Blogi: Olli Pusa, ke 23.05.2018 16:40

Kojamo - rahastus ja kusetus

Uutiset kertovat, että Kojamo aikoo pörssiin. Sen omaisuuden arvoksi arvioidaan 2 miljardia ja kuulemma ulkomaiset sijoittajat arvostavat sen kiinteistöjä. Tässä vaiheessa moni kysyy, mikä ihmeen Kojamo? Pengotaan siis asiaa hieman tarkemmin.

Kojamo oli aikaisemmalta nimeltään VVO. Se taas taitaa olla lyhenne sanoista Valtiollinen Vuokratalo Osuuskunta. Se oli vasemmistoa lähellä ollut vuokrataloyhtiö. Sen porvarillinen vastinpari oli Sato. Nuo kaksi olivat suomalaisen asumispolitiikan tuhopari. Esimerkiksi ne yhdessä tuhosivat Suomesta asumisoikeusasumisen. Olen kuvannut noiden organisaatioiden toimintaa mm. nettikirjassani Renkien valta (www.pusa.fi) luvussa Suhmuroitu asuminen.

Noiden yhtiöiden omaisuudet on luotu valtion lainoilla, avustuksilla ja korkotuilla. Lainat taas ovat maksaneet vuokralaiset. Jos vuokralaiset eivät siihen ole pystyneet, ne on maksaneet valtio ja kunnat asumistukina. Yhtiöiden roolina on ollut tuottaa kohtuuhintaista asumista. Vuosien kuluessa niille on kertynyt valtava määrä asuntovarallisuutta. Se näennäinen arvo ei ole ollut valtava, koska omaisuuden myyntiä on rajoitettu. Mutta tietenkin lakeihin on tehty rahastamisen mahdollistavat porsaanreiät. Nuo yhtiöt ovat itse olleet vaikuttamassa alan lainsäädäntöön.

Molemmat yhtiöt ovat viime vuosina tulleet kuuluisiksi raakoina vuokrakiskureina. Asiasta löytyy lukemattomia uutisia mediastakin. Siis otsikoissa ovat nämä kohtuuhintaisen asumisen ritarit. Sato on jo aikaisemmin rahastanut omistuksensa, VVO on ollut hitaammin liikkeellä. Nyt sekin on tapahtumassa koodinimellä Kojamo.

Saton omisti joukko eläke- ja muita vakuutusyhtiöitä. Kuka omistikaan VVO:n? Sen omistajakunta muodostui muodostui muutama vuosi sitten seuraavasti:

omistusosuus %

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 18,08
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 16,98

Metallityöväen Liitto ry 9,70

Rakennusliitto ry 8,31

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry 8,18

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 7,49

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry 7,46

Ammattiliitto Pro ry 7,27

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry 5,99

Tehy ry, Tehy rf 1,39

Muut 10,23

Kaikki yhteensä 100,00

 

Joidenkin fuusioiden seurauksena omistusosuuksissa on ollut vaihtelua, mutta asetelma selviää tuosta. Omistajina olivat Ilmarinen, Varma ja joukko ammattiliittoja. Kaikki merkittävät omistajat olivat sellaisia, että he eivät maksa veroja osingoistaan. Osinkopotti on ollut vaatimaton suhteessa voittoihin, mutta useita kymmeniä miljoonia vuodessa Päinvastoin VVO:n osakkaat saivat verorahoja, kun veronmaksajien rahoilla maksettiin monien vuokria.

Kun katsoo VVO:n hallinnossa mukana olleiden nimiä, lista on hyvin mielenkiintoinen. Eläkeyhtiöitä edustivat palkatut johtajat, toki niiden hallituksissa istui suuri joukko vaikutusvaltaisia ammattiyhdistysjohtajia. Mutta suoraan VVO:n hallituksessa on istunut viime vuosina mm. Riku Aalto, Matti Harjuniemi, Olli Luukkainen, Jorma Malinen ja Ann Selin. Antti Rinne lopetti tehtävässä siirtyessään politiikkaan.

Ei siis ihme, että nuo ovat kokeneet asemansa kiusalliseksi vuokrakiskontasyytösten kohteena. Siksi yhtiön nimi muutettiin jokin aika sitten ja hallituksesta kerrotaan julkisuudessa vähemmän kuin aikaisemmin. Ay-johtajat olivat 2016 jo demarilehtienkin hampaissa.

Siis rahastaminen alkoi käydä epämiellyttäväksi. Mutta sen jälkeen oli vielä yksi kikka – kusetus – jota on menestyksellisesti käytetty mm. sähkönjakeluyhtiöiden tapauksissa. Ensin rahastamista on harjoittaneet poliitikot valtiollisissa tai kunnallisissa yhtiöissä. Kun siitä alkoi syntyä kohua, myytiin yhtiöt kovalla hinnalla yksityisille. Ne kiristivät rahastamista entisestään ja kun niillekin julkisuus ja kohu alkoi olla vastenmielistä, yhtiöt myytiin ulkomaisille sijoittajille. Niitä eivät Suomen kohut estä – ja visusti on varottu, ettei rahastusmahdollisuuksia rajoiteta.

Nyt siis VVO / Kojamo vaikuttaa lähestyvän tätä vaihetta kun sen omaisuutta ollaan pörssin kautta myymässä sijoittajille. Se mahdollistaa viimeisen rahastuksen ammattiliitoille ja sen jälkeen likainen työ jää ulkomaisten sijoittajien hoidettavaksi.

Näin siis suomalaisten veronmaksajien rahoilla kartutettu vuokra-asunto-omaisuus päätyy lopullisesti sijoittajien käsiin, jotka rahastavat mm. veronmaksajia asumistukien kautta. Asuntokannan arvoon vaikuttaa ratkaisevasti odotettavissa oleva vuokratulo ja tuon parempaa takuuta ei ole. Ei ihme, että omaisuuksien arvot ovat suuria.

Eikö millään ole enää väliä?
 

Olli Pusa ke 23.05. 16:40

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan

to 17.01. 22:31

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01. 22:51

Demokratian alasajo?

to 27.12. 20:30

Ilmastokiima

pe 14.12. 12:26

Länsimaiden perikato?

su 02.12. 22:56

Ukraina Euroopan ilmapuntari

ti 27.11. 10:24

Vertailu Obama Trump

ma 19.11. 17:40

EU-liittovaltio

la 10.11. 14:24

Saksalaissuuntaus

to 01.11. 20:22

EU:n hajoamisen tuska

su 28.10. 01:23

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Oulun tapauksen poikimaa huumoria

ke 16.01.2019 23:09

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Orpo uhrasi lastemme turvallisuuden tietoisesti

to 17.01.2019 20:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lopetetaan hyssyttely ja turvataan Suomen lapset!

ke 16.01.2019 23:12

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Arvopohjista ja pedofiliasta

to 17.01.2019 10:50

Olli Pusa

Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan

to 17.01.2019 22:31

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01.2019 23:10

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40