Blogi: Timo Vihavainen, pe 01.11.2019 23:00

Imperiumin miehet

Imperiumin miehet

 

Viacheslav Nikitin, Suomen armeijan venäläinen perintö. Tsaarin upseerit ja itänaapurin kalusto Suomen puolustusvoimissa 1918.1948. Venäjän kielestä kääntänyt Mirko Harjula. Minerva 2018, 449 s.

 

Venäjä on tunnetusti ollut virallisestikin imperiumi aina Uudenkaupungin rauhasta lähtien. Sitähän se haluaa olla vieläkin.

Kuten kaikilla imperiumeilla, silläkin on ollut omat ongelmansa niin sanottujen toissukuisten (inorodtsy) kanssa. Potentiaalisestihan sellaiset saattavat olla epäluotettavia ja jopa vaarallisia.

Neuvostoaikana asia ratkaistiin suoraviivaisesti ampumalla pistoolinluoti takaraivoon. Näin ei tehty vain tuhansille suomalaisille, vaan jopa sadoille tuhansille muillekin.

Mutta se oli jo sitten eri aika ja eri juttu. Stalinhan kannatti niin sanottua tieteellistä maailmankuvaa, joka perustui tilastollisille todennäköisyyksille eikä suinkaan uskonut sellaisiin vanhan komennon käsitteisiin kuin kunnia, uskollisuudenvala ja mitä niitä olikaan.

Keisarivallan aikana kaikki oli toisin. Toki esimerkiksi Puolan 1860-luvun alun kapinan jälkeen puolalaiset upseerit, joita oli erittäin paljon, joutuivat kollektiivisesti erityistarkkailuun ja jopa tiettyjen rajoitusten alaisiksi. Suomalaiset eivät nähtävästi koskaan joutuneet samaan asemaan, vaikka mustasotnialaiset vaahtosivatkin heidän epäluotettavuudestaan.

 Jopa etnisesti saksalaiset upseerit säilyttivät asemansa myös ensimmäisessä maailmansodassa, vaikka saksalaisvastaisia purkauksia muuten tapahtui kaikkialla, muun muassa kauppojen vandalisointina. Saksalaisten leirittäminen olisikin ollut mahdotonta, niin paljon heitä oli.

Myös suomalaiset pitivät valansa moitteettomasti, lukuun ottamatta paria tapausta, jotka on tässä kirjassa mainittu. He saivat osakseen upseeritoverien halveksunnan. Kunniasana oli tapana pitää, vaikka se olisi johtanut mielettömyyksiin. Tästäkin asiasta on kirjassa esimerkki.

Mutta mitä onkaan sanottava näiden ryssänupseerien isänmaallisuudesta? He menivät palvelemaan sortajaa samaan aikaan, kun keisari kuritti heidän isänmaataan. Esimerkiksi Mannerheim kukkoili keisarin seurueessa samaan aikaan, kun hänen veljensä oli isänmaallisuutensa takia ajettu maanpakoon. Olivatko nämä miehet lyhyesti sanoen periaatteettomia kelmejä?

Tällaista skenaariotahan jääkärit sitten itsenäistymisen jälkeen halusivat levittää ja uudessa tilanteessa se myös meni kaupaksi. Niinpä Suomen sotaväki puhdistettiin 1920-luvulla ryssänupseereista ja aliupseerin tai rivimiehen koulutuksen saaneet jääkärit riensivät miehissä ottamaan heidän paikkansa.

Kaikella on aikansa, sanoo Saarnaaja. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten entisisistä tsaarin palvelijoista tuli keisarikunnan luhistumisen jälkeen kiivaita oman maansa patriootteja.

 Sellainen tapaus oli esimerkiksi Mannerheimin rykmenttitoveri Pavlo Skoropadski, josta tuli Ukrainan hetmani ja sellainen oli sitten myöhemmin esimerkiksi Džohar Dudajev, tuo tšetseeni. Itse asiassa samanlainen, äkillinen siirtymä imperiaalisesta tietoisuudesta patriotismiin on nykyään havaittavissa hyvin monilla entisillä ns. taistolaisilla.

Mannerheim oli myös luultavasti aika tyypillinen tapaus, vaikka hänen tietty erikoispiirteensä oli, että hän aina säilytti henkisen uskollisuutensa Nikolai II:lle, jonka kuvaa piti pöydällään. Mutta olihan hän keisarin seurueen kenraalimajuri ja Nikolai ja hänen valtakuntansa nyt kerta kaikkiaan olivat siirtyneet ns. tuonilmaisiin, joten uskollisuus jäi pakostakin vain henkiseksi.

”Ryssänupseerien” tutkimuksen varsinainen guru on Mirko Harjula, joka on tämänkin kirjan kääntänyt (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=mirko ). On sääli, ettei kirjassa ole lähdeviitteitä, jotka osoittaisivat hänen roolinsa sen sisällön suhteen. Joka tapauksessa kirjan esittämät useat luvut lienevät peräisin hänen tutkimuksistaan, kuten moni muukin asia.

