Blogi: Heikki Porkka, ke 25.09.2019 14:16

Saksan uuden ajan fasistit ja natsit löytyvät vihervasemmistosta

Moni on todennut, että nykyään ilmassa leijuu 30-luvun henki. Saattaa hyvinkin leijua, mutta ilmapiirin luojina eivät suinkaan ole ne, joita poliittinen eliitti ja valtamedia ovat pitkään natsitelleet ja syyttäneet rasisteiksi.

30-luvun hengellä viitataan yhteiskunnalliseen tilaan, joka vallitsi Saksassa, kun natsipuolue nousi valtaan. Päällimmäisenä ajanjaksosta nousee mieleen sana juutalaisvaino, jota on esitelty tv-ohjelmistossa viime vuosina satoja kertoja kaikkialla läntisessä Euroopassa.

Suomalainen valtamedia on pyrkinyt monin tavoin peittelemään tosiasiaa, jonka mukaan nykypäivänä juutalaisten pahimpia vainoojia ovat muslimit. Sen sijaan on annettu ymmärtää, että mystinen äärioikeisto ja uusnatsit ovat yhteiskunnan ja nimenomaan juutalaisten pahin uhka.

Nyt Saksasta uutisoidaan vihervasemmiston harjoittamasta avoimesta juutalaisvainosta, mutta uutisoivatko suomalaismediat hälyttävästä kehityksestä. Tähän asti erityisesti Yleisradio on ollut äärimmäisen innokas esittelemään juutalaisiin kohdistunutta vainoa Hitlerin Saksassa.

Ennen Saksan nykytilanteeseen tutustumista muutama sana lähihistoriaan liittyen.

Yhdysvaltain vuosien 1981 – 89 presidentti Ronald Reagan totesi amerikkalaisessa “60 minuuttia” -tv-ohjelmassa vuonna 1975: “If fascism ever comes to America, it will come in the name of liberalism”. Jos fasismi tulee joskus Amerikkaan, se tulee tänne liberalismin nimissä.

Reaganin sanat sopivat erinomaisesti tämän päivän Eurooppaan, jossa vihervasemmisto ja internationalistien leiriin asettunut keskusta-oikeisto ovat jo pitkään liputtaneet puheissaan liberalismin puolesta, mutta toteuttavat politiikkaa, joka tuo yhä useammin mieleen totalitaristiset ideologiat, kuten kommunismin, natsismin ja fasismin.

Euroopan yleisradiounionin EBU:n jäsenten enemmistö on seissyt läntisen Euroopan poliittisten johtajien rinnalla pyrkien manipuloimaan kansalaisia federalismin, haitallisen maahanmuuton, monikultturismin ja ääriliikkeen muodon saaneen ilmastofanatismin tukijoiksi.

Yleisradio, joka on yksi EBU:n jäsenyhtiöistä, edustanee eurooppalaisen yleisradiorintaman jyrkintä leiriä, jonka se [Yle] osoittaa yksipuolisella ja usein jopa valheellisella uutisoinnillaan.

Yleisradio on esittänyt viime vuosina suomalaisille tv-katsojille kymmeniä, ellei peräti satoja dokumenteiksi kerrottuja ohjelmia, joissa on käsitelty Saksan juutalaisiin kohdistunutta vainoa.

Sen sijaan Yleisradio ei ole toistanut toistamasta päästyään sosialistisen Neuvostoliiton harjoittamaa vainoa, joka kohdistui paitsi juutalaisiin, myös puna-armeijan miehittämien itsenäisten valtioiden asukkaisiin, kuten kävi esimerkiksi Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Yleisradion harjoittamasta uutisoinnista on pääteltävissä, että uutis- ja ajankohtaistoimituksessa pimitetään tietoisesti sosialistien ja kommunistien tekemiä etnisiä puhdistuksia ja muita rikoksia ihmisyyttä vastaan, mutta jostain syystä natsien teot nostetaan toistuvasti kansalaisten kauhisteltaviksi.

Ajatusketjua pidemmälle vieden tulee johtopäätökseen, jonka mukaan Yleisradiossa lymyilee kymmeniä toimittajia, jotka kannattavat edelleen totalitarismia, kunhan se [totalitarismi] toteutetaan heille rakkaan ideologian hengessä ja nimissä.

Viime syksynä Yleisradio kertoi suomalaisille, että Saksan Chemnitzissä vainottiin ulkomaalaisia ja esitettiin natsitervehdyksiä. Syyllisiksi mainittiin saksalaiset ”äärioikeistolaiset” ja uusnatsit.

Yle, 27.8.2018, artikkelin otsikko:”Saksan Chemnitzissä useita loukkaantunut äärioikeiston ja vastamielenosoittajien yhteenotoissa – Miesjoukot ovat jahdanneet ulkomaalaisia puukotuksen jälkeen”

Yle, 28.8.2018, lainauksia tekstistä: 

”Chemnitzin poliisia on arvosteltu siitä, että paikalla oli liian vähän poliiseja, minkä takia tilanne uusnatsien ja vastamielenosoittajien välillä kärjistyi.”

****

”Mielenosoittajat tekivät muun muassa natsitervehdyksiä. Myös soihtuja ja muita esineitä oli heitelty puolin ja toisin mielenosoitusten välillä.

