Blogi: Vieraskynä , ma 12.06.2017 21:09

Vieraskynä: Todellinen syy hallituksen kaatumiseen

Hallitus kaatui käytännössä henkilövalintoihin ja siihen että hallitus ei ollut noudattanut omaa hallitusohjelmaansa.

Jussi Halla-aho oli oikeassa, että hallitus ei ole noudattanut omaan ohjelmaansa, eritoten maahanmuuton suhteen.

Ratkaisujen Suomi Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 maahanmuutto-koskevassa osiossa lukee:
"Hallitus edistää Suomen työllisyyttä ja julkistaloutta vahvistavaa, huoltosuhdetta kohentavaa sekä talouden kansainvälistymistä edistävää työperäistä maahanmuuttoa."

Ei edistänyt, vaan Dublin-asetusta rikkoen päästi tänne vuonna 2015 yksistään yli 32000 turvapaikanhakijaa, joista valtaosa tuli sellaisesta taustasta, että aikaisempien kokemusten valossa voidaan olettaa, että työllisyys tulee matamaan pahasti kantaväestöä alemmalla tasolla ja tulotaso vieläkin alemmalla tasolla, jopa 2. sukupolvessa.

 

Maahanmuuton todellisista kustannuksista edelleen vaietaan

Hallitusohjelmassa luki:
"Laaditaan riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskunnassamme, joka mahdollistaa tosiasioihin pohjautuvan keskustelun ja paremman kotouttamispolitiikan sekä päätöksenteon."

Ei laadittu, koska tutkimus olisi luultavasti paljastanut niin karun totuuden, että kansa olisi noussut kapinaan. Nyt kustannukset on "näppärästi" hajautettu lukuisien eri ministeriöiden ja kuntien budjetteihin. Yhdenkään yliopiston tai korkeakoulun arvoisat tutkijat eivät uskalla tarttua aiheeseen, kunnollisen kvantitatiivisen analyysin kautta esim. KELA:n tietokannoista varmasti löytyy tiedot, kuinka paljon tukia on maksettu kenellekin.

Toteutettu maahanmuuttopolitiikka maksaa jo nyt arviolta yhteensä useita miljardeja euroa vuodessa, mukaan lukien sosiaalimenot, vastaanottokeskukset, terveydenhoidon, oikeuslaitoksen, poliisin, terveydenhoidon, uusien asuntojen rakentamistarpeen jne. Kaiken tämä päälle maan turvattomuuden lisääntyminen ja kansan keskinäinen luottamuksen vakava murentuminen.

 

Historiamme kallein pääministeri

Pääministeri Sipilä aiheutti katteettomilla lupauksillaan oman talonsa antamisesta turvapaikanhakijoille tälle maalle pitkällä aikavälillä mitattuna yli sadan miljardin laskun. Sipilää voidaankin pitää historiamme kalleimpana pääministerinä.

Petteri Orpo oli sisäministerikaudellaan kansansuosiosta huolimatta kuin selkärangaton ajopuu. Toimittiin aina aivan liian hitaasti ja liian vähän. Kuin EU:n mallioppilas Suomi otti vastaansa ainoana EU-maana merkittävän määrän sisäisen siirron kautta - turvapaikanhakijoita, pääosin siirtolaisia Afrikasta. Valtamedia ja useat poliitikot ovat väittäneet, että tämä on rikkaus ja Suomi mukamas tarvitsee kymmeniä tuhansia tekijöitä lisää, vaikka meillä on omasta takaa noin puoli miljoonaa työtöntä.

 

Turvapaikkaprosessi Suomessa Dublin-asetuksesta piittaamasta

Hallitusohjelmassa luki myös:
"Maahanmuuton tulee olla hallittua."

Ei ollut hallittua, vaan rajat olivat auki ja tulijoita tuli Ruotsin rajan yli niin paljon kuin tuli, vaikka yhtäkään ei olisi tarvinnut ottaa vastaan Dublin-asetukseen vedoten. Noin 80 % tänne tulijoista tuli ilman minkään sortin papereita ja niilläkin joilla oli paperit, on syytä olettaa, että monet olivat väärennettyjä. Toisin sanoen meillä ei ole mitään luotettavaa tapaa tietä mitä ihmisiä nämä ovat - he voivat olla oikeasti hädänalaisia tai oman maansa rikollisia.

 

Sipilä shokissa jokaisen terrori-iskun jälkeen

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa linjauksessa luki myöskin:
"Osallistuminen YK:n tai EU:n terroristijärjestöksi luokitellun organisaation toimintaan kriminalisoidaan."

Ei kriminalisoitu, koska emme saa antaa periksi pelolle. Terroristeja, raiskaajia tai murhaajia ei saada käytännössä edes karkotettua, koska maamme perustuslaki on kirjoitettu niin huonosti, sen 9 pykälässä näet lukee:

"Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu."

Eli jos olet sotinut ISIS-järjestön riveissä, kiduttanut ja tappanut ja sen jälkeen "paennut" Suomeen, niin sinua ei voida täältä koskaan palauttaa tai karkottaa, koska kotimaassa luultavasti odottaa kuolemanrangaistus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Sen sijaan että hallitus olisi oikeasti yrittänyt tukkia nämä porsaanreiät, hallitus tunaroi ja vatuloi kerta toisensa jälkeen.

 

Sipilän hallituksen perintö

Mitä Sipilän hallitus oikeasti sai aikaiseksi? Leikkasi koulutuksesta ja vanhuksilta, kyykytti työttömiä ja suunnitteli SOTE-uudistuksen joka tulee olemaan useimmille täydellinen katastrofi.

Ja velkaa otettiin pirusti. Noin puolet julkisesta velastamme on otettu sen takia, että voimme ylläpitää humanitääristä maahanmuuttoa, kehitysapua ja muiden EU-maiden rahoittamista. Suomi leikkii rikasta, vaikkei sitä ole.

Lähteet mm. Hallitusohjelma.

 

Petri Kuittinen

 

 

Vieraskynä ma 12.06. 21:09

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44