Ilta Sanomat valeuutisoi Iranin ja Israelin yhteenotosta

Todellisuudessa Iran hyökkäsi Israelin kimppuun 20 ohjuksen voimin. Israel torjui hyökkäyksestä osan ja vasta tämän jälkeen suoritti vastaiskun Syyriassa oleviin Iranin tukikohtiin.

Ulkomaat la 12.05.2018 00:00

Ilta Sanomat otsikoi uutisensa "Israel hyökkäsi Iranin kimppuun Syyriassa yöllä – Tästä on kyse: Ohjusisku tuhoisin vuosikymmeniin". Kyseessä on hyvin tyypillinen valtamedian valeuutinen, jossa käytetään harhaanjohtavaa otsikointia.

Todellisuudessa Iran hyökkäsi Israelin kimppuun 20 ohjuksen voimin. Israel torjui hyökkäyksestä osan Iron Dome -ohjuspuolustusjärjestelmällään ja vasta tämän jälkeen suoritti vastaiskun Syyriassa oleviin Iranin tukikohtiin, joista käsin hyökkäys oli tehty tai joissa uuteen vastaavaan hyökkäykseen oli valmiudet.

Israel toimi tilanteessa täysin oikeutetusti ja erittäin tehokkaasti. Israel iski noin 70 kohteeseen Syyriassa. Vastaisku vähensi riskiä samanlaisen ohjushyökkäysen tapahtumiselle lähiaikoina.

Tällainen valheellinen tiedonvälitys Julkisen Sanan Neuvostoon kuuluvilla julkaisuilla on hyvin yleistä mikäli kyseessä on tapahtuma, joka poliittisista syistä halutaan sovittaa ennalta kirjoitettuun narratiiviin konfliktin osapuolten rooleista. Valtamedian narratiivissa Israel on aina hyökkääjä - silloinkin kun se puolustautuu. 

Ilta Sanomien valeuutisointi on hyvä esimerkki siitä miten valeuutisointi tapahtuu: Otsikko sinänsä on asiayhteydestään irralleen revitty fakta, jolloin mediaa ei suoraan voida syyttää valehtelusta, mutta lukija ei pysty harhaanjohtavan otsikoinnin vuoksi muodostamaan totuudenmukaista kuvaa tapahtumista. Otsikon luettuaan - ja suuri osa lukijoista selaa vain otsikot - lukijalle muodostuu kuva Israelista konfliktin hyökkääjänä. Todellisuushan oli tässäkin tapauksessa täsmälleen päinvastoin.

 

Jukka Rahkonen la 12.05. 00:00

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

Klo 11:54.

Jukka Hankamäki

Euroopan valtioiden itsenäistyminen etenee

la 15.12. 00:06

Timo Vihavainen

Hirmuisia asioita

la 15.12. 00:04

Professorin Ajatuksia

Ovatko kantaväestön tekemät raiskaukset hyväksyttäviä?

la 15.12. 00:00

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12. 12:26

videot