Verotietojen julkistamisen päivä on kaikkien kateellisten, erityisesti kommunismiin ja sosialismiin rakastuneiden suomalaisten juhlapäivä. Valtamedian johdolla on lupa kauhistella, ihmetellä ja sättiä niitä, jotka ovat onnistuneet elämässä taloudellisesti paremmin kuin moni muu.

Ovatko rikastuneet muita onnellisempia, sitä rohkenen epäillä. Olen elämän varrella tuntenut paljon rikkaita ja köyhiä ihmisiä ja olen saanut itse maistaa köyhyyttä monin tavoin. Nykyisellä mittapuulla ajateltuna kuuluin vuosien ajan yhteiskunnan köyhimpään kastiin.

Monesta ihmisestä saattaa kuulostaa oudolta, että en pidä vuosia kestänyttä vähävaraisuuden aikaa pahana ajanjaksona, vaikka aina ei ollut mahdollisuutta kunnon ruokaan ja joskus teki tiukkaa saada katto pään päälle.

Kateus on jostain syystä ollut ajatuksissani vieras käsite. Kateuden sijaan sain äidinmaidossa kiitollisuuden oivalluksen, tiedostamisen siitä, että elämä on ihan ok, jos on katto pään päällä ja ruokaa sen verran, että hengissä pysyy. Olen pienestä pitäen nähnyt elämän enemmän mahdollisuutena kuin kärsimyksenä, vaikka monenlaisia ikävyyksiä, traagisiakin, on matkan varrelle osunut.

Kommunismia olen katsonut niin sanotusti silmästä silmään, kun lähi- ja tuttavapiirissä oli useita ideologian sokaisemia henkilöitä, jotka olivat muuten mukavia, mutta eivät osanneet tai uskaltaneet kyseenalaistaa aikansa agitaattorien sanomaa.

Kommunismi on kateuden, vihan ja väkivallan ideologia, jota aatteen luojat ja hyväuskoiset kannattajat ovat kutsuneet rauhan, rakkauden ja tasa-arvon ideologiaksi.

Kommunismin eteneminen rauhan ja rakkauden ideologiaksi vaatisi kaikkien kansalaisten katsomista samaan suuntaan samaan aikaan. Kommunistien metodeina ovat kautta aikain olleet toisinajattelijoiden häpäisy sekä syrjään siirtäminen, ja kuten kommunismin historiasta tiedetään, kiduttaminen ja murhaaminen, jotta ideologian päämäärä, onnellinen maailma olisi todellisuutta.

Kommunismi on kuin islam, totaalinen täyttymys koetaan vasta silloin, kun kaikki ovat kommunisteja. Islamissa rauhan tila saavutetaan vasta silloin, kun koko maailma on kääntynyt, tai kuten islamin imaamit sanovat, palannut islamiin.

Kommunismia ja islamia yhdistävät monet asiat. Kummankin toteutuminen täydessä mitassa vaatii kaikkien kansalaisten katseen olevan samaan suuntaan. Vakaasti päämäärää kohti pyrkineet ideologiat ovat tuottaneet edistäjiensä toimesta jättimäiset ruumiskasat kaikkialle, minne ne ovat onnistuneet saamaan riittävästi jalansijaa.

Kumpikin ideologia perustuu todellisuudessa pienehkön eliitin diktatuuriin. Kummankin ideologian sananvapauskäsitys on kapea sallien vain ”oikein” ajattelun ja sanomisen vapauden. Toisinajattelijat on usein suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle tai tapettu.

Kommunismi tuli mieleen, kun katsoin Ylen aamutelevisiota ja toimittajien intoa verotietojen julkistamisesta. Toisaalta kommunismi tuli mieleen, kun uuskommunisteja edustava kaksikko, Tunna Milonoff – Riku Rantala, istui studiossa paljastaen, että kannattaa sekä erilaisia pakkotoimia että sananvapauden kaventamista.

