Blogi: Arto Luukkanen, la 04.08.2018 10:20

Hyvis-Suomi ja Pennasen vääristynyt empatia

”Suomi on hyvä oblasti”.

Näin mutisi vanhuudenheikko Leonid Brežnev tullessaan kerran vierailulle Suomeen. Brežnevin horinoissa oli kuitenkin vankka perusta sillä suomettuneisuuden aikana me olimme kiltti ja avulias ja serviili osa Neuvostoliiton valtapiiriä.

Tämä Suomen hyvyys on välittynyt myös EU-historiaamme. Me olemme EU:n mallioppilaita ja panemme toimeen EU:n antamia määräyksiä ja ukaaseja kuuliaisesti. Emme etsi omaamme emmekä valita. Muut etsivät.

Saksa vaatii ja Ruotsi lähettää laskun – Suomi ei

Hyvyys näkyy myös siinä, että me emme ole virallisesti ilmoittaneet haluavamme hätäapua kuivuuden takia. Toisin on muualla. Esimerkiksi Saksan maatalousministeri Julia Klöckner katsoo välittömän hätäavun olevan tarpeen karjankasvattajille. Hänen mukaansa osavaltioiden pitää heti laatia omat tukisuunnitelmat, joita sitten liittovaltio tulee omalta osaltaan sivutoimenpitein tukemaan.

Saksassa todetaan ja vaaditaan, että viljan suhteen on välttämättä annettava katotukea, mutta tässä suhteessa odotettava elokuun loppupuolta, jolloin tarkka satotilanne saadaan tilanne tarkemmin selville. Yleisessä keskustelussa puhutaan miljardin tukipaketista.

Asia on myös hyväksytty viralliselle hallituksen agendalle - 22.8 liittohallitus alkaa käsitellä asiaa. Saksassa on yleinen konsensus sille, että EU maksakoon. Esimerkiksi CDU CSU:n yhtenäisen parlamenttiryhmän pj. Volker Kauder sanoo että rahallista apua määritellessä "ei saa olla pikkumainen".

Merkillistä kyllä vihreät Saksassa ovat puolustaneet maanviljelijöitä (siellä yllyttäminen lakien noudattamattomuuteen ei kävisi). Saksan vihreät vaativat myös välitöntä hätäapua, joskin massatuotantoa dumping-päämääriin ei pidä tukea.

Todettakoon, että viininviljelijöille on tulossa erittäin hyvä sato. Aurinko on hellinyt rypäleitä ja viiniköynnöksen juuret ovat syvällä. Vuosikerrasta 2018 tulee mainio!

Ruotsissa puolestaan ei ole vain jo ehditty tehdä päätöstä omasta tukipaketista vaan on jo ehditty pyytää myös EU:lta apua!

Mitä Suomi on tehnyt?

On kummallista, että ”hyvis-Suomi” ei ole tehnyt mainittavaa elettä hätäavun saamiseksi, vaikka hallituksessa on maatalousväestöä oletettavasti puolustava puolue. Meillä on vain väsyneesti todettu, että siitä voisi keskustella budjettineuvottelujen yhteydessä. Hohhoijaa!

Kysyn: mitä järkeä tässä kaikessa on? Eikö Suomi voisi toimia oman kansallisen etunsa ja kansalaisten puolesta varsinkin EU:ssa omiakaan resursseja unohtamatta? Ei meidän tarvitse olla hyvä oblasti.

Pennas-gate jatkuu

Kuten jo viittasin blogeissani aikaisemmin, Vihreät – De Gröna on omalaatuinen puolue.. Se nähtävästi hyväksyy ”periaatteen salaisuudessa” väkivallan ja myös laittomuuden ihan ylimmällä tasolla. 

Nyt vihreät on aloittanut puheenjohtajansa johdolla vimmatun taistelun kansalaistottelemattomuuden puolesta. Sen mukaan lakia voi rikkoa kun se ei miellytä.

Empatia on hyvä asia mutta hyväksikäytölle ja ihmiskaupalle sanotaan ei

Tietyssä mielessä vihreät käyttävät hyväkseen naisten luontaista empatiakykyä. Mutta, mutta….tämä luonnollinen tunne voi kuitenkin palvella vääriä asioita, jos ihminen on naivi ja hämmentynyt. Pitää käyttää myös järkeä. Luottamus suomalaiseen oikeusjärjestelmään on yhteiskuntarauhan edellytys. Ihmiskauppaa ja rikollisuutta ei voi hyväksyä.

Pennasgate saanee jatkoa, kun selviää kuka tämä karkotettu oikein oli ja mitä hän oli täällä tehnyt.

Kansan silmissä häiriköintiä

Suurelle yleisölle tämä sirkus ja häiriköinti näyttäytyy siltä, että lakeja säätämään halajava puolue ei sitten paljoa perusta laillisuudesta. Miksi sitten äänestää heitä?

Yhteiskuntarauhan kannalta olisi tärkeää, että vasemmisto, joka on todennut haluavansa tämän puolueen hallitukseen, tekisi selvän pesäeron väkivaltaan ja laittomuuteen nähden. Nyt vain SDP ja vassarit vakuuttamaan ihmiset siitä että ei ole olemassa parempaa väkivaltaa!

Suuri enemmistö meistä on sitä mieltä, että Suomen laki puolustaa kaikkia ja mahdollistaa sen, että ihmiset voivat elää rinnakkain. 

ps. Tukholmasta tuli kuvia. En minä enää ihmettele miksi Touko ei vastusta väkivaltaa niin herkästi.

 

Arto Luukkanen la 04.08. 10:20

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44