Yhtä kaikki. Venäläisen perinnön merkitys Suomen uudelle armeijalle oli ratkaiseva. Vuoden 1918 alussa perustettuun armeijaan siirtyi Venäjän armeijasta kaksi kenraaliluutnanttia, kaksi kenraalimajuria, 9 everstiä, 10 everstiluutnanttia, 14 kapteenia, 15 alikapteenia, 27 luutnanttia, 11 aliluutnanttia ja kornettia sekä 14 vänrikkiä.

 Laivastoon päätyi kolme luutnanttia yksi yliluutnantti ja kaksi komentajaa. Sitä paitsi laivaston ensimmäisistä komentajista neljä tuli Venäjän laivastosta.

Suomalaisten tie Venäjän armeijaan kävi yleensä Haminan kadettikoulun kautta. Ensimmäisen maailmansodan rintamalla taistelleista 553 suomalaistaustaisesta upseerista ruotsi oli äidinkielenä vajaalla puolella, suomi 27%:lla ja venäjä 30%:lla.

Jalkaväessä heitä palveli 345 miestä, ratsuväessä 103, tykistössä 97 ja laivastossa 89.

Vanhastaan oli perinteenä ollut, että upseerinura sopi erityisen hyvin aatelispojille ja Venäjähän tarjosi myös rajattomat etenemismahdollisuudet.

Suomella oli toki oma sotavoima, mutta sitä tuskin saattoi sanoa armeijaksi. Pikemmin oli kyseessä sotajoukko, voisko. Siltä nimittäin puuttuivat sekä tykistö, laivasto että ilmavoimat. Ratsuväkeä oli hyvin vähän, vaikka sekin riitti hälyttämään pietarilaiset Suomi-syöjät.

Kirjassa esitetään kiintoisasti Suomen ilmavoimien synty, johon vaikutti merkittävästi usean lentoupseerin loikkaaminen koneineen Pietarista, ns. komendantin lentokentältä, joka nykyään on asuinalueena.

Kapteeni Krašenin muutti sen jälkeen nimensä Torikaksi, yliluutnantti Igor Zaitsevskista tuli kapteeni Erkki Ilmarinen, hänen veljestään kapteeni Otto Ilmarinen, luutnantti Mihail Šablovitšista tuli kapteeni Mikko Heikkinen ja Mihail Safonovista kapteeni Mikko Vuorenheimo. Insinöörivänrikki Vorobjov omaksui nimen Auermaa ja kapteeni Vladimir Parfenenkosta tuli Valdemar Adlerheim.

Metamorfoosi ei riittänyt. Vuonna 1919 venäläiset savustettiin viroistaan ja he lähtivät pois Suomesta.

Kirjassa on paljon muitakin kiintoisia tarinoita. Niistä eräs liittyy upseeriurheilijoihin. Tukholman olympialaisissa vuonna 1912 venäläiset -toisin kuin heistä erillään toimineet suomalaiset- eivät oikein loistaneet, mutta heidänkin joukossaan oli monta suomalaista, viisiottelujoukkueessa heitä oli peräti neljä.

 

Kirjassa on lyhyitä henkilökuvia monista äärimmäisen omituisista tapauksista, sellaisia kuin ratsumestari ja myöhemmin eversti Yrjö Elfvengren, yrjönristinritarien liiton varapuheenjohtaja, joka sitten aikanaan teloitettiin Lubjankassa ja monia muita.

Venäläisten aseiden merkitys Suomen armeijalle lienee useimpien tiedossa: sieltähän ne käytännössä saatiin, niin kolmituumaiset tykit kuin kolmen linjan kiväärit, laivaston aluksista puhumatta. Jäipä venäläisten jäljiltä suuri määrä linnoituksia ja kasarmejakin.

Hyvin suuri merkitys suomalaisten asetäydennyksille oli myös sotasaaliilla, kertoo kirjoittaja ja esittää asiasta tilastoja. Sitä tavaraa tuli todella paljon muun muassa ilmavoimille, mutta myös tykistölle ja jalkaväelle.

Itse asiassa jopa 1800-luvun kalusto kesti osittain aina 1980-luvulle saakka. Suomessa onkin aina osattu arvostaa venäläistä asetuotantoa, johon omakin maamme antoi panoksensa.

Last but not least. Ne suomalaiset, jotka imperiumissa oppivat katselemaan maailmaa laajemmasta perspektiivistä ja omaksuivat hyvän kielitaidon ja käytöstavat, olivat myös kykeneviä toimimaan suuren maailman ympyröissä. Heitä tarvittiin sitten myös Suomen ja Venäjän rauhaa tehtäessä.

Kaiken kaikkiaan tässä on mainio kirja, jota voi ilman muuta suositella kaikille niille, jotka haluavat katsoa maamme asevoimien kehitystä laajemminkin kuin vain ahtaasta saksalaisperspektiivistä.

Alkuperäisteos Финская армиä, русский след. Люди и оружие. «Остров» 2017 näyttää olevan Venäjälläkin myynnissä. Erinomaista! Tällaista tarvitaan vain lisää.

 

 

Timo Vihavainen pe 01.11. 23:00

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44