Huhtasaaren julkaisema "Suomeen vai kuoleen" -kuva kirvoitti keskustelun opettajien poliittisesta asenteellisuudesta

Rikosylikonstaapeli-kansanedustaja Mika Raatikainen: "Lapsia ja nuoria tulee ohjata itsenäiseen ajatteluun, ei ohjata heitä poliittisesti"

Kotimaa to 04.10.2018 22:04

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Laura Huhtasaari paljasti viime viikonloppuna Twitterissä tamperelaisen Sammon koulun opettajien toteuttavan poliittista propagandaa ja toi esille, millä tavalla kouluissa opettajat syöttävät nykyään alaikäisille oppilaille ja lapsille omia poliittisia mielipiteitään ja ideologioitaan.

Sitä kutsutaan aivopesuksi, joka voidaan myös määritellä asennekasvatukseksi.

Huhtasaari julkaisi Twitterissä kuvan oppilaiden työstä, joka tehtiin "osana kulttuurikasvatusohjelmaa" Tampereen kaupungin Taidekaari-hankkeessa, jossa yhdeksäsluokkalaisia oppilaita oli kannustettu ottamaan "yhteiskunnallisesti kantaa".

Julisteen otsikkona on sanat ”Suomeen VAI Kuoleen”. Suomeen-sanan alla on kuva tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä ja vihreiden kansanedustaja Pekka Haavistosta - Kuoleen-sanan alla perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja Laura Huhtasaari.

Poliitikkojen kuvien välissä on kuva turvapaikanhakijoista pelastusveneessä.

"Useat opiskelijat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, kuinka koulujen opettajat vihapuhuvat ja lietsovat ja kannustavat vihaan demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Tätä tapahtuu peruskoulussa ja lukiossa", Huhtasaari kirjoitti saatetekstiksi kuvan yhteyteen Twitterissä.

Twitterissä alkoi myrskyisä keskustelu puolesta ja vastaan. Osa vaati sosiaalisessa mediassa opettajalle potkuja ja ihmetteli koulujen toimintaa.

Huhtasaaren julkaisemassa kuvassa on kolmen tekijän etunimet ilman sukunimiä ja siinä näkyy Tampereella sijaitsevan koulun nimi.

Oppilaiden tekemä kuva ja nimet oli jo aiemmin julkaistu koulun Instagram-tilillä helmikuussa, mutta siitä huolimatta koulun rehtori syytti Huhtasaarta "kuvan jakamisesta ilman lupaa". Lisäksi rehtorin mukaan koulu ja opettajat ovat joutuneet syytösviestien kohteeksi Huhtasaaren Twitter-viestin takia, joissa muun muassa on epäilty koulun harjoittavan aivopesua ja jihadismia.

”On kommentoitu opettajien asenteellisuudesta. On syytetty vihervasemmistolaisuudesta ja äärilaidasta toiseen”, koulun rehtori kertoo.

Koululaisten etunimien ja koulun nimen näkyminen kuvan yhteydessä olikin yllättäen Huhtasaaren syytä. Perussuomalaisista saatiin jälleen kerran vihakampanjoinnin erinomainen kohde.

Huhtasaaresta alettiin välittömästi muokata syyllistä siihen, että hän niin sanotusti maalittikin lapsia eli nosti sosiaalisessa mediassa heitä vihan kohteeksi.

Huhtasaari ei lietsonut minkäänlaista vihapuhetta oppilaita kohtaan, vaan vain kritisoi koulun opettajien toimintaa ja oikeutetusti kaipasi siihen kannanottoja Twitterissä ehkä myös peräänkuuluttaen sitä, opetetaanko peruskouluissa vihapuhetta.

Hän näkee ehdottomasti vastuun olevan koululla ja rehtorilla:

"Sillä, kuka työn on tehnyt, ei ole mitään merkitystä. Kouluissa aikuisilla pitää olla homma hanskassa ja ilmapiiri sellainen, joka ei johda minkään puolueen demonisoimiseen."

On erityisesti huomattava, että yht'äkkiä yhdeksäsluokkalaisten tekemä kuva - joka oli "osa kulttuurikasvatusohjelmaa" - tulkitaankin nyt Huhtasaaren esille tuomana vihan lietsontana.

Merkille pantavaa on myös se, että Laura Huhtasaari kertoo saaneensa valokuvan, kun oppilaat itse ja vanhemmat ovat olleet yhteydessä häneen.

Huhtasaari kertoo Ylelle, että koulujen oppilaat ovat olleet yhteydessä aiemminkin muun muassa presidentinvaalien aikana ja kertoneet, kuinka opettajat olivat puhuneet hänestä ja perussuomalaisesta puolueesta asiattomasti opetustilanteissa.

"Opettajien tehtävä ei ole lietsoa pelkoa jotain tiettyä demokraattista puoluetta tai poliitikkoa kohtaan", Huhtasaari huomauttaa.

Huhtasaari painottaa, ettei koulujen tule politisoida opiskelijoita vastustamaan perussuomalaisia. Hän muistuttaa, että totalitaristisissa yhteiskunnissa on aiemminkin pyritty aivopesemään pienet lapset kannattamaan tiettyä poliittista aatesuuntaa.

