Blogi: Heikki Porkka, ke 10.01.2018 10:49

Yleisradion toimittaja haluaa kieltää hymyilyn?

Yleisradion toimittaja Kirsi Heikel väitti eilisessä (9.1.2018) presidenttitentissä, että ehdokas Laura Huhtasaari hymyilee väärissä paikoissa, esimerkiksi silloin, kun puhuu rajavalvonnan aloittamisesta, jota toimenpidettä kutsutaan kansan keskuudessa rajan sulkemiseksi.

Käsitin hymyn kritisoimisen perusteella, että Heikel pitää rajavalvonnan aloittamista negatiivisena asiana.

Suomalaisten ylivoimaisen enemmistön mielestä haittamaahanmuuttoa tulee rajoittaa selkeästi. Jo vuonna 2009, siis reilusti ennen vuonna 2015 Euroopassa alkanutta islamilaisen terrorismin kierrettä, kansalaisten jättimäinen enemmistö (yli 90 prosenttia) oli sitä mieltä, että erityisesti muslimien tuloa pitäisi rajoittaa:

”Suomalaiset haluaisivat rajoittaa islaminuskoisten maahanmuuttoa. MTV:n nettikyselyn mukaan yli 90 prosenttia kansasta on sitä mieltä, ettei islaminuskoisia tulisi ottaa Suomeen nykyisellä tavalla.”

Samaa mieltä on myös eurooppalaisten enemmistö, joka haluaa pysäyttää kokonaan muslimien Eurooppaan tulon. Muslimien maahantuloon liittyviä mielipiteitä käsittelevä kysely julkaistiin tammikuussa 2017.

Onko toimittaja Heikelillä joku parempi metodi kuin rajavalvonnan aloittaminen tai onko hän sitä mieltä, että kansalaisia ei tarvitse kuunnella?

Onko ymmärrettävissä, että toimittajalle eivät merkitse mitään tuhannet suomalaiset uhrit, jotka ovat joutuneet viimeisten vuosien aikana turvaa hakemaan tulleiden uhreiksi monitahoisen väkivallan seurauksena? Räjähdysmäisesti lisääntynyt seksuaalinen väkivalta, tappo ja murhat eivät merkitse mitään sen rinnalla, että saa tuntea olevansa globaalisti hyvä ihminen?

Heikelin mielipide ei ole yllätys, sillä Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen toimittajien mielipiteet pohjaavat hyvin pitkälle punavihreiden ja liberaalioikeiston internationalistien sanomaan, jonka mukaan Suomi kuuluu kaikille nahkoineen (verovarat) ja karvoineen (sosiaaliturva).

Voi olla, että Heikel änkyröi eilen osittain siksi, että kadehtii Huhtasaaren kaunista ulkonäköä? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun negatiivinen naisenergia suuntautuu kauniiseen heteronaiseen, joka menestyy elämässään.

Oma lukunsa oli Heikelin törkeä heitto, jossa hän esitti Huhtasaarelle mielenterveyteen liittyvän väitteen, jonka mukaan ehdokas on maaninen. Jos jompi kumpi pöydän ääressä istuneista on maaninen, tittelin voi eilisen perusteella huoletta heittää toimittaja Heikelin niskaan.

Kysyn Heikeliltä vastavuoroisesti miksi hän hymyili aina kasvot innosta hehkuen, kun vihreiden puheenjohtajana toiminut Ville Niinistö istui studiossa Heikelin haastateltavana? Hengenheimolaisia?

Yleisradion toinen toimittaja, 1970-luvun äärivasemmistolaisen toimittajan habituksen omaava Pekka Kinnunen ei nähnyt Ylen aamulähetyksessä (10.1.2018) esiintyessään Huhtasaaressa mitään hyvää. Kinnusen mielipide ei ole yllätys, sillä hän on kuulunut jo vuosien ajan Ylen miesoletettujen persuvihaajien kärkikolmikkoon.

Miksi kirjoitan näin ikävästi henkilöistä heidän omilla nimillään? Siksi, että Yleisradio on ottanut useaan otteeseen esiin koulukiusaamisen, jonka on tietysti tuominnut monin tavoin.