Milonoff valitteli lentomatkustamisen edullisuutta. Hän totesi, että hänen vuotuinen muutaman kuukauden mittainen Intian matkansa jäisi tekemättä, jos lentäminen olisi kalliimpaa. Milonoff kaipasi ”piiskaa”, jotta voisi olla ihminen, jota voi kunnioittaa.

Rantala puolestaan iloitsi siitä, että kansalaisten sananvapautta kavennetaan internetissä. Rantala kertoi, että Yhdysvalloissakin oli aikoinaan lehdistö, joka julkaisi valeuutisia, mutta ajan myötä lehdistö pantiin ruotuun erilaisin toimenpitein. Rantala tarkoitti aikaa, jolloin paperilehdet alkoivat ilmestyä ja levitä Amerikassa.

Rantala ei ole havainnut, että sama valeuutisilmiö on jälleen vallannut alaa vanhassa mediassa, joka pyrkii säilyttämään valtansa väittämällä muita valemedioiksi, mutta omaavansa itse moraalin, jonka mukaan asiat kerrotaan, kuten ne ovat.

Yleisradion ja äärivasemmistolaisen kaksikon innostamana tutkailin, kuinka kovasti suomalaiset ovat olleet kommunismin perään menneinä vuosina.

Kommunismi on kaikkialla tarkoittanut pakkoa ja pakottamista sekä kroonista kateutta. Kateuden siivittämä kommunismi on onnistunut tuhoamaan kymmenien miljoonien ihmisten elämän ja elämäntyön.

Käytännön kommunismi on aina pitänyt sisällään kyttäämistä, ilmiantoja, yhteiskunnan ulkopuolelle sulkemista, henkistä ja fyysistä kidutusta, julkista kiusaamista sekä erimielisten murhaamista.

Kiva aate, jota pojat ja tytöt ovat jälleen ”keksimässä” uudelleen monikultturismin ja globalismin nimillä?

Suomalaisilla on varsin vankat perinteet kommunismin palvonnassa. Palvonnasta on nimenomaan kyse, sillä ei tästä ole kuin muutama vuosikymmen, kun suomalaiskommunistit lauloivat (ja käyttivät lapsia propagandansa välineenä) ylistyslauluja  V.I.Leninille, jonka tahdosta poliittiset vastustajat murhattiin ja perustettiin ensimmäiset kuolemanleirit (keskitysleirit) Venäjälle.

Leninin murhanhimoista luonnetta kuvaa hänen kirjeensä Penzan bolsevikeille. 11.8.1918 päivätyssä kirjeessä Lenin kiihottaa bolsevikkitovereitaan armottomiin julmuuksiin:

”Toverit! Viiden kulakkipiirin kapina on säälimättömästi tukahdutettava. Koko vallankumouksen intressit vaativat sitä, koska nyt on kaikkialla meneillään viimeinen ratkaiseva taistelu kulakkeja vastaan. On luotava esimerkki.

1. Hirttäkää (ja huolehtikaa siitä, että hirttäminen tapahtuu täysin kansan nähden) vähintään sata tunnettua kulakkia, rikasta ihmistä, verenimijää.

2. Julkaiskaa heidän nimensä.

3. Takavarikoikaa heiltä kaikki vilja.

4. Nimetkää panttivankeja eilisen sähkeen mukaisesti.

Tehkää tämä niin, että kansa satojen kilometrien säteellä saa nähdä, vavista, tietää, huutaa: he kuristavat ja tulevat kuristamaan kuoliaaksi jokaisen verenimijäkulakin.

Sähköttäkää kuittaus ja toimeenpano.

Tervehdys, Lenin.

Hankkikaa todella kovaa väkeä.”

(Service, 2000, suomennos 2004, sivut 431-432)

Kirjeen sisällön julkaisi Lenin-kirjassaan Britannian akatemian tutkija, Oxfordin yliopiston historian professori Robert Service, jota pidetään länsimaailman parhaana Lenin-asiantuntijana. Hän perehtyi ensimmäisten joukossa Lenin-lähteisiin, joita on suojeltu ydinräjähdyksen kestävissä holveissa.

