Avioliittolain muutos on herättänyt keskustelua siitä, mikä on kirkon opetus avioliitosta. Piispojen käsitykset avioliitosta ja niihin perustuvat ohjeet ovat ristiriitaisia. Yrittäessään kumartaa joka suuntaan, tuleekin pyllistäneeksi joka suuntaan (vrt. Matt. 6:24).

Opillinen sekavuus vaikuttaa erityisen irvokkaalta sen takia, että vietämme uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuotta.

Uskonpuhdistuksesta luterilaiseen tunnustukseen

Uskonpuhdistus tarkoitti kirkon puhdistamista sinne pesiytyneestä Raamatun vastaisesta opista, joka hämärsi jopa pääuskonkohdan syntisen vanhurskauttamisesta yksin armosta (sola gratia), yksin uskon kautta (sola fide) ja yksin Kristuksen tähden (solum propter Christum). Tavoite oli palauttaa oppi lähetyskäskyn mukaiseksi: opettamalla heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää (Matt. 28:20). Yksin Raamattu (sola scriptura) oli uskonpuhdistuksen pääperiaatteena.

Raamatunmukainen oppi esitettiin Augsburgin tunnustuksessa (1530) ja sen puolustuksessa (1531), jotka laati Lutherin (1482–1546) läheisin työtoveri Philipp Melanchthon (1497–1560). Ne, kuten muun muassa Lutherin laatimat katekismukset (1529) ja Schmalkaldenin opinkohdat (1537), koottiin myöhemmin luterilaisiin tunnustuskirjoihin(1580). Ne sisältävät opetusta myös avioliitosta ja sen perusteista, koska Raamatun oppi asiasta oli vääristynyt ennen muuta pappien aviokiellon osalta.

Maallisen ja hengellisen hallintavallan erottamisesta

Avioliittolain muutoksen yhteydessä monet nykyteologit eivät halunneet ottaa kantaa asiaan. He korostivat maallisen ja hengellisen hallintavallan eroa (regimenttioppi) ja sitä, että avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, joka kuuluu edelliseen. Kun maallinen esivalta on muuttanut lakia, vaaditaan kirkkoa sen perusteella muuttamaan oppiaan: regimenttien erottamisesta ei ole tietoakaan.

Uskonpuhdistaja ilmaisi käsityksensä muun muassa kirjoituksessaan Avioliittoon vihkiminen (1529). Kirjoitus liitettiin ensimmäiseen Vähän Katekismuksen kirjapainokseen ja latinankieliseen tunnustuskirjojen kokoelmaan. Sen asema tunnustuskirjojen kokonaisuudessa tosin aiheutti kiistaa jo 1500-luvulla ja toisista painoksista se jäi pois.

• Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja. Jotkut vievät morsiamen kirkkoon kahdesti, illalla ja aamulla, toiset vain kerran. Jossakin morsiuspari kuulutetaan avioliittoon saarnastuolista pari kolme viikkoa etukäteen luetulla kuulutuksella. Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat kuten haluavat, minulle ne eivät kuulu. (KK, Liite I, s. 320.)

Tämän perusteella on tehty liian pitkälle meneviä päätelmiä ikään kuin maallinen esivalta voisi säätää avioliitosta mitä tahansa ilman että kirkolle on siihen mitään sanottavaa. Tällöin sivuutetaan se, mitä luterilainen tunnustus Raamatun perusteella avioliitosta opettaa sekä luonnollinen moraalilaki ja sen velvoittavuus.

Miehen ja naisen välinen yhdistyminen

Ei voi kuin ihmetellä, että kirkon ulkonaiseen yhteyteen ja vieläpä luterilaisen kirkon virkoihin on päässyt teologeja, jotka eivät tunne Raamatun opetusta avioliitosta tai eivät siitä piittaa. Vapahtaja itse tiivisti asian kirkkaammin kuin mihin mikään tunnustuskirja kykenee.

• “Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ‘loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ‘Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:4-6.)

Tämän mukaisesti Luther määrittelee Isossa Katekismuksessaan avioliiton yksiselitteisesti miehen ja naisen yhdistymiseksi, joka perustuu Jumalan säätämykseen.

• Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi...
• Avioelämä ei siis ole mitään intohimon leikkiä, vaan se on suuri ja jumalallisen vakava asia. Siinä on nimittäin ennen kaikkea kysymys sellaisten ihmisten kasvattamisesta, jotka palvelevat maailmaa ja auttavat sitä Jumalan tuntemiseen, autuuttavaan elämään ja kaikkiin hyveisiin, taistelemaan pahuutta ja Perkelettä vastaan. (DK I, VI: 207, 208, s. 258.)

Toisin kuin Raamatusta harhaantuneet nykyteologit, uskonpuhdistajat eivät perustaneet avioliittoa ihmisten rakkauden tunteisiin, joihin vetoamalla saatetaan myös verhota seksuaalista himoa.

Luonnollinen sukupuolivietti

Luterilainen tunnustus opettaa avioliiton perusteista Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa, että sukupuolet ja sukupuolivietti luotiin sen takia, että ihmiset olisivat hedelmälliset. Avioliitosta on Jumalan käsky suvunjatkamista varten. Luonnonmukainen seksuaalisuus on Jumalan lahja.

• Luomiskertomus [1. Moos. 1:28] opettaa, että ihmiset on luotu siinä tarkoituksessa, että he olisivat hedelmälliset ja että kumpikin sukupuoli luonnonmukaisesti tuntisi toiseensa kohdistuvaa viettiä. Me emme nyt puhu pahasta himosta, joka on syntiä, vaan siitä viettymyksestä, joka olisi kuulunut ihmisen luontoon turmeltumattomassakin tilassa, siitä mistä käytetään ilmausta [--], luonnonmukainen kiintymys. Tämä kiintymys liittää sukupuolet keskenään yhteen jumalallisen järjestyksen mukaan. …
• Tätä yrittävät vastustajamme tehdä tyhjäksi väittämällä, että alussa annettiin käsky täyttää maa, mutta nyt, kun maa jo on täytetty, avioliittokäsky ei enää ole voimassa. Huomatkaa, miten viisas on heidän ajatuskulkunsa! Tuo mainittu Jumalan sanahan muovaa ihmisen luonnon sellaiseksi, ettei se ole hedelmällinen ainoastaan luomisen alussa, vaan niin kauan kuin tämä ruumiimme luonto pysyy. Aivan samoin maa tulee hedelmälliseksi tämän sanan voimasta: (1. Moos. 1:11) "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja." Tämän järjestyksen mukaisesti maa ei ainoastaan alussa alkanut kasvaa ruohoa, vaan kedot verhoutuvat siihen vuosi vuodelta, niin kauan kuin tämä luonto pysyy. (ACA XXIII: 7, 8, s. 211–212.)

Tämä on yhdenmukaista Raamatun kanssa, jonka mukaan seksuaalinen yhteys samaan sukupuoleen ei ole luonnollista vaan luonnonvastaista (Room. 1:26–27). Samaa sukupuolta olevien liitto on näin ollen perusteiltaan luonnonvastainen. Sen takia ajatus sukupuolineutraalista avioliitosta on myös käsitteellisesti järjetön.  

”Perustuu luonnonoikeuteen”

Luterilainen tunnustus muistuttaa siitä, että miehen ja naisen avioliitto perustuu luonnonoikeuteen, joka on muuttumaton. Se koskee myös maallista esivaltaa. Luonnonoikeus on sikäli myös jumalallista oikeutta, että se perustuu Jumalan luomaan luonnonjärjestykseen.

• Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen… Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota.
• Naurettava ja tyhjänpäiväinen on siis se vastustajien väite, että avioliittokäsky oli voimassa aluksi, mutta ei nyt enää. Tämähän on aivan samaa kuin jos he sanoisivat: Muinoin ihmiset syntyivät sukupuolisina olentoina, mutta eivät nyt enää. Ei yksikään seppä voisi sepitellä näppärämpää ajatusta kuin nämä typeryydet, joita on väsätty luonnonoikeuden kiertämiseksi. Pysyköön siis voimassa tässä asiassa se, mitä Raamattu opettaa ja minkä oikeusoppinutkin on viisaasti lausunut: Miehen ja naisen liittyminen yhteen perustuu luonnonoikeuteen. Edelleen luonnonoikeus on todella jumalallinen oikeus, koska se on Jumalan luontoon istuttama järjestys. (ACA XXIII: 9–11, s. 212.)

