Hyvinajattelun kysymyksiä

Motto:

Entisajattelijat epävatsatuntumassa engsosiin

G. Orwell, Vuonna 1984, suom. Raija Mattila 1999

Tartuin taas aikakautemme tärkeimpään klassikkoon ja täytyypä sanoa, että se aina palkitsee lukijansa. Ne, jotka eivät tiedä tai ymmärrä sitä, millaista totalitarismi esimerkiksi Neuvostoliitossa parhaimmillaan oli ja miten hyvin sen ideat menivät kaupaksi suomalaiselle sivistyneistölle, ei tosin ymmärrä Orwellinkaan merkitystä, eikä luultavasti myöskään huomaa, miten vahvasti totalitarismin traditio yhä elää.

Monet Orwellin kirjan aineksista kyllä tunnetaan kaikkialla. Kun läpikotaisin typerä TV-viihdeohjelmaformaatti lanseerattiin, sen nimeksi annettiin Isoveli valvoo, mikä oli todellista Orwellin banalisointia, mutta olihan se jonkinlainen viittaus kulttuurimme klassikon tuntemiseen tai tietämiseen sekin.

 Suhteellisen hyvin tiedetään myös se, että Orwell nosti totalitaarisen kulttuurin yhdeksi keskeiseksi instituutioksi uuskielen (uuspuhe/newspeak), joka pyrki kehittymään kohti maksimaalista primitiivisyyttä. Näin systeemi sai karistettua kansan hartioilta historian.

Uuspuhe oli sekä uudenaikaisen hyvinajattelun väline, että sen tavoite. Ihmisellähän ei saanut eikä ihannetapauksessa edes voinut olla mielessään sellaista välineistöä, jonka avulla hän olisi voinut tehdä ajatuksissaan pahojaan, vajota yhteiskuntakehityksen alemmalle asteelle, jolla entisajattelu toimi ja vallitsi.

Engsos oli vallitsevan järjestelmän nimi, eikä ollut suinkaan yhdentekevää, että sitä kutsuttiin vain ja ainoastaan oikealla nimellään. Mikäli olisi sanottu englantilainen sosialismi, olisi välittömästi avattu tie lukemattomille heresioille.

Avoimeksi olisi jäänyt, oliko vallitseva järjestelmä varmasti ja ihan oikeasti juuri sosialistinen, sillä sekin asia voitiin käsittää niin monella tavalla. Sama koski englantilaisuutta ja tuon sanan perässä seurasikin valtavana laahuksena massoittain kaikkea mahdollista historiallista kuonaa: feodaaliajan epämääräisistä vapauskäsityksistä aina väärinymmärrettyyn nationalismiin ja imperialismiin saakka.

Vatsatuntuma taas tarkoitti ajanmukaisen intelligenssin ylintä astetta, sitä, jossa asioita oli jo alettu käsittää puhtaan vaistomaisesti, nykykielellä sanoen siis suorastaan ruumiillisesti ilman että niistä tarvitsi järkeillä logiikan ja analyyttisen järjen keinoin.

Entisajattelijat olivat tietenkin epävatsatuntumassa engsosiin. Kyseessä oli sinänsä pelkkä truismi, mutta juuri sellaisten loputtomalla toistamisella kaikissa tiedotusvälineissä ja kaikissa mahdollisissa kulttuuri-instituutioissa oli valtava merkitys. Kyseessä oli perusasia. Pelkän massansa voimalla tämä propaganda ja agitaatio osoittivat, että engsos oli voittamaton, koska se oli yhtä kuin totuus.

Engsos oli loputtoman ihmisrakkauden ja vapauden valtakunta, mutta vihollisilleen se oli väistämättä armoton, sillä mitäpä olisi merkinnyt ihmisrakkauden ja vapauden vastaisten ajatusten suvaitseminen?

Jokainen ymmärsi, että suvaitsevaisuus tarkoitti myötäsukaisuutta vain ja ainoastaan virallisen linjan kanssa myötämielisiä ajatuksia kohtaan ja nollatoleranssia niiden vastaisille ja myös niistä riippumattomille - ja siis hallitsemattomille ajatuksille.

Näin olen ainakin itse ymmärtänyt Orwellin uuskielen (uuspuhe/newspeak) aseman ja funktion totalitaarisuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa. Ja muistammehan, ettei Orwellin Oseania vuonna 1984 vielä ollut valmis järjestelmä, kuten ei Stalinin Neuvostoliittokaan vuonna 1948 ollut vielä rakentanut kommunismia, vaan vasta alkoi siihen pyrkiä.

Valmista tulisi Oseaniassa  ehkä vasta vuonna 2050. Niinpä oli toistaiseksi välttämätöntä hellittämättä taistella tietoisuuteen jämähtäneitä menneisyyden jäänteitä (ven. perežitki prošlogo) vastaan. Siksi oli yhä uudelleen nostettava hirveä haloo siitä, jos ja sikäli kun havaittiin merkkejä entisajattelusta tai edes tuosta puuttuvasta vatsatuntumasta.

