Blogi: Arto Luukkanen, ke 18.10.2017 10:59

Pelkoa Suomen herraan ja lomarahat takaisin!

Onneksi olkoon hallitukselle!

Hiven järkeä ja massiivinen määrä pelkoa auttoi hallitusta peruuttamaan kiinteistöveron noston.

Pari viikkoa budjetin laatimisen jälkeen hallituksen pyöriminen ja päätösten pyörtäminen kertoo siitä, että tässä tilanteessa metelin nostaminen kannattaa.

Kuten kirjoitin 5. lokakuuta, jolloin hallitus oli vielä päättävästi nostamassa sitä - kyseessä on järjetön vero (http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243964-jarjeton-kiinteisto...) joka iskee keskiluokkaan ja palkansaajaan kipeästi - vuokralaisiin ja omistajiin (pankin torppareihin). 

Siitä tuli yleinen vaatimus ja yhä suurempi osa ihmisiä ihmetteli tätä veron nostoa - tässä tilanteessa kun valtion tulot kasvavat.

MIelenkiintoista tässä näytelmässä oli se, että demarit ja vasemmistoliitto saivat Ylen haastattelussa raakkua kiinteistöveron nostamisen haaskalla ja kertoa että "mitä minä sanoin" mutta todellisuudessa he olivat jo nostaneet kätensä ylös.

Onneksi kansalaisten iso joukko nousi kiinteistöveroa vastaan ja siksi epäröivä, epävarma ja omasta tulevaisuudesta pelkäävä hallitus voinut tehdä muuta kuin perua päätöksensä. Sillä on nyt viimeinen taisto))

Uudet vaatimukset

Nyt kun hallitus on alkanut ryömimään arvokkaasti ja päättävästi taaksepäin, on kansalaisten aika vaatia uusia järjen välähdyksiä. Hallitus on sisäisesti hajanainen ja on valmis myöntyilemään sopivasti.  

Siksi tärkein vaatimus on nyt palkansaajilta riistettyjen kesälomarahojen palauttaminen.

Pelko on hallituksen hyvä kasvattaja

Useissa muissa maissa työntekijöille maksetaan ns. 13 kuukauden palkka joulukuussa. Tämä bonus on työnantajien tunnustus siitä työstä mitä on vuoden aikana tehty. Se on työtekijöiden vahva motivaattori ja voimakas yllytin työntekoon. Se myös kertoo siitä, että työnantaja välittää ja arvostaa sitä työtä mitä on tehty vuoden aikana.

Meillä se saatiin aikoinaan 1970-luvulla työtaistelujen yhteydessä, ensin metalliteollisuudelle mutta myöhemmin myös muille aloille. Suomi pääsi näin pohjoismaiden kanssa samalle viivalle mutta tämänkin saavutus tapahtui pelkästään siksi, että suomalainen teollisuus pelkäsi, että suomalaiset lomaviettäjät jäisivät lomiensa jälkeen Ruotsiin parempien palkkojen luokse.

Pelko kasvatti Suomen herraa sopivalla tavalla.  Ja kasvattaa vielä...

Tavallisille perheille lomaraha on merkinnyt mahdollisuutta viettää oikeata lomaa perheen kanssa. Tunnustusta siitä, oli ahkerasti käyty töissä ja kerran vuodessa oli mahdollista kuluttaa hieman enemmän. Nuukat perheet viettävät lomansa Suomessa ja näin tämä raha jää kiertoon.

Talous kasvaa ja siksi: lomarahat takaisin!

Pallo on nyt ammattiliitoilla. Niiden on lopetettava lullustelu.

On selvää, että liittoneuvottelujen tärkein vaatimus pitää koskea jollain lailla lomarahojen takaisin maksamista. Solidaarisuus työntekijöiden kanssa voisi vihdoin nousta ay-kalifien omistatunnoista vaatimuspöytään. Oikeasti.

Mitä järkeä on saada jollekkin aristokraattiliitolle pari prossaa enemmän ja jättää muut nuolemaan näppejään? Eikö olisi parempi iskeä nyrkkiä pöytään ja vaatia näiden pakon edessä tehtyjen lomarahojen palauttamista?

Hallitus on sen verran hermona ja sekaisin, että se kyllä myöntyy mihin vain. Sipilän lompsa on auki ja käsi on jo ojentunyt maksajan asentoon. Insinöörin piirustuspöytä on nyt sekaisin ja laskutikku nojossa.

Päättäväisyys ja yhteisen edun ajaminen palauttaa palkansaajille takaisin menetetyt edut ja auttaa tavallista ihmistä elämään ihmisiksi. 

Tämä lama voitettiin käymällä köyhän, kurjan ja keskiluokan kukkarolla. Rikkaat livahtivat karkuun. 

Siksi - terästä selkärankaan liitot! Puolustakaa nyt sitä palkansaajan asiaa!

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. kaikille nettipoliiseille - onkos tämä vihapuhetta? Lomarahat takaisin? Eikö se teillekkin kelpaisi kun istutte vuoden naama kiinni näyttöruudussa?

pps. Asunnottomien elämä ei ole heleppoa. Voisiko sen Evitskogin antaa niille vaikka asuinpaikaksi - puoleksi vuodeksi. Nimitetään niitä vaikka "köyhyyspakolaisiksi"?

 

Arto Luukkanen ke 18.10. 10:59

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44