Blogi: Heikki Porkka, su 18.11.2018 13:40

Tönis Mägi täyttää tänään 70 vuotta

Tõnis Mägi, yksi merkittävimmistä Laulavan vallankumouksen sankareista, on puhunut ja toiminut muusikkona jo pitkään isänmaan, luonnon ja virolaisen kulttuurin puolesta.

Hän ei kuitenkaan halua vaikuttaa poliitikkona, vaan nimenomaan muusikkona ja taiteilijana.

Mägi on huolestunut poliittisen eliitin etääntymisestä kansalaisista ja kansalaisten kuuntelemisesta.
Hän on ottanut useasti kantaa maahanmuuttoasioihin (viimeksi tänä aamuna ETV:n haastattelussa) ja ollut huolestunut tietynlaisen maahanmuuton vaikutuksista virolaiseen kulttuuriin ja pienen kansan olemassaoloon.

Tõnis Mägi tiedostaa hyvin maahanmuuttopolitiikan taustalla olevat historialliset asiat, joista esimerkiksi suomalaisessa valtamediassa ei liiemmin puhuta.

Mägi on myös näyttelijä, mutta parhaiten hänet tunnetaan laulajana ja muusikkona.

Hän oli Viron neuvostomiehityksen aikana useiden muiden virolaisten iskelmä-, rock- ja popmusiikkia esittävien laulajien kanssa erittäin suosittu kaikkialla Neuvostoliitossa 1970- ja -80 –luvulla. Tõnis Mägi lauloi jopa Moskovan olympialaisten tunnuksen, Olimpiadan.

Hänen tunnetuin sanoituksensa ja sävellyksensä on vuonna 1988 ensimmäistä kertaa esitetty Koit, joka on valittu Virossa useaan otteeseen parhaaksi kotimaiseksi kappaleeksi.

Vuonna 2000 Koit valittiin Radio Elmarin järjestämässä äänestyksessä vuosisadan parhaaksi virolaiseksi kappaleeksi.

Vuonna 2006 Radio2:n kuuntelijat nimesivät Koit’n parhaaksi virolaisen muusikon koskaan tekemäksi ja esittämäksi kappaleeksi.

Vuonna 2009 etsittiin Viron suosituinta laulua. Voittajaksi selvisi Koit, toiseksi tuli Ruja-yhtyeen kansallisrunoilija Lydia Koidulan runoon säveltämä Eesti muld ja Eesti süda.

Uusin nähtävillä oleva Koit-video on viime kesänä järjestetystä jättikonsertista Tallinnan Laululavalta. Luojan kiitos ymmärsin olla paikalla, sillä tapahtuma oli alusta loppuun hienoa virolaisen musiikin ja positiivisen isänmaallisuuden juhlaa.

Ohjelma oli monipuolinen sisältäen solistien johdolla esitettyä kuoromusiikkia, jonka jälkeen alkoi suosittujen virolaisyhtyeiden ja laulajien kavalkadi.
Mukana olivat myös Laulavan vallankumouksen legendat Ivo Linna ja Tõnis Mägi.

Tapahtuma kesti alkuillasta puolen yön kieppeille ja sen sataa ensimmäistä minuuttia (Viro100) kunnioittivat läsnäolollaan Viron presidentti Kersti Kaljulaid ja Ruotsin prinsessa Victoria puolisoineen. Suomen virallista edustajaa ei paikalla näkynyt.

Koit-kappaleen useat suomalaiset oletettavasti tunnistavat. Uusin netistä löytyvä esitys kannattaa katsoa, vaikka olisi jo aiempiin versioihin tutustunut. Videolta on helppo havaita, että Tõnis Mäen karisma ja yleisön joukosta kumpuava isänmaa-henki eivät ole kadonneet minnekään.

Videolla kiinnittyy huomio myös ohjaukseen ja kameroiden käyttöön. Arvostava ja kunnioittava, isänmaanrakkautta korostava tekninen toteutus ETV:n ammattilaisilta.
Kuvissa näkyvien kansalaisten ilmeet, eleet ja käytös kertovat hienosti tunnelmasta, joka vallitsi esityksen ja koko illan aikana.

Toinen merkittävä kappale, jonka Mägi esitti julkisesti jo kolme vuotta ennen Viron uudelleenitsenäistymistä, on Palve. Videolla näkyvä tapahtuma järjestettiin vuonna 1988. Viro uudelleenitsenäistyi 20.8.1991.
Kuten Koit’ssa, myös Palvessa korostuu isänmaallisuus, jonka vuoksi Mäen yhtyeen, Ultima Thulen muut jäsenet olivat sitä mieltä, että nyt ei ole oikea aika kappaleen julkiselle esittämiselle.
Mägi oli toista mieltä, vaikka tiedosti esityksen voivan johtaa vakaviin ongelmiin.

Koit’n sanat englanniksi:

Dawn

It's time to hold our head up high again
and cast away our robes of slavery
so that everything created in a creative spirit
could be born again.

It's dawn, a royal (magnificent) blaze
light's victory wakes the earth.
The horizon is free, the first ray
is falling to the ground.

A cry - we will break everything
so that we could breathe freely (as free men) again.
Look - the ice is broken
let us hold hands, combine our spirits.

With collective advice,
collective strength, we can achieve everything.
In front of us is the only road, a road to freedom
there can be no other.

Power, the power of light
the tribe of freedom, let's go together
on our lips are cries of joy
Look - the giant has freed his hand from the cliff

Belief will lead us forward, a heavenly ray
is walking with us
Like so - victory is just one step away
a short step, step

Land, fatherland, this land is holy,
this land that will now be free
Song, our song of victory, will resound.
Soon you will see a free Estonia!!

Paljon onnea Viron suurelle miehelle, joka uskaltaa ajatella omilla aivoillaan ja kertoo ajatuksistaan myös ääneen, eikä pelkää poliittisen eliitin ja median tuomiota pitäessään omiensa puolta!

Heikki Porkka su 18.11. 13:40

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44