Blogi: Heikki Porkka, su 22.09.2019 11:50

Islamisaatio etenee

 

Ennen varsinaista blogitekstiä tiedotus:

Lauantaina 28.9.2019 klo 19:00 järjestetään Helsingissä Wake Up Finland (WUF) 2 –tapahtuma, josta saa lisää tietoa katsomalla youtubesta aiheesta kertovan trailerin. Videon avulla saa tietää keitä tapahtumassa esiintyy ja millä tavoin puheita pääsee kuuntelemaan. Ulkomaiset esiintyjät ovat iranilaisia henkilöitä, jotka ovat olleet vainottuja Iranissa johtuen lähinnä siitä, että he eivät ole islaminuskoisia.

Sitten varsinaiseen asiaan, islamisaation etenemiseen.

Useat punavihreiden ja valtamedian edustajat, kuten Helsingin Sanomien Kalle Silfverberg, pyrkivät toistuvasti väittämään, että islamisaatio on äärioikeiston keksimä termi. Silfverberg 7.9.2017: 

””Islamisaatio.” Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja presidenttiehdokas Laura Huhtasaari pääsi viljelemään äärioikeiston keksimää sanaa kahdesti Ylen tv-uutisissa torstai-iltana.”

Helsingin Sanomien toimittajan mielipidettä ei ole mitään syytä ottaa vakavasti, mutta sen sijaan on hyvä tiedostaa mitä käsitteellä islamisaatio tarkoitetaan.

Islamisaation voi sanoa alkaneen, kun yhteiskunta ryhtyy muuttamaan käytäntöjään islam-myönteisiksi lainsäädännön ja / tai tapakulttuurin kautta. Ensin pienin askelin, myöhemmässä vaiheessa kiihtyvällä tahdilla ja mikä merkillisintä, usein kantaväestöä edustavien ”suvaitsevaisten” toimiessa muutosvaatimusten esittäjinä.

Islamisaatio ei tapahdu yhdessä yössä vaan se on prosessi, jonka kesto voi olla satoja tai muutamia kymmeniä vuosia.

Islamin normit ovat saaneet Euroopassa lisää jalansijaa sitä mukaa, mitä enemmän muslimeja on muuttanut alueelle. Muslimien voimakkaasti lisääntynyt maahanmuutto on johtanut useissa länsieurooppalaisissa valtioissa muslimiväestön kasautumiseen (gettoutumiseen) omille alueille, joilla vallitsevat islamilaiset arvot ja joista ei-islamilainen väestö pääsääntöisesti pyrkii pois. Ilmiöön liitetään usein sanapari white flight, valkoisten pako, jolla tarkoitetaan pääosin valkoihoisen alkuperäisväestön poismuuttoa alueelta.

Muslimien lopullisena, maailmanlaajuisena tavoitteena on sataprosenttisesti islamilainen valtio, joka elää islamin mukaan rauhassa. Valtiota kutsutaan nimellä 'Dar-es-Salaam' – islamilainen rauhan talo. Rauhan pitäisi vallita, koska kaikki ovat muslimeja, madrassat eli koraanikoulut ovat ainoita kouluja ja totuus löytyy koraanista.

Toisin kuin Helsingin Sanomien toimittaja väittää, islamisaatio ei ole äärioikeiston keksintö vaan kehityskulku, jonka tavoitteista islamin imaamit ovat kertoneet avoimesti.

Viime viikkoina suomalaiset ovat saaneet lukea mediasta hälyttäviä esimerkkejä siitä, kuinka eduskunnassa ja virkavallan sisällä on henkilöitä, joiden toiminta edistää islamisaation etenemistä Suomessa. Ennen kyseisten henkilöiden lausuntojen esittelyä seuraavassa muutamien esimerkkien avulla tietoa siitä, miten islamisaatio on edennyt Suomessa.

1. Porsaan näköiset kulkuesteet poistettiin Espoosta vetoamalla islamiin

Helsingin Sanomat 10.3.2001

”Siniset betoniporsaat olivat Kirkkojärventiellä rautatieaseman vieressä noin kolme kuukautta. Espoon keskuksen kaunistamista pohtinut kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen vetämä johtoryhmä päätti porsaiden poistamisesta tammikuun lopussa.”

”Keskusteluun osallistui myös Kanta-Espoon seurakunnan kappalainen Marja-Liisa Nokelainen , joka muistutti, että "sika on saastainen eläin tiettyjen etnisten ryhmien keskuudessa". Espoon keskuksessa asuu paljon muslimeja”

Espoon johdolle imagosyistä kelpaamattomat betoniset porsaat päätyivät lopulta Tohmajärvelle.

2. Suomen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) pyysi kaikilta maailman muslimeilta anteeksi Muhammed-pilakuvien julkaisua

Sanomalehti Kalevan 15.2.2006 julkaiseman uutisen mukaan ”pääministeri Matti Vanhanen pyysi muslimeilta anteeksi sitä, että profeetta Muhammediaesittäviä pilakuvia on julkaistu suomalaisilla verkkosivuilla. Samalla keskusrikospoliisi ilmoitti aloittaneensa esitutkinnan kuvien julkaisemisesta”

Vanhasen anteeksipyyntöjen jälkeen islamin nimissä on surmattu [satoja]tuhansia ihmisiä maailmassa ja islamilainen terrorismi on puhjennut kukkaan kaikkialla läntisessä Euroopassa.

3. Musliminaisille on järjestetty omia uimahallivuoroja, jolloin muilla ei ole asiaa uimahalliin

Uusi Suomi 9.9.2008

”Helsingin Sanomat kertoi hiljattain, että muslimityttöjen uimakoulun jälkeen lauantaisin Jakomäen uimahallissa on vain musliminaisille varattu kolmen tunnin uintivuoro. Hallin henkilökunta koostuu silloin pelkistä naisista.”

