapaikanhakijaa, jotka väittivät itseään alaikäisiksi. Heiltä otettiin röntgenkuvat viisaudenhampaista ja magneettikuvat polvinivelistä. Testit suoritti Ruotsin oikeuslääketieteen laitos.

Kokeiden tulokset osoittivat, että peräti 76 prosenttia testatuista on todennäköisemmin 18-vuotiaita tai sitä vanhempia kuin alaikäisiä.”

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä turvapaikanhakijoiden ikätestit ovat loukkaavia."

Heikki Porkka pe 07.12. 14:50

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44