Maamme syventyy kohta Juhannuksen viettoon.

Juhla on suomalaisille jollain erityisellä tavalla pyhä; ihmiset haluaisivat unohtaa arjen raadannan ja kohdata luonnon; koskettaa jotain ainutlaatuista ja ihmeellistä.

Saunomisen ja vihtojen heilutuksen sekaan mahtuu monta totista ja ehkä liiallistakin yritystä kohdata luonnon ekstaasi.

Poliittinen sitko jatkuu vielä

Kansalaiset eivät kuitenkaan vielä pääse pahasta sillä maamme ylin päättävä elin pohtii sitä nauttiiko hallitus sen luottamusta.

Kysymyksiä on monia: oliko kyseessä ennaltapäätetty juoni, oliko pääministeri tietämätön, miksi kansalaisille ei kerrottu, kuka petti ja kenet? Valehteliko Sipilä suurelle salille? EIkö hän todella tiennyt tai edesauttanut tätä kehitystä? Valehtelivatko mediat? Kumpaan uskoa?

Ja sitten on vielä se uusi poliittinen joukko, joka löysi itsensä juuri äsken. Se, joka viime viikolla oli Uusi Vaihtoehto ja joka viikossa vanheni siniseksi tulevaisuudeksi.

Analyysin jälkeen kiinnostunut tutkija jää kuitenkin ymmälleen.

"Sinisen tulevaisuuden" aatteellisessa kukkarossa näyttää asuvan matti.

Situkat ilmoittivat omaksi ideologiakseen miltei samat päämäärät kuin Kokoomus. Siellä on "Ellun kanojen" keksimiä iskusanoja kuten: toivo, vastakkainasettelun päättyminen, positiivisuus ym.

Simon - valtakunnan yrmy?

Ainoa mikä tässä kiva-kiva litaniassa on uutta ovat sanat: iloinen ja uusi.

Sekin on tietysti kiva mutta kun sen puuhamies - nuori Simon Elo - näyttää yhtä hersyvän iloiselta kuin aikoinaan kommunistien Jouko Kajanoja.

Missä se on se ilo? Se uutuus? Kun ilmeet ovat yhtä yrmyjä kuin NKP:n politbyroossa. Ja kun esiintyminen on freesiä ja rasavillia kuin hämäläisissä häissä.

Yhteenvetona voi todeta, että sininen vaihtoehto on kuin Uusi & Iloinen teatteri (situkaiset), jonka tarkoituksena on tehdä hauskaa komediaa samaan aikaan kun se virallinen teatteri (Kok) tekee Wanhaa ja Surullista draamaa.

Näyttelijöiden ilmeet ovat samat kuin kokoomuskupletin esittäjillä.

Missä se pihvi on?

Menettää sielunsa?

Onneksi tämä kaikki kuitenkin tasoittuu ja rauhoituu juhannuksen jälkeen. Niin poliitikot kuin ihan me taviksetkin kohtaavat kesäyön yhtä huumaavana ja hiljentävänä.

Silloin on mahdollista miettiä ja fundeerata sitä miten lyhyt ja ohikiitävä tämä aika on. Hiljaisuudessa on myös aikaa kysellä itseltään: teinkö oikein? Petinkö itseni? Voinko katsoa peiliin?

SIllä mitä se hyödyttää vaikka voittaa jotain ohimenevää ja häviävää tai jopa kaiken mutta menettää sielunsa?