Blogi: Timo Vihavainen, su 23.02.2020 20:48

Maljapuheiden taikaa

Maljapuheet ja kulttuuri

 

Suomalaisen ryyppykulttuurin taso on surkea, mikä juontanee juurensa siitä, että koko asiaa on meillä pidetty hieman salailtavana ja häpeällisenä ellei suorastaan puolirikollisena. Onhan siitä joskus voitu ihan tuomiokin rätkäyttää ja sukupolvien ajan on koko asia ollut suuren viranomaiskyttäyksen ja nuhdesaarnojen alaista toimintaa.

Toista se on siellä, missä elämän vesi (aqua vitae, eau de vie) on ollut kunniassa ja jopa suorastaan pyhässäkin asemassa.

Älkäämme toki suotta idealisoiko itse ryyppäämistä, joka on kaikkialla matkaan saattanut valtavasti onnettomuutta. Piruhan se viina on tai vähintäänkin käärme siihen kätkeytyy, mutta, kuten tiedetään, ei pirukaan niin musta ole kuin sanotaan.

Sitä paitsi se käyttää uhreihinsa erilaisia metodeja: viehättämisestä euforiaan ja uhon nostattamisesta raivohulluuden sallimiseen. Yleisöstä se riippuu, mitä se tuntee kaipaavansa.

Kaikkialla sitä viinapirua on myös koetettu rajoittaa ja hillitä, vaihtelevalla menestyksellä. Mutta nyt puhun ryyppäämisen kulttuurista, sen jalostamisesta taiteeksi omassa ympäristössään.

Tätä aihetta käsittelevissä teksteissä törmää alinomaa siihen, että Venäjällä kuningas alkoholilla on ollut tapana tehdä palvelijansa helläsydämisiksi ja runollisiksi. Toki tunnetaan myös räyhääminen (дебош -ranskasta) ja riehuminen (буйство). Mutta ne ovat lieveilmiöitä.

Sivistyneessä ympäristössä myös alkoholin nauttiminen on kehitetty taiteeksi, joka huipentuu maljapuheissa (tost).

Suuren saavutuksen kunniaksi voidaan Venäjällä viettää joko фуршет (ransk. fourchette, haarukka, lat. furca, hanko), eli ns. cocktail-tilaisuus, jossa nautitaan pöydän antimia seisten tai seiniin nojaten ja kilistellään viinilaseja satunnaisten naapurien kanssa. Se tunnetaan nyky-Venäjällä myös nimellä tusovka (tаpaaminen, sanasta тусоваться. Itse kuvittelen, että siihen liittyy tungeksimisen sivumerkitys).

Oikeassa kunnon banketissa sen sijaan istutaan pitkän pöydän ääressä. Sen päässä on poikittain toinen pöytä, eli ns. presidium, jossa kunniapaikalla on pöydän vanhin, tamada.

Tamada näyttää olevan gruusialaisperäinen sana, mutta on venäjään tullessaan hieman vääntynyt. Sen merkityksen tuntevat ja tunnustavat ehdottomasti kaikki.

Tamadan vallassa on määrätä kuka tahansa pitämään maljapuhe, joten sellaiseen on syytä ehdottomasti valmistautua silloin, kun banketti on tiedossa.

Avuksi voi ottaa jonkin sellaisen teoksen, joita kirjakaupoissa on runsaasti ja joiden nimeä on Tosty -maljapuheita.

Itse asiassa nuo kirjat sisältävät anekdootteja eli siis venäläisittäin vitsejä. Maljapuheeseen sisältyy aina jokin henkevyys eli suomalaittain vaikkapa vitsi. Maljapuheen pitäjän velvollisuus on rakentaa aasinsilta vitsistä siihen tilanteeseen, jossa nyt ollaan ja siihen asiaan, jota juhlistetaan.