Regimenttioppia ymmärtämättömät nykyteologit tuntuvat unohtaneen sen, ettei ainoastaan hengellinen vaan myös maallinen esivalta on Jumalan palvelija (Room. 13:1s.). Niin kuin ei kirkolla ole oikeutta opettaa muuta kuin Jumalan sanaa, ei valtiovallan valtuutuskaan ulotu luonnonoikeuden yläpuolelle. Rikkoessaan ulkonaisesti luonnollista moraalilakia, joka on löydettävissä kymmenestä käskystä, maallinen esivalta ei palvele enää Jumalaa.

Augsburgin tunnustuksessa – jota luterilaiset pitävät päätunnustuksenaan – todetaan avioliitosta, että kaikissa hyvin järjestetyissä valtioissa, myös pakanain keskuudessa, lait kaunistavat sen mitä suurimmalla kunnioituksella (AC XXIII: 20, s. 64). Pakanoilla ei tässä tarkoiteta kaikkia ei-juutalaisia vaan ainoastaan niitä, jotka eivät tunne evankeliumia. Avioliiton merkityksen ymmärtämiseksi tuskin on välttämätöntä tunnustaa edes Jumalan olemassaoloa, saati tuntea Raamatun luomiskertomusta.

Lääke haureutta vastaan

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihmistä vaivaa paha himo myös seksuaalisesti. Sen takia Jumala on säätänyt avioliiton parannuskeinoksi inhimillistä heikkoutta vastaan (CA XXIII: 15, s. 64). Avioliitto on näin ollen myös lääke haureutta vastaan. Haureutta on kaikki Jumalan säätämän avioyhteyden ulkopuolinen seksi riippumatta siitä millä nimellä sitä kutsutaan.

• …emme puhu pahasta himosta, joka on syntiä, vaan siitä, mitä sanotaan luonnonmukaiseksi kiintymykseksi. Sitä paha himo ei ole saanut luonnosta poistetuksi, vaan saa sen yltymään, niin että luonnollinen kiintymys on sitä enemmän terveenä säilyttävän lääkkeen tarpeessa eikä avioliitto ole välttämätön vain suvunjatkamista varten, vaan myös tällaisena lääkkeenä...
• Paavali sanoo: (1. Kor. 7:2) "Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa." Tämä on jo selkeä käsky, ja se koskee kaikkia, jotka eivät ole soveliaita elämään naimattomina… Eikö Paavali tässä kohdassa käske niitä, joilla ei ole pidättyvyyden lahjaa, menemään naimisiin? Selittäähän hän itse sanansa vähän myöhemmin (1. Kor. 7:9) sanoessaan: "Parempi on naida kuin palaa." Ja Kristus sanoo selvästi: (Matt. 19:11) "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu."
• Nyt, syntiinlankeemuksen jälkeen, ovat meissä rinnakkain nämä kaksi, luonnollinen kiintymys ja paha himo, joka saa luonnollisen kiintymyksen kiihtymään, ja näin on avioliitto vieläkin tarpeellisempi nyt kuin luonnon vielä ollessa turmeltumattomana. Sen tähden Paavali puhuu avioliitosta ikään kuin parannuskeinona ja käskee mainitun poltteen tähden menemään naimisiin. Ei myöskään tätä sanaa: "Parempi on naida kuin palaa" voi mikään inhimillinen mahti, mikään laki eikä mikään lupaus kumota, koska ne eivät voi kumota luontoa eivätkä pahaa himoa… Mainittu Paavalin käsky: "Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa" sitoo kaikkia niitä, jotka eivät voi todella pidättyä. Tätä asiaa on itsekunkin omassatunnossaan arvioitava. (ACA XXIII: 13, 14–17, s. 212–213.)

