Blogi: Timo Vihavainen, ke 18.03.2020 22:23

Rikollisuuden ehkäisyä entisaikaan

Hyvinajattelun kysymyksiä

 

Motto:

Entisajattelijat epävatsatuntumassa engsosiin

G. Orwell, Vuonna 1984, suom. Raija Mattila 1999

 

Tartuin taas aikakautemme tärkeimpään klassikkoon ja täytyypä sanoa, että se aina palkitsee lukijansa. Ne, jotka eivät tiedä tai ymmärrä sitä, millaista totalitarismi esimerkiksi Neuvostoliitossa parhaimmillaan oli ja miten hyvin sen ideat menivät kaupaksi suomalaiselle sivistyneistölle, ei tosin ymmärrä Orwellinkaan merkitystä, eikä luultavasti myöskään huomaa, miten vahvasti totalitarismin traditio yhä elää.

Monet Orwellin kirjan aineksista kyllä tunnetaan kaikkialla. Kun läpikotaisin typerä TV-viihdeohjelmaformaatti lanseerattiin, sen nimeksi annettiin Isoveli valvoo, mikä oli todellista Orwellin banalisointia, mutta olihan se jonkinlainen viittaus kulttuurimme klassikon tuntemiseen tai tietämiseen sekin.

 Suhteellisen hyvin tiedetään myös se, että Orwell nosti totalitaarisen kulttuurin yhdeksi keskeiseksi instituutioksi uuskielen (uuspuhe/newspeak), joka pyrki kehittymään kohti maksimaalista primitiivisyyttä. Näin systeemi sai karistettua kansan hartioilta historian.

Uuspuhe oli sekä uudenaikaisen hyvinajattelun väline, että sen tavoite. Ihmisellähän ei saanut eikä ihannetapauksessa edes voinut olla mielessään sellaista välineistöä, jonka avulla hän olisi voinut tehdä ajatuksissaan pahojaan, vajota yhteiskuntakehityksen alemmalle asteelle, jolla entisajattelu toimi ja vallitsi.

Engsos oli vallitsevan järjestelmän nimi, eikä ollut suinkaan yhdentekevää, että sitä kutsuttiin vain ja ainoastaan oikealla nimellään. Mikäli olisi sanottu englantilainen sosialismi, olisi välittömästi avattu tie lukemattomille heresioille.

Avoimeksi olisi jäänyt, oliko vallitseva järjestelmä varmasti ja ihan oikeasti juuri sosialistinen, sillä sekin asia voitiin käsittää niin monella tavalla. Sama koski englantilaisuutta ja tuon sanan perässä seurasikin valtavana laahuksena massoittain kaikkea mahdollista historiallista kuonaa: feodaaliajan epämääräisistä vapauskäsityksistä aina väärinymmärrettyyn nationalismiin ja imperialismiin saakka.

Vatsatuntuma taas tarkoitti ajanmukaisen intelligenssin ylintä astetta, sitä, jossa asioita oli jo alettu käsittää puhtaan vaistomaisesti, nykykielellä sanoen siis suorastaan ruumiillisesti ilman että niistä tarvitsi järkeillä logiikan ja analyyttisen järjen keinoin.

Entisajattelijat olivat tietenkin epävatsatuntumassa engsosiin. Kyseessä oli sinänsä pelkkä truismi, mutta juuri sellaisten loputtomalla toistamisella kaikissa tiedotusvälineissä ja kaikissa mahdollisissa kulttuuri-instituutioissa oli valtava merkitys. Kyseessä oli perusasia. Pelkän massansa voimalla tämä propaganda ja agitaatio osoittivat, että engsos oli voittamaton, koska se oli yhtä kuin totuus.

Engsos oli loputtoman ihmisrakkauden ja vapauden valtakunta, mutta vihollisilleen se oli väistämättä armoton, sillä mitäpä olisi merkinnyt ihmisrakkauden ja vapauden vastaisten ajatusten suvaitseminen?

Jokainen ymmärsi, että suvaitsevaisuus tarkoitti myötäsukaisuutta vain ja ainoastaan virallisen linjan kanssa myötämielisiä ajatuksia kohtaan ja nollatoleranssia niiden vastaisille ja myös niistä riippumattomille - ja siis hallitsemattomille ajatuksille.

Näin olen ainakin itse ymmärtänyt Orwellin uuskielen (uuspuhe/newspeak) aseman ja funktion totalitaarisuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa. Ja muistammehan, ettei Orwellin Oseania vuonna 1984 vielä ollut valmis järjestelmä, kuten ei Stalinin Neuvostoliittokaan vuonna 1948 ollut vielä rakentanut kommunismia, vaan vasta alkoi siihen pyrkiä.

Valmista tulisi Oseaniassa  ehkä vasta vuonna 2050. Niinpä oli toistaiseksi välttämätöntä hellittämättä taistella tietoisuuteen jämähtäneitä menneisyyden jäänteitä (ven. perežitki prošlogo) vastaan. Siksi oli yhä uudelleen nostettava hirveä haloo siitä, jos ja sikäli kun havaittiin merkkejä entisajattelusta tai edes tuosta puuttuvasta vatsatuntumasta.