Kannattaa hieman miettiä, kenelle ja mille osoittaa maljapuheensa. Asiasta on olemassa jopa vakiintunut järjestys (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=tolkku+pois ). Sellaiset eivät tietenään koskaan sido venäläisiä, maailman ehkä anarkistisinta kansaa. Vaikka kyllähän sinne on nyt neuvostokaudenjälkeen alkanut tulla yhä enemmän tätä tylsää järjestystä.

Itse joka tapauksessa muistan joskus saaneeni nuhteita siitä, että osoitin kerran maljapuheeni isännille, vaikka ilta oli vasta alussa. Siinähän kuuluu kiittää illasta, eikä sen sujumisesta vielä alkuvaiheessa voi edes olla mitään tietoa.

Gruusialaiset (ქართველები — картвелеби ) ovat tunnetusti maljapuheiden virtuooseja. Ikävä puoli on se, että taiteellisesti kiitettävät puheet saattavat kestää pienen ikuisuuden, mikä ei oikein sovi suomalaisen alan miehen temperamenttiin.

Joka tapauksessa tässä yksi sikäläiseksi väitetty tost:

-Minä toivon, että sinä kuolisit!

-???

-Ei tietenkään nyt eikä kohta, vaan viidenkymmenen vuoden kuluttua.

-Ja toivon, ettei se olisi mikään luonnollinen kuolema, vaan tulkoon se mustasukkaisen aviomiehen kädestä.

-Eikä sen tule tapahtua minkään tyhjän epäilyksen takia, vaan itse teossa tavattuna!

 

Loistavat maljapuheen pitäjät eivät useinkaan erotu massasta harmaassa ja raittiissa arkipäivässä. Itse asiassa olen tavannut muutamia hyvin kuivan tuntuisia tyyppejä, jotka sitten maljapuhetta pitäessään ovat puhjenneet kukkaansa ja osoittaneet uskomatonta runoilijan, oraattorin ja näyttelijän lahjakkuutta.

 Työympäristössä sellaiset yleensä kuitenkin tunnetaan ja heidän esityksiinsä osataan varautua jännityksellä ja iloisella odotuksella. En tiedä, mitä työelämäkonsultti Psykovuo tästä ilmiöstä sanoisi, meillä koko asiaa tuskin voi sanoa edes olevan ja se on sääli. Kulttuurin köyhyydestähän siinä on kysymys.

Maljapuheen pitäjältä vaaditaan yleensä rohkeutta ja sitähän noista maljoista voi ammentaa. Joskus sitä voi tulla liikaakin.

Muistan kun kerran olin Kiinassa, Urumqin merkittävässä kaupungissa ja kiinalaiset isäntämme järjestivät meille mainion fursetin.

Muutaman kammottavan makuisen mou-tain jälkeen huomasin äkkiä osaavani itsekin varsin kohtuullisesti kiinaa ja pyysin puheenvuoroa.

Kun kaikki jähmettyivät moista innovaatiota kuulemaan, skandeerasin juhlallisesti: Zhong-guo you-men wan sui! Sehän tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että kiinalaisille ystäville toivotettiin kymmenentuhatta vuotta elinikää. Toivoessahan ei kannata suotta nuukailla.

Isännät kuitenkin alkoivat sen johdosta kiihtyneesti supatella keskenään ja varsin pian rupesivat hyvästelemään vieraita.

Kiitoksethan pitää esittää lopussa ja sellaisiksi he tämän oudon esiintymisen kai sitten ymmärsivät.

Olen vieläkin pahoillani siitä, että jotkut kollegat mahdollisesti saivat tämän johdosta pöydän antimia vähemmän, kuin olisivat halunneet. Toisaalta näin tulin varmistaneeksi sen, ettei kukaan missään tapauksessa saanut ilolientä liikaa, mikä olisi voinut johtaa ties mihin kauheuksiin.

We have this thing called berserk, you know…

 

 

Timo Vihavainen su 23.02. 20:48

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44