Tanskan kansanpuolue haluaa estää hallitusta allekirjoittamasta YK:n GCM-siirtolaisuussopimusta

Tanskan Kansanpuolue ei sulata YK:n GCM-siirtolaisuussopimusta. Sen mielestä hallitus oli liian pikainen allekirjoittaessaan Marrakeshin julistuksen, joka tähtää YK:n GCM- sopimuksen allekirjoittamise

Ulkomaat su 28.10.2018 22:02
kuva: pixabay

Vaikka lähinnä Afrikan ja Euroopan välistä siirtolaisuutta koskeva sopimus ei ole laillisesti sitova, sen katsotaan kuitenkin toimivan ohjaavana tekijänä, ja maan toiseksi suurin parlamenttipuolue, Tanskan kansanpuolue (DF, Dansk Folkeparti), haluaa hallituksen kieltäytyvän sopimuksen allekirjoittamisesta, kertoo DR.

– Aivan liian moni asia on avoinna, ja siksi uskomme, että Tanskan yhteistyö täytyy jäädyttää siihen saakka, kunnes on täysin selvää, mitä hallitus on aloittanut Tanskan nimissä, Martin Henriksen, Tanskan kansanpuolueen ulkoasioiden tiedottaja sanoi.

Henriksen on erityisesti huolissaan sopimuksen sanamuodoista “laillinen siirtolaisuus ja liikkuvuus”. Tässä yhteydessä sopimuksen allekirjoittajamaat sitoutuvat parantamaan erityisesti nuorten miesten ja naisten mahdollisuuksia saapua Eurooppaan ja saada töitä. Tämä edellyttää muun muassa työlupaprosessin virtaviivaistamista.

– Me Tanskan kansanpuolueessa emme pidä tätä minään fantastisena ajatuksena. Toiseksi kyseessä oleva maahanmuutto vaikuttaa Tanskan kulttuuriseen ja sosiaaliseen koheesioon, ja käynnissä on parhaillaan keskustelu, onko ulkomaisen työvoiman tuontiin ylipäätään tarvetta, sanoo Henriksen.

Maahanmuuttoministeri tukee sopimuksen allekirjoittamista, mutta ei halua maahan lisää afrikkalaisia

Maahanmuutto- ja integraatioministeri Inger Støjberg on eri mieltä Tanskan kansanpuolueen kanssa ja tukee GCM-sopimuksen allekirjoittamista. Hänen mukaansa kyse on Afrikasta suuntautuvan siirtolaisuuden pysäyttämisestä, ja siihen tarvitaan parempaa yhteistyötä Afrikan maiden kanssa GCM-sopimuksen muodossa. Støjberg ei sulata Tanskan kansanpuolueen väitettä, että hallitus olisi allekirjoituksella avaamassa ovia Afrikasta suuntautuvalle maahanmuutolle.

– Sanon selkeästi, että emme halua lisää afrikkalaisia Tanskaan. Jos tänne tulee afrikkalaisia, heidän täytyy tuottaa järjestelmään ja heidän täytyy elää kaikkien vaatimusten mukaisesti, sanoo Inger Støjberg.

Suomen on tarkoitus allekirjoittaa sopimus joulukuussa YK:n kokouksessa, mutta perussuomalaiset ovat vaatineet YK:n GCM-siirtolaisuussopimuksen tuomista eduskunnan päätettäväksi. Tähän mennessä Puola, Yhdysvallat, Unkari, Itävalta ja Australia ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä allekirjoittamasta sopimusta.

 

Kansalainen.fi

 

Jukka Rahkonen su 28.10. 22:02

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot