Uusi, parempi maailma

Missä kolme tai vain kaksikin suomalaista miestä istuu iltaa virvoittavien aineiden äärellä, siellä ei yleensä pysytä small talkissa, vaan ennen pitkää esitetään maailmoja syleileviä visioita.

Tätä toimintaa nimitetään usein maailman parantamiseksi ja etenkin keittiön suunnalla siihen saatetaan usein suhtautua vähättelevästi ja jopa pilkallisesti.

Tämä on kohtuutonta, sillä nimenomaan nuo ajoittaiset aivomyrskyt auttavat ihmistä kestämään arkielämän useinkin tylsää kohtuullisuutta ja murtautumaan ulos pinttyneistä kaavoista. Tämähän lienee sitä paljon puhuttua voimaannuttamista.

Olennaista on, ettei maailman parantamista oteta ihan kuolemanvakavasti, vaikka siinä aina on myös mukana jokin määrä itse totuuden keskeistä ydintä, vaiettuja johtopäätöksiä, avoimia salaisuuksia, kissan nostamista pöydälle ja harakan sanomista harakaksi. Sen lisäksi on mukana usein paljon löysää ajattelua ja suoranaisia älyttömyyksiä.

Tärkeää on kuitenkin itse prosessi, rituaalikin. Useimpia puoliksi ajateltuja asioita kannattaa aina joskus kokeeksi ajatella hieman pidemmälle tai jopa loppuun saakka, jolloin niiden arvo kukaties selviää.

Uudet assosiaatiot pulpahtelevat esille ties mistä ja parhaassa tapauksessa -kun äly vapautuu turhan kritiikin kahleista- rakennetaan pilvilinnat, kuten senaattori Heikki Renvall aikoinaan totesi pojalleen Mies Reenkolalle (Ks. Reenkolan muistelmat). Todennäköisesti suurin osa tuon luovan työn tuloksista osoittautuu kyllä sitten paremmassa valaistuksessa hylkytavaraksi, mutta eihän se ole niin tärkeää.

Tuo mainittu mielestäni hyvin suomalainen -ja myös venäläinen- maailmanparantamisen instituutio tuli mieleeni, kun näin hesarin kuukausiliitteessä Sanoma Oy:n mainoksen, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

Hieman kyllä säikähdinkin. Parin- kolmen hengen illanistujaiset ovat yksi asia ja valtava mediakonserni on jotain aivan muuta.

Mietin, miksei konserni olisi yksinkertaisesti voinut mainostaa pyrkivänsä tiedottaa maailmasta paremmin eli siis monipuolisemmin ja selkeämmin. Miten ihmeessä se voi ottaa tehtäväkseen aivan uuden -olkoonkin että paremman- maailman luomisen ja millaisilla keinoilla tämänkaltaista tavoitetta voidaan edes yrittää saavuttaa?

En kerta kaikkiaan kyennyt näkemään tähän ongelmaan muuta ratkaisua kuin sen, että konserni pitää tavoitteenaan maailman radikaalia uudelleenmuokkausta, mikä on tietenkin vain ja ainoastaan politiikan alaan kuuluva tehtävä. Sitä paitsi käytetty sananmuoto antaa ymmärtää, että muutoksen on todella oltava hyvin perusteellinen, radikaali. Vanhan korjaaminen ei tässä näytä riittävän mihinkään.

Ennen oli tapana ajatella, että uuden maailman voi luoda vain Jumala. Erilaiset utopistiset lahkot omivat sittemmin tuon tehtävän itselleen ja Karl Marx muotoili asian tunnetulla tavallaan: filosofit ovat vain selittäneet maailmaa -tehtävänä on kuitenkin sen muuttaminen.

Kun kysytään, miten nimenomaan tiedotusala voi vaikuttaa tuollaisenpäämäärän hyväksi, on vastaus tietenkin se, että se pyrkii kaikin tavoin välittämään yleisölle sellaisia viestejä ja sellaista filosofiaa, joka vaikuttaa sen poliittisiin valintoihin. lyhyesti sanoen toisia suositaan ja toisia painetaan alas. Tiedotuksesta on tullut politiikkaa.