Uuskielen ja hyvinajattelun massiivisesta lanseeraamisesta löytyy toki myös viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta loputtomasti esimerkkejä. Riittää kun mainitsee koodisanan PC- poliittinen korrektius. Siihen liittyvää kieltojen ja käskyjen materiaalia on koottu kirjoiksi useimmissa kielissä. Mieleen tulevat ainakin englanti, saksa ja ruotsi. Suomesta en kyllä ole varma.

Silmiinpistävää on se kritiikitön into, jolla tiedotusvälineet ja ainakin meillä myös koko valtakulttuurin laitokset ovat lähes jäännöksettömästi omaksuneet tämän uuden ideologian edistämisen tavoitteekseen. Sananvapaus on tyhjänpäiväinen tai -vielä pahempaa- taantumuksellinen asia silloin, kun taistellaan kaksplushyvän aatteen puolesta, joka tässä tapauksessa on vieläpä ainoa oikea ja siis mahdollinen.

Orwell mainitsee Oseaniassa erityisesti pyrityn siihen, että kansalaiset kehittyisivät niin sanotuiksi ankkapuhujiksi. Tämä merkitsi sellaista puhetta, joka tuli suoraan selkärangasta eikä kaivannut mitään aivoissa tapahtuvaa aktiivisuutta, resonemangia, vanhanaikaista sanaa käyttääkseni. Sellaisessa jalossa yksinkertaisuudessa vasta todella kiteytyi täysin hyvän ihmisen moraalinen ryhti.

 Sanomattakin selvää on, etteivät vanhanaikaiset aatteet, asenteet tai sanat olleet edes mahdollisia silloin, kun ankkapuhujat olivat hommia hoitamassa. Heihin voi aina luottaa.

No, ei tämä nykyinen asiain tila kuitenkaan ainutlaatuiselta 2000-luvun jutulta tunnu. Totalitarismiin pyrkivissä maissa se oli normaalitila kautta 1900-luvun, mutta oliko sillä mitään vastinetta liberalismin periaatteiden nimiin vannovissa maissa, paitsi niiden änkyräpuolueissa?

Kukapa meistä ei itse asiassa olisi tavannut uuspuhujaa tai peräti ankkapuhujaa?

Mutta muutamia Orwellin käsitteitä tuntuu syyttä suotta unohdetun, vaikka juuri nykyään niiden tarkoittamat ilmiöt viettävät todellisia juhlia. Ajatelkaamme nyt vaikkapa käsitettä rikosstoppi.

Rikosstoppi tarkoittaa kykyä pysähtyä ikään kuin vaistomaisesti kulloisenkin vaarallisen ajatuksen kynnykselle. Se merkitsee sitä, ettei ymmärrä analogioita, ettei pysty havaitsemaan loogisia virheitä, että ymmärtää väärin yksinkertaisimmatkin perustelut, jos ne sopivat Engsosia vastaan ja kyllästyy tai kiukustuu jokaiseen ajatuskulkuun, joka lähtee kehittymään kerettiläiseen suuntaan. Rikosstoppi merkitsee siis turvallista typeryyttä.

Mutta -ja tässä ollaan totalitaarisen ajattelun ytimessä- typeryys ei vielä riitä. Oikeauskoisuus sanan täydessä merkityksessä vaatii, että ihminen hallitsee omat mielenliikkeensä yhtä täydellisesti kuin käärmeihminen ruumiinsa.

Tässä sitten tullaan mustavalkoisen käsitteeseen ja kaksoisajatteluun.  Ne ovat vankkoja, ehdollistettuja tekniikoita, jotka turvaavat puhdasoppisuuden monia vaaroja vastaan.

Mustavalkoisuus vihollisen käsissä tarkoittaa röyhkeää valehtelua, mutta omassa käytössä nöyrää auliutta laskea aseensa puolueen edessä. Nykyäänhän puhutaan usein kognitiivisesta dissonanssista ja ilmiö lienee tuttu kaikille.

Mutta tämäkään ei riitä. Puolueen jäsenellä piti olla myös kyky uskoa, että musta tosiaan on valkoista ja suorastaan kyky tietää, että näin oli asia. Samalla sopi unohtaa, että mikään muu oli koskaan edes pälkähtänyt päähän.

Mitäpä sanoakaan. Kyllä Orwell myös meistä ja tämän päivän maailmasta puhuu ja sitä paitsi varsin räävittömästi.

Onkohan kukaan itse asiassa ilmiantanut Orwellin Vuosi 1984-kirjaa valtakuntamme ansioituneille syyttäjäviranomaisille? Vai hyväksymmekö vain passiivisesti se, miten ylimpiä instituutioitamme ja toimihenkilöitämme häpäistään ja vedetään lokaan?

 

 

Timo Vihavainen ke 18.03. 22:23

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44