Italia saa 200 miljardia euroa

Ville Tavio kritisoi, että rahaa siirretään Italiaan, jonka kotitaloudet ovat varakkaampia kuin Suomen

Ulkomaat su 13.09.2020 23:12

Jos eduskunta hyväksyy Euroopan unionin elpymisrahaston, Italia saa yli 200 miljardia euroa. Summa on yli neljäsosa koko elpymispaketista.

Suomen on tarkoitus maksaa pakettiin 6,6 miljardia euroa. Lisäksi Suomi takaa muiden velkoja 6,4 miljardilla eurolla. Suomelle paketin kokonaisvastuut ovat yhteensä 13 miljardia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kritisoi, että rahaa siirretään Italiaan, jonka kotitaloudet ovat varakkaampia kuin Suomen.

Elvytyspaketti perustuu ennen koronavirusta vallinneeseen työttömyystilanteeseen.

– Italian pitkään jatkuneet talousongelmat liittyvät maan omaan taloudenhoitoon, eivät pelkkään koronavirukseen. Virustilanne on kesken, emmekä tiedä, kärsiikö Italian talous siitä lopulta enemmän kuin Suomen. Koronakriisi on iskenyt kaikkiin maihin, Tavio sanoo.

– Suomen köyhä kansa pakotetaan maksamaan Italian huonosta taloudenhoidosta, Tavio moittii.

Jukka Rahkonen su 13.09. 23:12

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot