Blogi: Arto Luukkanen, la 02.09.2017 11:36

Kansanradio: en kuuntele sinua

Kaleva lehdessä ilmestyi 2.9. artikkeli, jossa kerrottiin kansanradiosta. Ohjelma on suosittu. Sitä kuuntelee noin 400 000 ihmistä jatkuvasti. Itse artikkeli oli mainio ja kertoi siitä miten vuonna 1979 Yle antoi äänen taviksille. Kuten lehti kertoo, silloin ”radiossa pääsivät ääneen vain valtakunnan kerma, poliitikot, päättäjät ja asiantuntijat”.

Kansaa on kuunneltu sen jälkeen niin surussa kuin ilossa. Mutta sitten ei oikein kuunneltu. Turun terrori-iskun jälkeen kansa soitti sinne hädissään ja kuten artikkeli kertoi ”sen huomasi Kansanradion automaattiin soitetuista puheluista”. Kansaradio ei kuitenkaan antanut näille ääntä sillä ”emme yllytä kansanryhmiä vastaan”. Tämä linja sopii nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin. Asioista ei saa puhua.

Tämä kollektiivinen ”en kuuntele sinua” ilmiö näkyy kaikessa mahdollisessa. Kansalaisilta kielletään normaalit tunteet. Pahuutta ja rikosta ei saa vihata. Pelätä ei saa. Kyse on vain yksittäistapauksesta. Jäitä hattuun.

Ajatus siitä, että hallitus on epäonnistunut sen kansalaisten turvallisuuden takaamisessa, on silkkaa vihapuhetta ja tämän väärän ajatuksen levittäjiä metsästetään nyt satojen nettipoliisien voimin.

Kummallisinta on se, että laillisuuden ja järjestyksen valvojien tarkoituksena on nujertaa väärinajattelevat. Heitä paikannetaan ja heidän ”verkostojaan” jäljitetään virkavallan toimin. Tavalliset ihmiset ovat nyt syynissä.

Tilanne on nurinkurinen.

Toivottavasti nämä poliisit pohtivat tätä: puhumattomuus ja hiljaisuus tuhoaa sananvapauden ja kansanvallan perusteet. Niiden, jotka kokevat olevansa isänmaallisia, rauhaarakastavia ja ”tolkun” ihmisiä ahdistetaan joka puolelta. Heistä tehdään osa tätä ongelmaa, sillä he ajattelevat väärin. Terrorismin selitetään syntyvän virkavallan vääristä teoista ja samaan aikaan kansanedustajat ja kirkon viskaalit näyttävät esimerkkiä ”suojelussa”. Vähitellen väkivallasta ja turvattomuudesta tulee jotenkin arkipäiväistä.

Sitä on pakko vain sietää.

On opittava elämää terrorismin maailmassa ja hyväksyttävä se, että sinun pelkkä olemassaolosi on hyvä syy sille, että pahaa tapahtuu.

Kuka tästä kärsii eniten? Naiset

Kriisitilanteissa kärsivät aina eniten siviilit: ennen kaikkea naiset ja lapset.

Turun puukotuksien uhrina oli naisia.

Todettakoon, että tässä iskussa tiivistyi länsimaisen yhteiskunnan arvojen ja verenhimoisen fanatismin välinen törmäys.

Toinen ei usko väkivaltaan, toinen uskoo. Toinen on nainen, toinen on mies. Toisella on puukko ja toisella ei. Toisella suojanaan vain laki – toisella oma terroristinen aikomuksensa.

Kummalla puolella me olemme? Mihin tämä meidän ns. ajatteleva väkemme oikein on menossa jos se ei osaa valita puoltaan? Eikö naisten hätä kiinnosta? Eikö demokratian ja kansanvallan puolustaminen kiinnosta? Ennen kaikkea – miksi ihmisiä ei kuunnella?

Nousee epäilys siitä, että vanhurskas ja parempi väkivalta, pakottaminen ja painostaminen onkin ihan ok. Kunhan ne, jotka harjoittavat sitä ovat ”oikeaa sakkia”. Nyt toimitaan – ei kuunnella.

Arto Luukkanen

Järvenpää

Arto Luukkanen la 02.09. 11:36

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44