Käsi sydämellä on kysyttävä, miksi Ylen toimittajat esiintyvät itse koulukiusaajan malliesimerkkeinä.

Väyrysen ja Huhtasaaren presidenttitentit ovat osoittaneet selkeästi, että ei ole tarkoituskaan kuunnella mitä ehdokas sanoo, päämäärinä vaikuttavat olevan nälviminen ja tietoinen väärinymmärtäminen, joiden avulla pyritään alistamaan ehdokasta katsojien silmien edessä.

Kriittinen haastattelu ei tarkoita kohdehenkilön ulkonäköön, ilmeisiin ja eleisiin puuttumista. Kriittinen haastattelu tarkoittaa kysymyksenasettelua, jossa haastateltavaa kunnioitetaan ainakin sen verran, että ei leikitä tyhmää tai ymmärtämätöntä vaan pelataan avointa ja reilua peliä. Kriittisessä haastattelussa ei sorruta höpöpuheeseen, kuten Heikel teki useaan kertaan.

Heikel puhui täyttä palturia todetessaan, että presidentti ei edistä vientiä vaan sitä tekee Team Finland.

Olen ollut paikalla, kun presidentti Niinistö vieraili Virossa edistämässä vientiä ja suomalaisyritysten näkyvyyttä. Niinistö kävi esimerkiksi avaamassa Lappsetin uuden tehtaan. Toimittaja Heikelin mielestä kyse ei ollut viennin edistämisestä?

Presidentti Niinistö ja hänen edeltäjänsä ovat tehneet useita vienninedistämismatkoja, joilla on mukana liike-elämän valtuuskunta.

Matkan kohteena on ollut esimerkiksi Kazakstan 19. – 20.6.2017. Pääkohteena oli maailmannäyttely Astana Expo. Suomen avainteemoina olivat Pure Energy, Clean Water, Excellent Education ja Smart Cities. Yritysvaltuuskuntaan kuuluivat Finnair, Isku-Yhtymä, Kemira, Oilon, Oulun kaupunki, Outotec, Tikkurila, Vaisala, Wärtsilä ja Elinkeinoelämän keskusliitto.

Maaliskuussa 2016 Niinistö vieraili Japanissa, jossa nautti päivällisen Kioton kaupungin elinkeinoelämän ja politiikan edustajien kanssa. Yleisradion uutisen mukaan matkalla oli mukana yritysjohtajien valtuuskunta, edustettuina muun muassa metsäteollisuus ja energia-alan yrityksiä.

24.10.2016 Yleisradio kertoi, että ”Niinistö lähtee Iraniin bisnestä edistämään – Suomi mukana valtuuskuntien ryntäyksessä”.

Ylen mukaan ”valtuuskunnassa on lähes 20 yritystä – toimialoja ovat mm. konepajateollisuus, metsäteollisuus, ympäristöteknologia, energia-ala, rahoitussektori, kaivosteollisuus ja tieto- ja viestintäteknologia.

Valtuuskunnan listalla vilisee kaikille tuttuja yrityksiä: Wärtsilä, Kone, Nokia, Suomen Pankki, Cargotec, Metsä Group, Outotec ym.”

Olisiko toimittaja Heikelillä syytä hävetä? Ai niin, nykyajan toimittajat eivät tiedä mitä sanat häpeä ja moraali tarkoittavat.

Mitä tulee Heikelin mainitsemaan Team Finlandiin, siitä Helsingin Sanomat kirjoitti 5.1.2018 seuraavaa:

”Team Finland -hankkeellekaan ei käynyt hyvin. Vaikka idea oli ehkä hyvä, rakenteet estivät sen toimivuuden.

Viime vuoden alussa suurella innolla valtioneuvoston kansliasta johdettu Team Finland purettiin organisaationa, vaikka sen brändi ja verkosto jäivät yhä olemaan.”

Edellisissä presidentinvaaleissa (2012) ehdokas Pekka Haavisto totesi esimerkiksi näin: ”Presidenttinä tekisin mielelläni vienninedistämismatkoja suomalaisen energiateollisuuden kanssa näille markkinoille.”

