Blogi: Arto Luukkanen, pe 12.10.2018 20:48

Taloustsunami edessä ja me riidellään

Vuonna 2004 suomalaisia kohtasi pahin rauhanajan suuronnettomuus – 179 meikäläistä turistia kuoli samalla kun yli 200 000 paikallista menehtyi. Syy oli tsunamin, joka syntyi kun Intian valtameressä sattui maanjäristys.

Merkillisin ilmiö oli se, että metsän eläimet ja norsut tajusivat kyllä tulevan katastrofin ja pyrkivät korkeammille paikoille. Ihmiset taas olivat rauhallisia ja hörppivät aamukahviaan ilman huolen häivää.

Relaavat turistit eivät kummastelleet sitä, että meri vetäytyi aluksi kauas; päinvastoin vanhemmat innostivat lapsiaan keräilemään simpukoita ja menivät itsekkin tallustelemaan paljastuneelle merenpohjalle. Kunnes oli liian myöhäistä.

Vuoden 2008 kurimus edessä?

Meitä näyttää odottavan samanlainen tsunami.

Pörssikurssit ovat laskeneet tällä viikolla hälyttävästi ja näyttää siltä, että sijoittajat Kiinassa valmistautuvat USA:n ja Kiinan kauppasotaan. Viisaimmat keräävät pääomia talteen ja valmistautuvat tulevaan taloustsunamiin (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/wall-streetin-lasku-kiihtyi-pahaksi-sukellukseksi-oljyn-hinta-halpenee-raskaasti/9a987263-9e8a-3e74-82ef-1e1a03d25f9a; https://www.wsj.com/articles/markets-tumble-across-asia-led-by-tech-as-growth-worries-dominate-1539225820; https://www.wsj.com/articles/after-wall-street-turmoil-what-investors-can-expect-when-u-s-markets-reopen-1539258973).

On todennäköistä, että tulevassa taloustsunamissa osakkeet Aasiassa ja Euroopassa kärsivät ja samalla myös öljyntuottajat kokevat isoja tappioita. Kyseessä saattaa olla samanlainen talouskurimus kuin vuonna 2008.

Silloin USA:n keskushallitus pelasti omilla toimillaan pankit ja EU:n jäsenmaat pelastivat Saksan ja Ranskan pankit. Nyt näitä lihaksia ei enää ole.

On enemmän kuin mahdollista, että taloustsunami murskaa tavallisten ihmisten talouden koroilla, massatyöttömyydellä ja vararikoilla. Lopulta veronmaksajat maksavat kalliin samban. Kuten ennenkin.  

Meillä riidellään kuin lapset

Suomessa juodaan kahvia ja ollaan rauhallisia. Mikäli tuleva taloustsunami iskee meihin, tapahtuu se puolen vuoden viiveellä – aivan kuten vuonna 2008. Yhtä-äkkiä markkinat vain sulavat alta ja vienti ei vedä samalla kun korot nousevat ja ihmiset laittavat luukkuja kiinni.

Päinvastoin meillä riidellään. Ay-liike käy kuin riivattu SDP:n vaalikampanjaa lakkoilemalla ja eikä hallitus kykene vetämään älyttömiä ehdotuksiaan pois. Pääministeri vain katselee eteenpäin sumein silmin. Emme anna periksi. Emme neuvottele. Emme puhu. Emme ymmärrä.

Samalla kun hallitus rehentelee sillä, että meillä eletään lyhytaikaisen nousukauden huumassa, se ei kykene näkemään markkinoiden ”heikkoja signaaleja”.

Ensi viikolla näytellään tämän työmarkkina-vaalitaisto näytelmän lapsellisin osa. Ajatustyhjiössä työskentelevä hallitus vetoaa siihen, että parlamentti hallitsee – ei ay-liike. Pidetään luottamuslauseäänestys ja leikitään ”hei-me-ollaan-vielä-puoli-vuotta-hallitus” leikkiä.

Tämän keekoilun ja arvovallan puolustelun kruunaa se, että hallituksessa on puolue, joka ei todella edusta ketään. Miten kukaan voi nyt vedota parlamentin enemmistöön kun hallitus ei todellisuudessa edusta enemmistöä!

Meidän päättäjämme ja ay-liike ovat nyt yhtä huolettomia kuin Intian tsunamin edellä kahvia hörppivät turistit. Pelataan lakkopelejä ja rallatellaan mediaan parlamentarismista!

Nyt pitäisi osata tulkita ajan merkkejä. Nyt ei auta se, että on saanut leikiskellä valtion pelimerkeillä liikemiestä – nyt pitää olla valtiomies. Edessä on kovat ajat. Nyt ei voi perua tai vatuloida.

Nyt pitää katsoa tulevaisuuteen!

 

Arto Luukkanen pe 12.10. 20:48

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44