Suvaitsin tänään katsella televitsioonista merkillistä väittelyä, joka jossain vaiheessa tuoksui enemmän teinirakkaudelta kuin poliittiselta yhteenotolta.

Siinä olivat yhdessä ”Petteri” ja ”Antti”. Kaksi suurta johtajaa, jotka latelivat lukuja esille ja katselivat sitten toisiansa hurmaantuneena.

Toinen sanoi: ”miljardi”, toinen vastasi ”300 miljoonaa”. Toinen sanoi: ”hei Petteri…” johon toinen vastasi: ”hei Antti….” Petteri ja Antti olivat asiantuntijoita. He tiesivät numeroita.

Hyvä-hallitusta pukkaa?

Väittely osoitti sen, että keväällä Helsingissä velloneet huhut ”dream-team” hallituksesta ovat nyt enemmän kuin totta. Tässä ihmisten edessä kehrättiin Sini-Punaa, johon tulisi mukaan häivähdys vihreää.

Cocktail olisi seuraava: ripaus somasti jalat ilmassa keinuvaa idealismia, rohea loraus raakaa rahastusta ja yksityistämistä, henkeä salpaava annos elämää tappavaa verotusta ja ennen kaikkea hervotonta toisten rahojen kylväminen ihan minne vaan.  

Maku on tuttu. Sini-punalla on tässä maassa kammottavia tuloksia aina ”verotus kevenee…” hallituksesta saakka. Nyt siihen tulisi mukaan myös vihreiden eko-tekoa.  

Se mikä särähti korvaan, oli molempien halu ehdottomasti olla tekemättä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa.

Kelpo debatööreissä paistoi halu demonisoida PS puoluetta. Itse vaalit ovat siksi sivuseikka. Hyvien vaalivoitto on pieni detaliji, joka on miltei taskussa…mutta se että ei leikitä PS:n kanssa on ihquu. 

Pitääkö politiikassa moralisoida?

En ymmärrä tällaista demonisointia.

Eihän kokoomusta haukuta murhamiesten puolueeksi, vaikka eräs sen tunnettu toimija syyllistyi henkirikokseen tai eräs toinen yliajoon? Eihän kokoomusta moitita moraalisesti ala-arvoiseksi tyttöjen ahdistelija-puolueeksi vaikka erästä sen poliitikkoa epäillään ahdistelusta? Eihän kukaan enää muista tai muistele rattijuoppoa kokoomuslaista, joka on huomattavassa asemassa EU:ssa?

Demonisointi on vanha poliittinen keino saavuttaa kannatusta ja Suomessa sitä harjoitettiin ennen vuoden 1918 tapahtumia systemaattisesti erään poliittisen puolueen taholta. Tämä puolue harjoitti ja lähetti kansan keskuuteen satoja koulutettuja vihapuhujia ”rakuraattoreiksi” kiihottamaan ihmisiä väkivaltaan (Jari Ehrnrooth: Sanan vallassa, vihan voimalla/1993).

Edellä mainitussa väitöskirjassa osoitettiin aukottomasti, että luokkaviha ja systemaattisesti harjoitettu agitaatio oli Suomen punaisten vallankumouskäsityksen perustana.

Itse olen sitä mieltä, että kokoomusta tai SDP:tä ei saa tuomita näiden vihatekojen takia. Ei saa leimata. Eikä tuomita.

Ehdoton tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat kaiken poliittisen toiminnan perusteita.

Poliittista ilveilyä?

Mutta….en oikeastaan edes usko, että Antti tai Petteri tarkoittivat mitä sanoivat. Kyse oli pikemminkin poliittisesta ilveilystä.

Antti ja Petteri tarjosivat poliittista viihdettä, joka noudatti vanhoja keskiaikaisia perinteitä, joissa ”leikarit” ja ”piiparit” huvittivat ja naurattivat katsojia.

Ehkä paras kirja tästä maailmasta on Emmanuel Le Roy Ladurien kirjoittama  ”Montaillou, village occitan de 1294 à 1324”. Siinä tutkija käyttää inkvisiittori Jacques Fournierin Pamiers’n piispan, tarkkoja muistiinpanoja.

Hän avaa maailman, jossa ranskalaisessa kylässä politiikkaa tehdään leikkien. Kulkueet, ammattikuntien juhlat, ilveilijöiden sekä leikarien ja piiparien joukot havainnollistivat silloin valtaa leikkimällä ja politiikkaa puskakomedialla. Lopuksi vastustaja tapetaan.

Hepuli, kokkapuhe, lorut ja ja vitsit olivat siellä ihan totta.

Siinä mielessä Petteri ja Antti seurasivat onnistuneesti tätä traditiota. Oli vähän draamaa ja sitten käsien sivelyä. Myrskyä ja auringonpaistetta. Petteri ja Antti tykkäsivät toisistaan. Ja olihan se olkiukko ja demonikin siellä. Ihan kuin keskiajalla.

Hyvä Petteri! Hyvä Antti! Hyvä Show! Kiitos! Ja Kiitos hyvälle hyvä-medialle!