Näyttää siltä, ettei tuon mainoksen laatijoiden piirissä ole edes juolahtanut mieleen sen mahdollisuus, että koko asiassa voisi olla jotakin väärää. Jos kerran ollaan oikealla asialla, niin kysymys on sen jälkeen enää vain keinoista. Oikeassa olemisen päälinjat taas olivat tässä vielä taannoin itse historian osoittamat, kuten Francis Fukuyama aikoinaan totesi. Totuus oli siis löytynyt ja tehtävänä oli enää siivota sen vastustajat pois ihmisiä harhaan johtamasta ja asioita pilaamasta.

Tuossa vaiheessa uusi ja parempi maailma itse asiassa oli jo olemassa ja ongelmana olivat vain niin sanotut menneisyyden jäänteet. Sellaisista puhuttiin paljon myös Neuvostoliitossa. Tokihan menneisyys aina ja siis myös nyt painaa nykypolven aivoja lyijynraskaana.

Nyttemmin onkin alkanut näyttää siltä, että uusi maailma on vielä luotava. Epäilystäkään ei sentään taida olla siitä, millainen sen pitää olla ja tuskin ainakaan radikaaliin muutokseen sitoutunut mediakonserni voi tällaisessa perustavaa laatua olevassa asiassa sallia erilaisten vaihtoehtojen puolueetonta esittelyä. Sellaista voisi kutsua vaikka petokseksi.

Kun V.I. Lenin julkaisi vuonna 1901 artikkelinsa ”Mistä on alettava”, ei koko bolševikkipuoluettakaan vielä ollut. Ensimmäinen asia maailman tulevassa muuttamisessa oli hänen mielestään joka tapauksessa omien lehtien perustaminen. Lehti ei ole ainoastaan kollektiivinen agitaattori ja propagandisti, vaan myös kollektiivinen organisaattori, kuului hänen keksimänsä viisaus, jota sitten loputtomasta toisteltiin vielä Neuvostoliitossa, jossa koko valta oli puolueen käsissä.

Agitaatio merkitsi tässä kielenkäytössä ajankohtaisten kampanjoiden edistämistä ja propaganda taas ideologisten rakennelmien ja teorioiden opettamista massoille. Lehtihän myös jo sellaisenaan, etenkin illegaalisena ollessaan, edellytti ainakin asiamiesverkoston organisoimista.

Jos Leniniltä olisi kysytty suhtautumista tuohon Sanoma Oy:n mainokseen, olisi hän heti innostuneena todennut, että juuri tuosta tässä meidän työssämme on kysymys.  Bolševistisen journalistin tehtävänä ei missään tapauksessa voinut olla puolueeton tiedonvälitys ja erilaisten näkemysten saattaminen lukijoiden saataville.

Sen tehtävänä oli sen sijaan uuden ja paremman maailman luominen, minkä takia koko vallitseva järjestelmä oli tuhottava vallankumouksen avulla.

Keinoista keskeisiä oli vallitsevan järjestelmän epäkohtien paljastaminen ja kaikkien mahdollisten nykyoloihin jostakin syystä tyytymättömien tukeminen.

Toki useimmat eivät ymmärtäneet, että parannuksia voitiin saada aikaan vain luomalla kokonaan uusi ja parempi maailma, mutta ajan mittaan heidätkin voitiin saada ymmärtämään radikaalin kokonaisuudistuksen eli vallankumouksen välttämättömyys. Totalitaarisella järjestelmällä oli sitten siihen kyllä keinonsa.

Olenko tuossa edellä nyt ihan asiattomasti irvistellyt kunnianhimoisille journalisteille ja vääristellyt vilpittömiä julistuksia?

Enpä luule. Jos lehtimiehen kutsumuksena on luoda uusi, parempi maailma, se tarkoittaa, että hänen intohimonaan on tehdä politiikkaa. Onhan sekin eräänlaista samoinajattelevan yleisön palvelemista. Samalla kuitenkin potkaistaan niitä, jotka eivät ole sitoutuneita tällaisen median tavoitteisiin.

Hyvä toki, on, että sanotaan avoimesti, miten asia on. Kun tämäkin suurikokoinen mainos saattaa pian unohtua ja jopa jäädä joiltakin huomaamatta, ehdotan, että se kirjoitetaan pysyvästi lehtien otsikon yläpuolelle.