Yle kertoi rikkaimmista suomalaisista, jotka ovat siirtyneet elämään ansiotulojen sijasta yhä enemmän osingoilla ja muilla pääomatuloilla. Yhtenä syynä siihen on pääomatulojen alempi veroaste. Tämä siis verrattuna etenkin korkeisiin ansiotuloihin.

Tässä joitain lukuja. Pääomatuloista verotetaan 30 % ja yli 30 000 euron jälkeen 34 %. Ansiotulojen osalta 43 500 euron tuloista valtio ottaa 21, 25 %, mutta 76 100 euron tuloista jopa 31,25 %. Näihin tulee päälle kuntavero, joka vaihtelee meillä 17 ja 22 % välillä.

Suurituloisilla ero pääomaverotukseen on siis kutakuinkin palkan viidenneksen suuruinen. Ei siis mikään ihme, että tulojen muuntaminen pääomaverotuksen piiriin houkuttaa niitä, joilla on siihen mahdollisuus.

Ylen jutussa oli jollain tapaa hyvätuloisia syyllistävä piirre ja sen pohjana olleen tutkimuksen tekijä, Tampereen yliopiston professori Matti Tuomala, halusikin yhtenäistä ansio- ja pääomatulojen verotuksen. Hänen mukaansa nykyinen verotusjärjestelmä "suosii sijoittamista varsinaisen liiketoiminnan kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten kiinteistöihin ja arvopapereihin".

Tässä kohdassa on hyvä kysyä, että mikäli arvopapereihin ei kukaan sijoittaisi, millä keinoin yritykset rahoittaisivat toimintaansa? Mistä niihin saataisiin omistajia tai millä keinoin rahoitettaisiin investointeja ellei osinkoon oikeuttavilla osakkeilla tai lainapapereilla? Entä kuka rakennuttaisi kiinteistöjä, ellei niihin sijoitetuille rahoille saisi vastinetta?

Lisäksi on syytä huomauttaa, että pääomatulot ovat lähtökohtaisesti tuottoa sellaisesta rahasta, josta on jo yhteen kertaan maksettu ansiotuloverotuksen verran rahaa julkisen sektorin käytettäväksi. Siten niistä tehtävää verotusta voidaan pitää kaksinkertaisena verotuksena - jos niin halutaan.

Edelle kirjoittamistani huomioista huolimatta olen periaatteessa samaa mieltä professori Tuomolan kanssa siitä, että verotuksen olisi lähtökohtaisesti hyvä kohdella kaikkia tulomuotoja samanarvoisesti. Mutta samalla on syytä ymmärtää, että pääomilla on taipumus karata sinne, missä niistä saa parhaan tuoton - siis puhtaana käteen.

Tässä yhteydessä viittaan edelle kokoamiini verotusprosentteihin ja totean, ettei maamme tosiasiallinen ongelma ole pääomaverotuksen alhaisuus vaan ansiotuloverotuksen tolkuttomuus. Tämä oli myös se syy, miksi pääomatulojen verotus jouduttiin aikanaan irrottamaan ansiotuloista rahavirtojen alettua liikkumaan yli rajojen.

Suomen korkean verotuksen syitä voi itse kukin tietenkin miettiä. Yksi ilmeinen seikka on juuri nyt esillä mediassa eli julkisen henkilöstön palkkamenot.

Tarkoitan siis sairaanhoitajien ja muiden julkisessa terveydenhuollossa toimivien henkilöiden vaatimuksia muita suuremmista palkankorotuksista. Jos niitä nostetaan vaatimusten mukaan, on siihen tarvittava raha hankittava jostain. Vaihtoehtoja siihen on kaksi: joko supistetaan julkisen sektorin kuluja muualta tai kiristetään yritysten ja/tai ihmisten veroja entisestään.

Tässä yhteydessä on myös ymmärrettävä, ettei julkinen sektori juurikaan tuota yhteiskunnalle riihikuivaa rahaa, vaikka se järjestääkin meidän kaikkien elinympäristön tuottamalla turvallisuutta, koulutusta, liikenneinfraa ynnä muita koko yhteiskunnan kannalta välttämättömiä palveluja. Niihin kuluva raha on siten viime kädessä aina peräisin yksityisen sektorin toimijoilta. Siten julkisen sektorin kulujen - mukaan lukien palkat - nostaminen johtaa aina yritysten käytössä olevan varallisuuden alenemiseen.

Siksi panin mielenkiinnolla merkille STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan kommentin, jonka mukaan "lähtökohdan pitäisi mielestäni olla, että vastaavaa koulutusta saaneet henkilöt jotka työskentelevät eri aloilla, saisivat suunnilleen samansuuruista palkkaa". Tämä kieltämättä kuulostaa hyvältä, mutta on myös muunlaisia näkökohtia.

Esimerkkeinä mainittakoon vaihtoehtoisina lähtökohtina seuraavat. Yksi: palkansaajan palkan tulisi asettua sille tasolle, jolla tehtävään saadaan pätevää väkeä. Kaksi: riihikuivaa rahaa yhteiskuntaan tuovan henkilön palkan tulisi olla parempi kuin niiden henkilöiden, joiden palkkaamiseen sitä käytetään. Kolme: työntekijöille ei voida maksaa suurempaa palkkaa kuin työnantajan tulot sallivat.

Mielestäni nämäkin kuulostavat yhtä hyviltä kuin Palolan lähtökohta. Mutta palatakseni tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen eli verojen yhdenmukaistamiseen. Jos ja kun ongelmana on suomalaisen verotuksen korkea taso, ei ratkaisuna voi olla sen kiristäminen entisestään.

Sen sijaan lainsäätäjän ja virkamiesten tulisi paneutua niihin keinoihin, jolla sitä saataisiin lasketuksi erityisesti ansiotulojen osalta. Tämän tulisi tapahtua ilman että yhteiskunnan perustoiminnot vaarantuisivat, eli kaikista julkisista menoista pitäisi eritellä välttämättömät, kiistatta hyödylliset ja maksajan kannalta turhat.

Näistä luokista kaksi ensimmäistä kannattaa ylläpitää myös jatkossa, joskin myös niiden kohdalla saattaa löytyä viilattavaa. Kolmannen luokan asiat tulisi sen sijaan lopettaa, sillä siinä onnistuminen saattaisi tehdä mahdolliseksi myös kaikkien tulojen verotuksen alentamisen ja yhdenmukaistamisen tai ainakin ansio- ja pääomaverotuksen välisen eron huomattavan supistamisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmistossa ei ymmärretä jakopolitiikan ja verotuksen yhteyttä
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi
Pelastaisiko 26 ihmisen omaisuuden veronkorotus maailman?