Äärioikeistolaiset hyökkäsivät myös poliisien ja pääosin ulkomaalaistaustaisten sivullisten kimppuun.”

Tosiasiassa Chemnitzissä ei ollut ulkomaalaisten jahtia ja natsitervehdyksen tekijäksi paljastui äärivasemmistolaista, vandalismia ja väkivaltaista toimintaa harjoittavaa Antifaa sympatisoiva henkilö.

Saksassa asuva vapaa toimittaja Pertti Rönkkö, joka on aiemmin tuottanut uutismateriaalia myös Yleisradiolle, kirjoitti Facebook-seinällään 23.8.2019:

”Hyvän journalismin nimissä ja faktoja kunnioittaen Hesarin jutussa olisi ollut syytä mainita, että Chemnitzissä ei ollut maahanmuuttajien näköisten ihmisten ajojahtia. Tätä antifan välittämää fakenewsia eivät toista enää saksalaisetkaan mediat, ja myös Merkel muutti oikean tiedon tultua ilmi sanavalintojaan.

Natsitervehdyksistä Hesari olisi voinut totuuden nimissä kertoa, että Hitler-tervehdyksen tekijä on äärivasemmistolaista antifaa sympatisoiva vasemmistolainen, ja että hänen ihoonsa on tatuoitu antifan logo. Tämä tuli ilmi oikeudenkäynnissä, jossa hänelle tuomittiin 7 kuukautta vankeutta ehdollisena.

Juutalaisesta ravintolastakin lehti olisi voinut kertoa, että ei edes poliisilla ole minkäänlaista tietoa väitetystä hyökkäyksestä, ei oikeistolaisesta eikä vasemmistolaisesta, kyseistä ravintolaa vastaan.”

Tänään, 25.9.2019 toimittaja Rönkkö raportoi saksalaismedian uutisoinnin pohjalta juutalaisvainosta, jota harjoittavat sosialidemokraatit (SPD), laitavasemmisto (Linke) ja vihreät.

Pertti Rönkkö Facebook-seinällään:

”Ei juutalaisia hotelliin, koska he ovat AfD:n jäseniä - Rhein-Neckar-Zeitung uutisoi tapauksesta, jossa „Naiset oikeistoa vastaan“ -niminen ryhmä vaatii yhdessä vihreiden, SPD:n ja vasemmistopuolue Linken kanssa heidelbergiläistä hotellia perumaan AfD:n sisällä toimivien juutalaisten kokoustilavarauksen. Perusteluksi naisryhmä sanoo, että „AfD on epädemokraattinen, ihmisvihamielinen ja osaksi oikeistoradikaalinen“.”

Huomionarvoista on, että Yleisradio on pyrkinyt toistuvasti leimaamaan nimenomaan AfD:n antisemitistien puolueeksi.

Yle, 24.11.2016: ”Tai toisin kysyttynä – onko sellainen ulkomaalais- ja islamvastainen puolue kuin AfD tullut salonkikelpoisemmaksi – siis käyttääkö populistipuolue ikään kuin polttoaineenaan pakolaisvastaista ilmapiiriä ja avaa lopulta kanavat myös juutalaisvastaiselle propagandalle?”

Yle, 10.11.2018: ”Viime syksyn vaaleissa Vaihtoehto Saksalle eli AfD sai 12,6 prosenttia äänistä.. Puolue nousi liittopäiville ensi kertaa ja saman tien kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

AfD käytti maahanmuuttoa ja eri uskontoja vastustavia vaalilauseita. Liittopäivillä sen edustajat ovat pitäneet puheita, joissa on toistettu vanhoja antisemitistisiä ja rasistisia kannanottoja.”

****

”Elokuussa 2018 itäsaksalaisessa Chemnitzissä tuhannet ihmiset osallistuivat uusnatsien koolle kutsumaan marssiin sen jälkeen, kun kaksi maahanmuuttajaa oli puukottanut Saksan kansalaisen kuoliaaksi. Marssiin osallistuneet jahtasivat ulkomaalaistaustaisia ihmisiä Chemnitzin kaduilla ja kävivät toimittajien kimppuun.”

Toistaiseksi en ole löytänyt Ylen nettisivuilta uutista, jossa kerrotaan Saksan demarien, vasemmiston (Linke) ja vihreiden harjoittamasta juutalaisvainosta. Enkä taida pidättää hengitystä sellaista odottaessa.

Ylen tapana on pimittää tietoa, joka sotii toimituksen tai toimittajakunnan enemmistön mielipidettä vastaan. Totuudella ei ole niin väliä, pääasia on, että ideologia etenee.

Muistutan lopuksi vihervasemmistolaista toimittajakuntaa siitä, että ensimmäiset keskitysleirit perustettiin Venäjälle Leninin toimesta. Stalin innostui leireistä niin voimakkaasti, että hänen aikanaan rakentui kokonainen keskitysleirien saaristo (Gulag). Hitler sai mallin natsien ylläpitämiin leireihin idästä ja todellisuudessa Hitler oli oppipoika sen rinnalla, mitä Leninin alkuun panema ja Stalinin jalostama punainen paholaisvaltio sai aikaan.

Heikki Porkka ke 25.09. 14:16

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44