"Jälleen osoitus kouluissamme olevasta ilmapiiristä, ainoa mistä koulun aikuiset ja apulaispormestari ovat huolissaan, on minun julkaisemani kuva", Huhtasaari kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

Tampereen apulaispormestari, opettaja Johanna Loukaskorven (sd.) mielestä poliitikkojen ei tulisi puuttua opetuksen sisältöön ja hän näkee Huhtasaaren julistaneen sen sijaan omaa poliittista aatettaan nostaessaan twiitissään esiin yksittäisen koulun ja oppilaat.

"Henkilökohtaisesti pidän oppilaiden julistetta erittäin onnistuneena, sillä se herättää ajatuksia ja on vaikuttava", sosiaalidemokraatti Loukaskorpi sanoo paljastaen oman poliittisen mielipiteensä ja jatkaa vielä, että "opetussuunnitelma ohjaa koulujen toimintaa".

Suomen Uutiset muistuttaa, että opetushallituksen opetussuunnitelman perusteissa (OPS) todetaan, että perusopetuksessa eri oppiaineiden opetus on poliittisesti sitoutumatonta. OPS on peruskouluissa tapahtuvan opetuksen valtakunnallinen ohjesääntö.

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikaisen mukaan viime vuosina on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella voidaan kyseenalaistaa peruskouluissa käytettyjä opetusmetodeja.

Raatikainen sanoo, että metodeissa oppilaisiin on kohdistettu propagandaa.

Raatikaisen mielestä tamperelaisessa koulussa oppilastyönä tehty kuvateos ei vaikuta olevan yhdenmukainen voimassaolevan opetussuunnitelman perusteiden kanssa.

"Teoksessa on selkeästi nähtävissä poliittinen värittyneisyys ja kielteinen asennoituminen yhtä puoluetta ja sen edustajia kohtaan. Tamperelaiskoulun toiminta ei näin ollen liene ollut poliittisesti kovinkaan sitoutumatonta. Lapsia ja nuoria tulee ohjata itsenäiseen ajatteluun, ei ohjata heitä poliittisesti", Raatikainen muistuttaa.

Rikosylikonstaapeli-kansanedustaja Mika Raatikainen esitti tiistaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen:

”Kuinka hallitus aikoo varmistaa jatkossa, että koulut noudattavat opetushallituksen opetussuunnitelman perusteita, joissa todetaan, että perusopetuksen arvopohja on poliittisesti sitoutumatonta?”

Hän on tehnyt vuonna 2016 kaksi kirjallista kysymystä teemoihin liittyen. Ensimmäinen kysymys koski opetushallituksen opasta, jossa väitettiin, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi - toinen kysymys koski opetus- ja kulttuuriministeriön päätöstä lahjoittaa peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille kirja "Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä".

Tampereen kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä kommentoi "Huhtasaaren tapausta" Iltalehdelle tiistaina ja sanoi jokaisen koulussa työskennelleen aikuisen näkevän julisteen tekijöidensä kannanottona, "ehkä korkeintaan aikuismaisesti hymyilyttävän".

"Provosoituminen kertoo ehkä enemmän tulkitsijasta tai hänen tarkoitusperistään", Järvelä totesi.

Myös politiikan tutkija Emilia Palonen puolustaa maahanmuuttoa käsittelevän julisteen ilmiselviä tarkoitusperiä ja väittää, että kyse ei ole poliittisesta kampanjasta, vaan että kouluissa on pyritty "kehittämään itseilmaisua ja poliittista ajattelua". Hänkin sen sijaan haluaa epäillä Huhtasaaren halunneen näin provosoida ja nostaa esiin vain itseään - eli ei puutu laisinkaan opettajien mahdollisesti harrastamaan vihapuheen opettamiseen lapsille.

Kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kehottaa Laura Huhtasaarta jättämään koulut rauhaan.

"On vastuutonta lietsoa vihapuhetta oppilaita kohtaan. Muutenkaan en pidä hyvänä, että poliitikot puuttuvat opetussuunnitelmien sisältöön tai opettajien autonomiaan", Grahn-Laasonen kommentoi koko tapahtumaketjua - joko tietämättömyyttään tai tahallaan väistellen tosiasioita.

Koulujen tehtävänä opetusministerin johdolla olisi lopettaa vihapuheet, eikä syyllistää niitä jotka paljastavat sen.

Miksi kukaan ei ole huolissaan siitä, että Huhtasaarta ja Halla-ahoa saa julkisesti näin sanallisesti ja kuvallisesti loukata? Ja tällainen tapahtuu vielä hyväksytysti koululaitoksen ja "opetussuunnitelman puitteissa". Olisiko kyseessä jopa törkeä kunnianloukkaus?

Tamperelaiskoulun väitettiin kohun seurauksena saaneen niin paljon epäasiallista palautetta, että se päätti asettaa koululle vartijan.

Laura Huhtasaaren twiitistä nousseesta kohusta tuli uutinen myös kansainvälisessä mediassa. Muun muassa BBC uutisoi siitä ja artikkeli nousi keskiviikon aikana yhdeksi verkkosivun luetuimmista.

Myös Voice Of Europe kiinnitti huomiota ja oivalsi oleellisen:

Aivopestyssä suomalaisessa koulussa toteutetun projektin seurauksena saatiin aikaan juliste, jossa oikeistolainen politiikka liitetään kuolemaan ja vasemmistolaisuus maan tulevaisuuteen:

"Vihakampanjan pääkohteena ovat oikeistolaisen perussuomalaisen puolueen jäsenet Laura Huhtasaari ja johtaja Jussi Halla-aho."


 

Tytti Salenius to 04.10. 22:04

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot