Mikä mies oli kuningas
Nykyään tuntuu aivan luonnolliselta pitää hallitsijaa ihmisenä. Itse asiassa se taitaa tuntua yhdeltä kansalaisen perusoikeudelta. Kaikkihan me olemme ihmisiä eli siis eläimiä, par excellence.
Kun ihminen, kuten nyt juuri kuningas, on julkisessa asemassa, täytyy hänen kestää kaiken maailman räävittömyyksiä, toisin kuin tavallisen ihmisen, joka tänäkin päivänä voi kysyä kunniansa perään. Ja tavaksihan on tullut, että tällaisen kysymyksen vievät oikeuteen kaikkein herkimmin juuri ne, joista on syytä epäillä, ettei heillä mitään kunniaa olekaan.
Sokea oikeus saattaa tosiaan useinkin päätellä, että kenellä tahansa lurjuksella on yhtä suuri kunnia kuin kelpo ihmiselläkin. Se nyt kuuluu noihin juridiikan lähtökohtaisiin rajoituksiin. Eihän oikeudessa oikeutta saada, vaan luetaan lakia.
Esimerkkejä on turha luetella, itse kukin tietää, kenestä tai keistä on kysymys. Mutta nyt siis kuninkaasta.
Englannin hovi taisi olla uranuurtaja siinä monarkian alennustilassa, joka synnytti kokonaisen häväistysjuttujen sepittäjien elinkeinon. Tämän on mahdollistanut sellainen uusi ajattelu, ja kulttuuri jolle majesteettirikoksen ajatus on syvästi ja täydellisesti vieras.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä ajatus on uusi ja liittyy yhtä tiiviisti kulttuurin rappioon kuin potkupallon korottaminen ykkösluokan prioriteetiksi kansakuntien elämässä.
Vielä noin kymmenen sukupolvea sitten ja myöhemminkin oli luonnollista kannattaa sellaista näkemystä, jota Matti Klinge on nimittänyt Aaron Pettilän valtio-opiksi Topeliuksen kertomusten mukaan.
Vanha Perttilä, Bertelskiöldien aatelissuvun talonpoikainen kantaisä ja todellinen patriarkka katsoi, että maailmassa tarpeellisia olivat kaksi: kuningas vallan haltijana ja talonpoika, joka kaikki elätti, hiirestä kuninkaaseen.
Se sekalainen herralauma, joka oli syntynyt siihen väliin ja painoi talonpojan hartioita oli sen sijaan tarpeeton ja uhkasi ja usein suorastaan uhmasi myös kuninkaan valtaa. Talonpojan oli hallitsijaa puolustaminen ja samalla tuli hänen jumalaista oikeutta noudattaa ja sille alistua.
Sitä kohtaan oli luonnolliset velvollisuudet, siihen ei sen sijaan perustunut herrojen palveleminen, joka oli ihmiskeksintöä ja hänen paheistaan peräisin.
Vanhoissa Ruotsin valtakunnan laeissa on kuninkaankaari ensimmäisenä ja se kertoo havainnollisesti kuninkaan aseman ja hänen velvollisuutensa ja oikeutensa.
Herra Martti laati 1500-luvun lopulla Kuningas Kristofferin maanlain suomennoksen ja Kalajoen kirkkoherra Ljungo Tuomaanpoika suomensi vähän myöhemmin sekä maanlain että kaupunginlain.
(Martti Ulkuniemi, Ljungo Tuomaanpojan lainsuomennokset I. Maanlain ja kaupunginlain teksti. SKS 1975, 270 s.; Kuningas Kristofferin maanlaki. Herra Martin suomentamana. Valtion painatuskeskus 1987, 216 s.).
Näiden lakien kuninkaankaaressa annetaan seikkaperäiset ohjeet kuninkaan valinnasta ja hänen Eriksgatastaan. Mainittakoon, että valinnassa mukana oli oltava myös Suomen kahden laamannikunnan edustajat. Eriksgataa ei sen sijaan kuninkaan tarvinnut henkilökohtaisesti Suomeen tehdä, vaan kuninkaan sijainen valtakunnan drotsi saattoi Turun piispan kanssa ottaa Suomen herroilta uskollisuudenvalan Turussa.
Joka tapauksessa kuninkaalle siis oli vannottava uskollisuutta, mutta olipa kuninkaankin puolestaan valalla sitouduttava palvelemaan alamaisiaan. Ja Kuninghalliset walat pitä ia ey yhtän rikkoa, wan paremmin hyffuydellä lisätä.
Kansa taas lupasi kuninkaalleen hänelle kohtulisen kwuliaisudhen osoittaman ia hänen käskyns täyttämän…erittäin sota ioukois, man raioille seurata, ia waldakunda hänen cansans wariella.
Mikäli valansa tehnyt alamainen sitten otti ja pakeni vihollista, hän oli vikapää kuolemaan, ellei kuningas siitä armahtanut.
Kuningas persoonallisesti oli myös ottanut itselleen oikeuden kostaa erinäisiä rikoksia, nimittäin koti- kirkko- ja käräjärauhan rikkomiset. Lakitekstissä mainitaan muuten myös Sawna rauha.
Niinpä se, joka vaikkapa väkivalloin tunkeutui toisen kotiin tai makasi väkisin naisen, oli rikkonut kuninkaan valan ja tämähän oli ottanut velvollisuudekseen tällaisen rikoksen kostaa. Mikäli alamainen kuitenkin otti koston itselleen, kapinoi hän kuninkaan oikeutta vastaan ja oli vikapää rangaistukseen.
Käytännössä toki harvoin itse kuningas tarttui toimeen valansa täyttääkseen, sen asian hoitivat hänen puolestaan käräjät. Kuninkaalle sopi joka tapauksessa mennä asiasta valittamaan, ellei oikeutta saanut muualta. Vielä Kustaa III 1700-luvun lopulla otti valittajia vastaan kolmasti viikossa tunnin kerrallaan. Kuka tahansa saattoi mennä asiaansa esittämään.
Joka tapauksessa tämä idea kuninkaan kosto-oikeudesta ja samalla myös velvollisuudesta oli erittäin tärkeä. Sitä ennen oli luonnonlain välttämättömyydellä luisuttu sukujen vihanpitoon ja verikostoon. Sellainenhan vallitsee yhä monilla seuduilla, Albaniasta ja Tšetšeniaan ja esimerkkejä löytyy lähempääkin. Luulen, että ne ovat vain lisääntymässä eikä vähenemässä. Keskiajankin parhaat saavutukset ovat vaarassa tulla menetetyiksi.
Vaikka Ruotsin kuningas vanhimpien lakien mukaan oli valittu tehtäväänsä ihmisten toimesta, ei hän asemaansa päästyään enää ollut tavallinen mies –tai nainen, mikäli kyse oli hallitsevasta kuningattaresta.
Kuningas oli jumalallisen oikeuden turvaaja ja toteuttaja, eikä minkään kuppikunnan edustaja ja asiamies. Vaikka hän oli ihminen, oli hänellä myös käytössään taivaallinen valta.
Englanninkielisessä maailmassa eli siis myös meillä tunnetaan käsite body politic, jota sivistyneissä piireissä yhä käytetään. Se viittasi siihen, että kuninkaalla oli sekä maallinen ruumiinsa, että myös taivaallinen. Hallitsijana ollessaan hän ei ollut yksityishenkilö eikä edes varsinaisesti henkilö, mitä hän tietenkin oli yksityisasioissaan.
Jo 1600-luvulla alkoi yhä voimakkaammin nousta esille ajatus luonnonoikeudesta, joka aikanaan synnytti opin yhteiskuntasopimuksesta ja kansansuvereniteetista. Kuningas saatettiin jopa mestata, kuten tapahtui sekä Englannissa että myöhemmin Ranskassa. Ruotsissahan Kustaa III murhattiin. Venäjälläkin keisarien murhaamisesta alkoi jo 1700-luvulla tulla jo eräänlainen maan tapa.
Tämä oli hirmuinen asia, sillä siinä samassa horjui jo koko oikeusjärjestys. Kuitenkin jo antiikin aikana oli erotettu toisistaan laillinen ja valansa pitävä hallitsija ja toisaalta tyranni ja väärä valtias, jollainen oli kauhistus Herran voidellun paikalla. Kuolema oli sellaiselle aivan oikea rangaistus.
Niinpä olikin äärimmäisen tärkeää, että Nikolai II:n aikoinaan selitettiin rikkoneen valansa, eli siis hallitsijanvakuutuksensa antaessaan kuuluisan Helmikuun manifestin. Se vapautti myös kansan omasta uskollisuuden valastaan.
Suomen kansan uskollisuutta oli jo 1700-luvulla pariinkin otteeseen koeteltu miehittäjän toimesta vaihtelevalla menestyksellä.
Suomen sodan aikana uskollisuudenvalaa sitten jo varsin yleisesti vannottiin ja pitäjittäiset puumerkkiluettelot valan vannojista ovat nykyään Kansallisarkistossa luettavissa.
Se oli aika vaikea asia. Suomen syöjät autonomian ajan lopulla käyttivät asiaa suomalaisia vastaan ja syyttivät koko kansaa opportunistiseksi ja periaatteettomaksi. Hyvä etteivät suomettumisesta syyttäneet.
Kohtuutontahan se oli. Itse asiassa suomalaisten uskollisuus kuningastaan kohtaan oli suorastaan uskomatonta sellaisina aikoina kuin Suuri Pohjan sota, jolloin palkkiona asiasta oli vain kärsimyksiä.
Kustaa III:n kohdalla vain aatelisto asettui kuningastaan vastaan ja syytti tätä oman valansa rikkomisesta. Kansa sen sijaan pysyi uskollisena ja siihen oli pätevät syynsä.
Kustaa IV Adolfin kohdalla tilanne oli vaikeampi. Sotajoukko taisteli moitteettoman urhoollisesti, mutta siviilit saivat nähdä, ettei kuningas yksinkertaisesti kyennyt hoitamaan sitä roolia, joka hänelle kuului. Tässä tilanteessa sitten jopa ruotsalaisten herrojen mitta heidän omassa maassaan täyttyi ja Porvoon valtiopäivillä oltiin jo vapaita ottamaan vastaan uusi hallitsija.
Häntä juhlittiin suurella riemulla ja innolla.
Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.
Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?
ke 20.12.2023 22:32Onko historialla merkitystä?
su 18.02.2024 17:41Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä
la 24.02.2024 12:33Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan
to 28.03.2024 13:04Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus
ke 20.03.2024 08:51YLEN häveliästä
pe 02.02.2024 14:01Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44