Filosofi-matemaatikko, kirjallisuusnobelisti Bertrand Russell kirjoitti kirjassaan "Filosofiaa jokamiehelle" Leninin tapaamisesta vuonna 1920: "Hän selitti ihastuksissaan, kuinka hän oli kiihottanut köyhät maanviljelijät rikkaampia vastaan. 'Ja kohta he ripustivat ne lähimpiin puihin - hahhahhaa!' Hänen naurunhohotuksensa, kun hän kuvitteli näkevänsä surmatut riippumassa hirtettyinä, sai vereni hyytymään."

Natsi-Saksa sai keskitysleirien mallin Venäjän kommunisteilta, bolsevikeilta. Ensimmäinen leiri perustettiin Leninin aloitteesta Solovetskinin luostarisaaristoon. Solovetskinin leirin olosuhteita on kuvattu äärimmäisen julmiksi ja kauhistuttaviksi.

Kommunistien ylläpitämien leirien (Gulag) tunnuslauseena oli ”työn avulla takaisin yhteiskuntaan”. Tunnus kääntyi natsi-Saksassa muotoon ”työ vapauttaa” (Arbeit macht frei).

Gulagin elämästä saatiin länsimaihin julkista tietoa viimeistään silloin, kun Aleksandr Solženitsynin kirja ”Ivan Denisovitšin päivä” julkaistiin vuonna 1962. Kirjan suomennos ilmestyi vuonna 1963. 

Ovatko suomalaiset kommunistit syyllisiä Neuvostoliitossa ja muualla maailmassa kommunistien toteuttamiin äärimmäisiin ihmisoikeusloukkauksiin, vainoon, kidutukseen ja murhaamiseen? Eivät tietenkään, mutta millainen on ihminen, joka tiedostaa ideologiansa nimissä toteutetut teot, mutta jatkaa siitä huolimatta sen kaupittelua kanssaihmisilleen?

Suomessa on ollut erittäin vahva kommunistinen liike vielä pitkään sen jälkeen, kun kukaan ei voinut olla tietämätön ideologian tuottamista julmuuksista. Viimeistään 1960-luvun alkuvuosina ei yksikään aikuinen ihminen voinut väittää, että ei tietäisi millaisesta aatteesta on todellisuudessa kyse.

Kommunistien ihannevaltio oli Neuvostoliitto, jonka asukkaat eivät saaneet matkustaa ulkomaille, koska länsimainen elämä voi pilata neuvostoihmisen. Se oli valtio, joka toteutti imperialismia julmalla tavalla, riistämällä ihmisiltä kodin ja omaisuuden väkivalloin. Ideologia eteni pelkoa ja vihaa levittäen, kiduttamalla ja murhaamalla.

Neuvostoliitto käynnisti laajoja etnisiä puhdistuksia ja kielsi kansalaisilta esimerkiksi joulun vieton. Neuvostoliitossa totuus kuultiin politbyron edustajilta ja kommunistipuolueen tarkasti kontrolloimalta medialta. Sensuuri ja sananvapauden rajoitukset olivat normaalia neuvostoarkea.

Miksi kommunismi on kiinnostava asia juuri nyt? Siksi, että kateus on Suomessa kansanperinnettä, joka kohoaa huippuunsa verotietojen julkistamisen päivänä. Myös siksi, että kommunismi on tehnyt uutta tulemistaan jo pitkään uusiin vaatteisiin pukeutuneena. Sekä siksi, että suomalaisilla on ikävän vahva perinne kommunismin edistäjinä ja tukijoina.

Suomalaisten kommunismin ihailusta kertoo omaa kieltään se, että vuoden 1958 eduskuntavaaleissa kommunistit (skdl) sai neljäsosan, 50 kappaletta, kansanedustajien kahdesta sadasta paikasta.

Vuonna 1962 kommunistien saama paikkamäärä oli 47 pudoten vuoden 1966 vaaleissa 41:een.