Niinpä aviokäsky koskee kaikkia, jotka eivät aidosti kykene seksuaaliseen pidättyvyyteen. Augsburgin tunnustuksen mukaan Eikä ainoastaan käsky, vaan myös Jumalan luomisjärjestys pakottaa avioliittoon kaikki ne, jotka eivät Jumalan erityisestä toimesta muodosta poikkeusta, tämän sanan mukaisesti; "Ei ole ihmisen hyvä olla yksin" (1. Moos. 2:8). (CA XXVI: 20–21, s. 71.)

Vaikka käsitys avioliitosta ja sen perusteista näyttää monille nykyteologeille olevan epäselvä ja ristiriitainen, uskonpuhdistajille se Kaikki…on täysin selvää ja niin varmaa, ettei sitä mitenkään voi järkyttää (ACA XXIII: 13, s. 212). Ero johtunee siitä, että nämä nykyteologit ovat hukanneet Jumalan sanan, mitä uskonpuhdistajat taas pitivät kirkkaimpana valonaan.

Lopunajan merkki

Jumala rankaisee avioliiton halveksimisen ja sitä seuraavat haureuden synnit. Näin tapahtui hänen tuhotessaan vanhan maailman vedenpaisumuksella sekä Sodoman ja neljä muuta kaupunkia tulella ja tulikivellä. Luterilainen tunnustus viittaa Sodoman syntiin.

• Luomakunta käy vanhaksi ja tulee vähitellen yhä heikommaksi, paheet yltyvät. Sitä enemmän tulisi käyttää niitä parannuskeinoja, joita Jumala on meille suonut. Me näemme, mistä paheesta Jumala syytti maailmaa ennen vedenpaisumusta ja mistä hän syyttää noita viittä kaupunkia ennen niiden myöhempää tuhoamista. Samalaisia paheita on esiintynyt monen muunkin kaupungin tuhon edellä, esimerkiksi Sybariksen ja Rooman. (1. Moos. 6:5 - 13;1. Moos. 19:24-30) (5. Moos. 29:22) Näissä tapahtumissa meille on ennalta kuvattu lopun aikoja. Siksi tulisi juuri nyt ennen kaikkea vahvistaa avioliiton asemaa ankarilla laeilla ja esikuvilla ja kannustaa ihmisiä solmimaan avioliittoja. Tämä on esivallan asia, sen kuuluu suojella yleistä järjestystä.
• Tehkööt samalla evankeliumin opettajat näitä kumpaakin: kehottakoot avioliiton solmimiseen niitä, jotka eivät voi itseänsä hillitä, ja kehottakoot muita olemaan halveksimatta saamaansa pidättyvyyden lahjaa. (ACA XXIII: 45–55, s. 217.)

Luomakunta ei ole muuttumassa paremmaksi, vaikka jotkut sellaista ehkä uskottelevat, vaan pahemmaksi. Heikentämällä avioliiton asemaa esivalta ei ole suojellut yleistä järjestystä vaan kaivanut hautaansa, kuten historian esimerkit osoittavat.

Petteri Hiienkoski

Lähteet:

Augsburgin tunnustus. (Confessio Augustana. CA. 1530.) – Tunnustuskirjat s. 47-79. SLEY. Jyväskylä 1990.

Augsburgin tunnustuksen puolustus. (Apologia confessionis Augastanae. ACA. 1531.) – Tunnustuskirjat s. 81-251. SLEY. Jyväskylä 1990.

Avioliittoon vihkiminen. Liite I. Vähä Katekismus. (Der Kleine Katechismus KK 1529. WA 30,1,243-425.) Tunnustuskirjat s. 299-323. SLEY Jyväskylä 1990.

Kirkkoraamattu. Vuoden 1933/1938 kirkolliskokouksen käyttöön ottama suomennos.

Martti Luther: Iso Katekismus. (Deutsch Catechismus. DK. 1529.)  – Tunnustuskirjat s. 325-423. SLEY. Jyväskylä 1990.