Heikel nosti keskustelussa voimakkaasti esiin ulkopolitiikkaa. Yllättäen hän vaikutti olevan täysin pihalla Venäjän sotilasdoktriinista, jonka sisällöstä Huhtasaari oli tietoinen.

Venäjä on Suomen vaikutusvaltaisin naapurimaa. Eikö toimittaja Heikelin pitäisi tuntea juuri Venäjän merkittävät Suomea mahdollisesti uhkaavat tekijät erinomaisen hyvin, kun hän ryhtyy leikkimään ulkopoliittista asiantuntijaa?

Venäjän uusin sotilasdoktriini löytyy suomennettuna nimenomaan Yleisradion nettisivuilta. Olisiko toimittaja Heikelin aika tutustua siihen?

Heikel tiedusteli millä tavoin Huhtasaari pyrkisi auttamaan Venäjän oppositiota presidenttinä ollessaan! Täysin päätön kysymys, sillä Venäjän opposition auttaminen ei todellakaan ole Suomen presidentin tehtävä.

Toimittaja otti esiin myös presidentti Trumpin tiedustellen Huhtasaarelta miten ehdokas toimisi Yhdysvaltain presidentin pään kääntämiseksi WTO:n roolin vahvistamisessa. Onko toimittaja Heikelillä oikeasti käsitys, jonka mukaan Suomen presidentti johtaa myös Yhdysvaltain kauppapolitiikkaa?

WTO-keskustelu toi mieleen ajatuksen, jonka mukaan Heikel pelkää muutosta, joka johtaa oikeudenmukaisempaan ja aitoa markkinataloutta edustavaan kaupankäyntiin. Tosiasia on, että WTO on ollut heikko organisaatio, joka ei ole kyennyt hoitamaan rooliaan eli takaamaan reilun kaupankäynnin periaatteen toteutumista.

Onko niin, että todellisuudessa ne, jotka väittävät kriittisiä impiwaaralaisiksi, ovat itse kaavoihin ja rooleihin kangistuneita ihmisiä, jotka pyrkivät tukeutumaan suuriin ja mahtaviin organisaatioihin, joiden selän takaa voi huudella maailmalle mitä lystää?

Oletan, että toimittaja Heikel meni sekaisin pasmoissaan, koska sai korvanappiinsa ohjeistusta, jonka vuoksi kuulustelunomainen haastattelu ei sujunut, kuten hän oli etukäteen ajatellut.

Tenttiä Ylen aamussa arvioineet ”asiantuntijat” kehuivat Heikeliä taidokkaaksi!

Ylen aamussa (10.1.2018) ei käsitelty lainkaan a) Venäjän sotilasdoktriiniin liittynyttä keskustelun vaihetta, ei myöskään b) Heikelin Team Finland –heittoa eikä c) Heikelin väitettä, jonka mukaan presidentillä ei ole roolia vienninedistämisen suhteen.

Yllättyikö joku, että Ylen aamun toimittajat (Niklas Wancke ja vieraana istunut Pekka Kinnunen) jättivät juuri nämä osat käsittelemättä? Minä en [yllättynyt].

Laura Huhtasaari otti avauspuheessaan esiin sananvapauden ja vihapuheen. Hän oli huolissaan sananvapauden heikkenemisestä ja orwellilaisen vihapuhe-jahdin etenemisestä. Mielenkiintoista oli seurata toimittaja Heikeliä tässäkin suhteessa, sillä mitä muuta kuin vihaa hänen katseensa sekä silmäkulmiensa ja suupieliensä hallitsematon nykiminen edustivat?

Kävikö eilen illalla niin, että vihatoimittaja kohtasi hymyilevän naisen, jonka merkittävinä teemoina ovat suomalaisten etu, turvallisuus ja isänmaallisuus? Ja kävikö niin, että vihatoimittajan pasmat sekosivat kauniin ja ystävällisen hymyn edessä?

Heikki Porkka ke 10.01. 10:49

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44