Vuosien 1970 ja 1972 eduskuntavaaleissa skdl:n edustajien määrät olivat 36 ja 37 nousten jälleen vuoden 1975 vaaleissa 40:ään.

Kommunistikansanedustajien määrä romahti Suomessa vasta vuoden 1983 vaaleissa, jolloin paikkoja tuli ”vain” 26. Vuoden 1987 vaaleissa sisäisten riitojen repimän skdl:n enemmistökommunistit saivat 16 edustajaa ja pääpuolueesta irtautuneet tai pois potkitut vähemmistökommunistit (taistolaiskommunistit) neljä paikkaa.

Taistolaiskommunistien puolueen nimi oli Demokraattinen Vaihtoehto, joka kuvastaa erinomaisen hyvin millä tavoin kansalaisia sumutettiin yhdistämällä sana demokratia poliittiseen liikkeeseen, jonka ideologiana oli kommunismi. Kaikkien kommunistien, niin enemmistökommunistien kuin vähemmistökommunistien organisaatioiden nimissä näkyi sana demokratia, vaikka todellisuudessa kyse oli totalitaristisesta ideologiasta.

Vuoden 1987 vaaleissa eduskuntaan nousi uusi ryhmä, vihreiden yhteislista, joka sai neljä paikkaa. Sittemmin, viimeistään Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, useat taistolaiskommunistit siirtyivät vihreiden riveihin.

Tunnettuja taistolaiskommunismin kulttuuripesäkkeitä olivat Suomessa esimerkiksi Rauhanpuolustajat ja Kom-teatteri, jonka johtajana toimi pitkään vakaumuksellinen taistolainen Pekka Milonoff, Tunna Milonoffin ja Kom-teatteria nykyisin johtavan Juho Milonoffin isä. Rauhanpuolustajien taistolaiskommunistikaartia edustaa puolestaan Aleksanteri-instituutin nykyinen johtaja Markku Kangaspuro.

Kun Juice Leskinen julkaisi kappaleen Rauhaa, sen sanoituksen sisältö, ”me jokaiseen tykkiin ja jokaiseen luotiin rauhankyyhky maalataan ja hyvin omantunnoin päästään rauhanvastustajat ampumaan”, osoitti suoraan kohti äärivasemmistoa, erityisesti Neuvostoliittoa ja kommunismia maahan asti kumartaneita Rauhanpuolustajia.

Kommunismi on jostain syystä ollut vuosikymmeniä juuri niiden ihmisten sydämenasia, jotka väittävät olevansa rauhan ja rakkauden asialla, mutta jotka eivät kykene näkemään todellisuutta ja ymmärtämään, että ajattelevan, älyllisyyttä edustavan ihmisen pakottaminen jäykän ideologian ahtaaseen laatikkoon ei edusta rakkautta eikä rauhantahtoa vaan kyse on ihmisen kiusaamisesta ja vahingoittamisesta.

Hyvät ihmiset! Jos sisällä herää verotietoja lukiessa kateuden mieli, ei ole syytä miettiä miten saisi poljettua menestyjät maan rakoon vaan ajatus kannattaa mieluummin suunnata siihen, miten voi parantaa omaa elämäntilannetta. Mahdollisuuksia on, jos oikein miettii. Yksi elämään pitkässä juoksussa vaikuttava asia on äänestäminen vaaleissa. Tosin tässä kohdin kannattaa harkita hetki, että ääni ei mene kateuden viittaa kantavien laariin.

Yhteiskunta ei elä kommunismista tai sosialismista vaan yrittämisestä ja yrittämisen tuloksista. Kommunismin karmea historia kertoo, että valtio ja ihmiset voivat sitä paremmin, mitä kauemmas matkataan sosialismin pääteasemaksi luokitellusta kommunismista, joka on jälleen punkemassa itseään esiin käärmeen lailla, tällä kertaa globalismiksi ja monikultturismiksi kutsuttuna.