Jätkäsaari

Muistan, kun tulin Helsinkiin opiskelemaan vuonna 1965 ja miten masentavan vaikutuksen tekivät Oulunkylän pelloille tökätyt suorakulmaiset särmiöt. Koulugeometria oli vielä tuoreessa muistissa.

Tuo maaninen särmiöiden pykääminen sitten jatkui ja jatkui ja sitä rumuutta vielä kehdattiin kehua hyvinkin kauniiksi ja pelkistetyksi, jaloksi yksinkertaisuudeksi.

Kaiken huippuna olivat lähiöt, joissa kaukana toisistaan sijaitsevien tornien välissä oli mukamas ihmisten yhteistä tilaa ja peräti luontoa. Pahimmillaan siellä oli autio Siperia, jossa talven tuuli ujelsi ja parhaimmillaan jonkinlainen näkösuoja kansanjuopottelijoille ja joskus sattumalta joku nyppylä lasten leikkejä vartenkin.

Mutta itse periaate oli kaamean simppeli. Siitä kuitenkin tehtiin uskontoa lähentelevä kaanon, kuten Tom Wolfe kertoo kirjassaan From Bauhaus to Our House.

Sitten, hitaasti, mutta sittenkin, jotain alkoi tapahtua. Lähiöitä, joita viitsi katsella ja joita saattoi pitää jopa viihtyisinä, alkoi nousta. Niitä on nyt Helsingissä jo useita. Viittaan esimerkiksi uuteen Herttoniemeen ja Vuosaareen.

Yksi niistä joka tapauksessa on Jätkäsaari, joka on vielä puolivalmis.

Sana jätkä on ymmärtääkseni anglosaksista lainaa samoin kuin myös kämppä. Lumperjäkki (myös lokari) oli fingliskaksi metsätyömies ja sen kantamuotoahan ei tarvitse arvailla.

Satamassa taas jätkän ohella tunnettiin hampuusi (hamnbus), joka taisi olla pejoratiivinen ja viittasi kaiketi siihen epäsäännölliseen elämään, johon satamatyöt monelle tarjosivat mahdollisuuden.

Toki venäläisiäkin termejä liittyi metsätöihin, sellaisiahan ovat esimerkiksi savotta ja hartsu. Mutta mikä mahtaisi olla jätkää tarkoittava venäläinen sana? Tšernorabotši on liian kliininen, pelkkä mužik ei riitä ilmaisemaan asiaa.

Olisiko trudjaga/rabotjaga mitään? Tässä siis kysymys natiiveille. Suomessa on joskus tunnettu sanat rutjake, rutnikka, mutta eipä taida enää moni niitä käyttää.

Ajattelin näet, millainen voisi olla Jätkäsaaren/Busholmen kolmikielinen katukyltti, mutta ei kai sellaista edes tarvita.

Yhtä kaikki, jätkähän on sana, joka itse asiassa viittasi ruumiillisen työn tekijään, mutta sai sitten tietyn pejoratiivisen merkityksen, vaikka samaan aikaan säilytti toisessa piirissä myös myönteisen latauksen, kuten vanhat Suomi-filmit ja vaikkapa Tapsa Rautavaaran laulut kertovat.

Joka tapauksessa uusi Jätkäsaari on mielestäni rakennettu fiksusti jo yleisen ideansa puolesta. Siellä talot eivät ole kaukana toisistaan, vaan tiiviisti yhdessä, kuten ne urbaanissa tilassa aina olivat ennen kuin kaavoittajat kaappasivat tämänkin elämänalueen byrokraattiseksi leikkikentäkseen.

Sen ohella on suurten rakennusblokkien välissä väljä tila kävelijöille ja oleilijoille ja se on maisemoitu lapsille sopivasti mäkiseksi ja silmää miellyttäväksi. Rakennukset eivät ole mielikuvituksettomia särmiöitä, vaan täynnä kiinnostavia ratkaisuja. Monessa näyttää olevan jonkinlainen komentosilta alueen historiasta kai muistuttamassa.

Merinäköala ja suuret laivat ovat ehdottomasti alueen keskeinen attraktio ja vaikka niitä ei voi jokaiselle jakaa, näyttää sitäkin asiaa hyödynnetyn mukavasti. Ja uusi terminaalihan on melkoinen taideteos.

Jätkäsaari rajoittuu sopivasti toiseen onnistuneeseen alueeseen, Ruoholahteen. Siinä näyttää toimivan sama idea aluetta jakavasta elemetistä, joka täällä jälkimmäisessä on kanava.

Muistan vielä, miten Savonlinnassa erästä kaupunginjohtajaa haukuttiin siitä, että hän oli kaivattanut tarpeettoman kanavan… Sellaisethan ovat vain liikuntaesteitä.

Paitsi että Ruoholahden kanava on erittäin merkittävä liikuntaeste ja on vaatinut monen sillan rakentamista, vie se myös valtavasti tilaa tonteilta. Voi vain kuvitella montako miljoonaa olisi voinut saada siitä maasta, joka nyt on muutaman kymmenen tai sadan moottoriveneen satamana…

Mutta millainen olisikaan ollut tulos asukkaiden viihtyvyyden kannalta? Niin kummallista kuin se onkin, näköala merelle tai järvelle on asia, josta ihmiset ovat valmiita maksamaan tolkuttomasti. Kanava ei ole ihan sama asia, mutta sekin tuntuu parantavan alueen ilmettä oleellisesti.

No, sitä kallista tonttimaata on sitten vallattu mereltä. Kun touhua on katsellut meren puolelta, tuntuu, että kokonainen merenselkä on jo täytetty ja pian Jätkäsaarta erottaa Lauttasaaresta vain kapea kanava, johon hiililaivat hädin tuskin mahtuvat.

Mutta toivotaan nyt sitten, ettei niitä tulevaisuudessa enää tarvita. Nykyään niitä saapuu kanavan päähän tiuhaan tahtiin: Kallio, Vallila, Eira, Alppila…

Muuan hiilen polton seuraus on se, että lähiseudun talojen ikkunoiden välit nopeasti täyttyvät mustasta tuhkasta ja pelättävissä on, että uusien lähiöiden upeat seinäpinnat parin vuosikymmenen kuluttua ovatkin tuhruisia ja surkeita. Mutta se murhe taitaa olla pienemmästä päästä.