Uuskielen ja hyvinajattelun massiivisesta lanseeraamisesta löytyy toki myös viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta loputtomasti esimerkkejä. Riittää kun mainitsee koodisanan PC- poliittinen korrektius. Siihen liittyvää kieltojen ja käskyjen materiaalia on koottu kirjoiksi useimmissa kielissä. Mieleen tulevat ainakin englanti, saksa ja ruotsi. Suomesta en kyllä ole varma.

Silmiinpistävää on se kritiikitön into, jolla tiedotusvälineet ja ainakin meillä myös koko valtakulttuurin laitokset ovat lähes jäännöksettömästi omaksuneet tämän uuden ideologian edistämisen tavoitteekseen. Sananvapaus on tyhjänpäiväinen tai -vielä pahempaa- taantumuksellinen asia silloin, kun taistellaan kaksplushyvän aatteen puolesta, joka tässä tapauksessa on vieläpä ainoa oikea ja siis mahdollinen.

Orwell mainitsee Oseaniassa erityisesti pyrityn siihen, että kansalaiset kehittyisivät niin sanotuiksi ankkapuhujiksi. Tämä merkitsi sellaista puhetta, joka tuli suoraan selkärangasta eikä kaivannut mitään aivoissa tapahtuvaa aktiivisuutta, resonemangia, vanhanaikaista sanaa käyttääkseni. Sellaisessa jalossa yksinkertaisuudessa vasta todella kiteytyi täysin hyvän ihmisen moraalinen ryhti.

 Sanomattakin selvää on, etteivät vanhanaikaiset aatteet, asenteet tai sanat olleet edes mahdollisia silloin, kun ankkapuhujat olivat hommia hoitamassa. Heihin voi aina luottaa.

No, ei tämä nykyinen asiain tila kuitenkaan ainutlaatuiselta 2000-luvun jutulta tunnu. Totalitarismiin pyrkivissä maissa se oli normaalitila kautta 1900-luvun, mutta oliko sillä mitään vastinetta liberalismin periaatteiden nimiin vannovissa maissa, paitsi niiden änkyräpuolueissa?

Kukapa meistä ei itse asiassa olisi tavannut uuspuhujaa tai peräti ankkapuhujaa?

Mutta muutamia Orwellin käsitteitä tuntuu syyttä suotta unohdetun, vaikka juuri nykyään niiden tarkoittamat ilmiöt viettävät todellisia juhlia. Ajatelkaamme nyt vaikkapa käsitettä rikosstoppi.

Rikosstoppi tarkoittaa kykyä pysähtyä ikään kuin vaistomaisesti kulloisenkin vaarallisen ajatuksen kynnykselle. Se merkitsee sitä, ettei ymmärrä analogioita, ettei pysty havaitsemaan loogisia virheitä, että ymmärtää väärin yksinkertaisimmatkin perustelut, jos ne sopivat Engsosia vastaan ja kyllästyy tai kiukustuu jokaiseen ajatuskulkuun, joka lähtee kehittymään kerettiläiseen suuntaan. Rikosstoppi merkitsee siis turvallista typeryyttä.

Mutta -ja tässä ollaan totalitaarisen ajattelun ytimessä- typeryys ei vielä riitä. Oikeauskoisuus sanan täydessä merkityksessä vaatii, että ihminen hallitsee omat mielenliikkeensä yhtä täydellisesti kuin käärmeihminen ruumiinsa.

Tässä sitten tullaan mustavalkoisen käsitteeseen ja kaksoisajatteluun.  Ne ovat vankkoja, ehdollistettuja tekniikoita, jotka turvaavat puhdasoppisuuden monia vaaroja vastaan.

Mustavalkoisuus vihollisen käsissä tarkoittaa röyhkeää valehtelua, mutta omassa käytössä nöyrää auliutta laskea aseensa puolueen edessä. Nykyäänhän puhutaan usein kognitiivisesta dissonanssista ja ilmiö lienee tuttu kaikille.

Mutta tämäkään ei riitä. Puolueen jäsenellä piti olla myös kyky uskoa, että musta tosiaan on valkoista ja suorastaan kyky tietää, että näin oli asia. Samalla sopi unohtaa, että mikään muu oli koskaan edes pälkähtänyt päähän.

Mitäpä sanoakaan. Kyllä Orwell myös meistä ja tämän päivän maailmasta puhuu ja sitä paitsi varsin räävittömästi.

Onkohan kukaan itse asiassa ilmiantanut Orwellin Vuosi 1984-kirjaa valtakuntamme ansioituneille syyttäjäviranomaisille? Vai hyväksymmekö vain passiivisesti se, miten ylimpiä instituutioitamme ja toimihenkilöitämme häpäistään ja vedetään lokaan?