Blogi: Jukka Hankamäki, la 01.12.2018 23:36

Kulissien takainen maahanmuutto ja Sdp:n keinot

Vaikka rajojemme yli ei tällä hetkellä virtaakaan suuria määriä laittomasti maahan pyrkiviä pakolaisia, jatkuu maahanmuutto muita kanavia myöten niin runsaana, että Maahanmuuttovirasto Migri on ilmoittanut joutuvansa palkkaamaan lähiaikoina 50 uutta työntekijää nykyisten noin 1000:n lisäksi.

Osa Migrin viranomaiskaaderin laajentamisesta perustuu tänä vuonna voimaan astuneeseen lakiin, jonka mukaan turvapaikkahakemukset on käsiteltävä kuudessa kuukaudessa.

Kuluja aiheuttavan toiminnan paisumista voidaan pitää oireena siitä, että itse perusongelmat pakolaisuuden muodossa vellova maahanmuutto ja laajat väestöjensiirrot ovat edelleen ratkaisematta.

Tämä ilmenee pakolaisuuden ja turvapaikan tavoittelun hakeutumisena muodollisesti hyväksytyille reiteille, vaikka demokraattisessa prosessissa osoitettu kantaväestöjen hyväksyntä suurille väestöpoliittisille mullistuksille puuttuukin.

Suuri osa tulijoista on myös ankkurilasten tai muiden Suomesta oleskeluluvan saaneiden vanavedessä seuranneita perheenjäseniä, vaikka toivottavana voisi pitää perheiden yhdistämistä takaisin turvallisena pidettyihin lähtömaihin sekä oleskeluluvan jo saaneiden palauttamista heti olojen rauhoituttua.

Koska oleskelulupahakemuksia on tullut Migriin tänä vuonna jo yli 56 000, ei maahanmuuttoa voida pitää väestöpoliittisesti merkityksettömänä ilmiönä, vaikka se onkin yritetty sellaiseksi lavastaa vasemmistopopulistisessa argumentaatiossa. Vertailun vuoksi Suomessa syntyi viime vuonna vain 50 858 lasta, ja heistäkin suuri osa maahanmuuttajille.

Huoli kantaväestön kadosta on kyllä aiheellinen, mutta sitä ei voida korjata maahanmuutolla, joka johtaa vain kantaväestön aseman suhteelliseen huonontumiseen. Käsittelin kysymystä tarkemmin täällä arvioidessani Tilastokeskuksen väestöennusteesta noussutta paniikkia.

Suhtautumisemme maahanmuuttoon on ratkaisevaa Suomen tulevaisuuden kannalta ja siltä kannalta, minkälainen kansa tai väestö tässä maassa tulevaisuudessa asuu.

Maahanmuutto ei ole mikään marginaaliteema vaan aivan keskeinen politiikan osa-alue, josta ratkeaa kansamme identiteetti ja poliittinen subjektiviteetti, se, kuka maassamme käyttää poliittista valtaa ja päättää asioista, sekä se, millainen kulttuuri täällä vallitsee.

Puolueemme puheenjohtaja Jussi Halla-aho on aivan oikein huomauttanut, että on väärin, kun maahanmuuttajat astelevat tänne kuin olohuoneeseemme ja alkavat siirrellä huonekaluja sekä esittää vaatimuksia, miten meidän tulisi elää.

Maahanmuuton jatkuessa vilkkaana on erikoista, että samanaikaisesti esitetään vaatimuksia yhtyä raja-aitoja entisestäänkin alentavaan GCM-sopimukseen, jota arvostelin täällä. Puolueemme Perussuomalaiset on ainoa eduskuntapuolue, joka vaatii GCM:n käsittelemistä kansanvaltaisesti ja avoimesti eduskunnan täysistunnossa.

Maahanmuutto ei kaipaa virtaviivaistuksia eikä sujuvampaa organisointia vaan kriteerien nostamista ja määrien jyrkkää vähentämistä. Työvoimapulaa näyttää esiintyvän Maahanmuuttovirastossa, mutta muutoin Suomessa ei esiinny sen enempää pulaa työvoiman määrästä kuin laadustakaan vaan lähinnä halvasta työvoimasta.

Siksi ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta ei pidä luopua myöskään vaalien jälkeen, johon mennessä Sdp:n Antti Rinne ehtii tosin perua kriittiset puheensa.

Miten sitten maahanmuuttopolitiikka muuttuu, jos Sdp saa vaalivoiton ja siitä tulee hallitus- tai jopa pääministeripuolue?

Palautankin mieleen eduskunnan suuren valiokunnan sihteerinä toimivan Peter Saramon ja tasa-arvotutkija Marianne Laxénin Sdp:lle tänä vuonna laatiman salaisen muistion, jossa esitetään, millaista maahanmuuttopolitiikkaa demarit tekisivät, jos olisivat hallituksessa.

Suomen Uutisten käsiinsä saamassa ja julkaisemassa muistiossa Sdp tavoittelee pakolaiskiintiön nostamista ja tarveharkinnan korvaamista kotoutusedellytykset huomioon ottavalla järjestelmällä.

Muistossa vaaditaan turvapaikkapoliittisen päätösvallan siirtämistä entistä enemmän Suomelta Euroopan unionille, maasta poistamisen edellytysten arvioinnin siirtämistä pois tuomioistumilta virkamiesten itseoikaisutyöksi sekä avustajien palkkaamista pikkurötöstelijöille, jotta heille voitaisiin löytää jollakin perusteella oleskelulupa.

Muistion mukaan Sdp vaatii myös rikoksesta tuomittujen maahanmuuttajien karkotusten jäädyttämistä. Lusikallisen lisää demarihunajaa Sdp tarjoaa toteamalla veronmaksajille, että ”[s]elvitys- ja lainvalmistelutyön pohjalta tehtävien uudistusten hinta selviää osana selvitystyötä.”

Tämä merkinnee, ettei Sdp:ssä tiedetä kustannuksia ja että demarit tulisivat vaatimaan lisää rahaa maahanmuuttajien kotoutukseen ja muuhun toimintaan.

Meillä täällä Perussuomalaisissa taas ajatellaan niin, että kenenkään ei pidä maksattaa omaa hyvinvointiaan toisten kukkarosta ilman pakottavaa syytä ja että kauppaa ei pidä tehdä ensin ja pohtia sen jälkeen hintaa.

Mutta sillä tavoin ajattelevista demareista kokoomuksen Orpo, Mykkänen ja Häkkänen tulevat varmasti saamaan mieleisensä hallituskumppanin.

 

Jukka Hankamäki la 01.12. 23:36

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44