4. Islamisaation etenemiseen liittyy pelkästään Suomessa useita oikeudenkäyntejä, joista tunnetuin on Jussi Halla-ahon (ps) vuonna 2009 uskonrauhan (islamin) rikkomisesta saama tuomio, jonka käräjätuomarin kirjoittamista perusteluista löytyy mielenkiintoinen kohta

”Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.”

Uskonrauhan rikkomisella tuomari viittasi Halla-ahon kirjaamiin sanoihin: "Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto."

Hadithien (islamilaisen perimätiedon) mukaan profeetta Muhammad otti Aisha-nimisen tytön vaimokseen tämän ollessa 6-vuotias. Muhammad pani avioliiton täytäntöön Aishan ollessa 9-vuotias (joidenkin tekstien mukaan 10-vuotias). Yleisen tulkinnan mukaan täytäntöönpano tarkoittaa sukupuoliyhteyttä.

Tietämättömille tiedoksi: islamin mukaan profeetta Muhammadin elämä oli virheetöntä ja Allahin suoraa johdatusta.

Jaakko Hämeen-Anttilan kirjoittamassa Islamin käsikirjassa (2001) sanotaan "Profeetta ei eläessään ollut toiminut yksinomaan senhetkisen tilanteen mukaan vaan pitäen samalla silmällä myös tulevaisuutta. Profeetan elämän yksityiskohdat oli tarkoitettu islamin yhteisön ikuisen jäljittelyn kohteeksi".

Halla-ahon tuomio oli poliittinen tuomio, jolla poliittisesti värittynyt oikeuslaitos ilmaisi halunsa rajoittaa kansalaisten sananvapautta samalla, kun se [oikeuslaitos] kumarsi syvään islamin edessä.

5. Opetushallituksen ylläpitämässä edu.fi -verkkopalvelussa julkaistiin 7.5.2010 artikkeli, joka kertoo muslimilapsista koulussa. Seuraavassa otteita tekstistä (opetushallitus on poistanut artikkelin netistä syksyn 2017 jälkeen):

”Suomalainen peruskoulu on käynyt läpi monenlaisia muutoksia, joista kymmenen viime vuoden ajalta yksi keskeisimpiä on ollut koulun muuttuminen monikulttuuriseksi ja moniuskontoiseksi. Suurimmissa kaupungeissa on usean vuoden ajan tehty erityyppistä työtä muslimiperheiden toiveiden ja koulun tapojen yhteensovittamiseksi. Esimerkiksi Helsingissä kouluilla on ollut pitkään mahdollisuus saada joko opetusviraston intranet-sivuilta tai heidän toimittamistaan kirjasista neuvoja, miten koulu voi toimia lainsäädännön puitteissa, mutta samalla ottaa huomioon muslimivanhempien näkemykset.”

”Muslimikoti on saattanut kokea, että opettaja käyttää viranomaisvaltaa eikä vanhempien omia näkemyksiä kunnioiteta tai sovitut pelisäännöt eivät ole pitäneet. Kehittämistä vielä riittää.”

”Koulun arjessa eriyttämistä vaativia tilanteita tulee esiin eniten liikunnassa, musiikissa ja kuvataiteessa.”

”Liikuntatunneilla muslimilapsi tarvitsee mahdollisuuden vaatteidenvaihtoon ja peseytymiseen erillään muista.”

”Muslimille hyväksyttävää ei myöskään ole muun uskonnon kuin islamin hengellinen musiikki. Kuvataiteeseen suhtautuminen vaihtelee muslimien parissa, sillä ei ole olemassa vain yhtä tulkintaa. Yleinen periaate on kuitenkin, ettei patsaita tai muotokuvia tule tehdä.”

”On muotitansseja ja diskoiltoja ja muuta vastaavaa. Useimmat muslimivanhemmat suhtautuvat näihin kielteisesti eivätkä ne islamin kannalta olekaan hyväksyttäviä.”

”Monessa koulussa leirikoulut alkavat jo ensiluokalta paripäiväisinä ja yökoulujakin toteutetaan. Useimmat muslimiperheet eivät halua lapsensa olevan yötä poissa kotoa olosuhteissa, joissa asioiden toteutuminen islamilaisittain hyväksyttävästi ei ole aivan varmaa.”

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto, joka vastaa varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen, aikuiskoulutuksen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen kehittämisestä.

6. Kimmo Sasin (kok) ehdotus islamilaisen sharia-lain osittaisesta käyttöönotosta Suomessa

Kimmo Sasi ehdotti marraskuussa 2010 islamilaisen lain, sharian osittaista käyttöönottoa Suomessa. Huomattavaa on, että Sasi on lakimies ja ehdotuksen tehdessään hän oli kansanedustaja, lakeja säätävän eduskunnan jäsen.

Iltalehti kirjoitti Sasin ehdotuksesta 26.11.2010: 

”Sasin mielestä sharia-lakia voitaisiin soveltaa muslimien välisten siviiliriitojen sovittelussa niiltä osin, kun se ei ole ristiriidassa Suomen lakien kanssa. Sovittelijat eivät myöskään korvaisi suomalaista tuomioistuinjärjestelmää, Sasi kertoo Kotimaa-lehdelle.

Sasin mukaan islamilaisten maahanmuuttajien olisi helpompi sitoutua uskonnollisen sovittelijan ratkaisuihin.

- Kannattaisi varmasti selvittää mitä hyötyjä voidaan saada ja minkälaisia resurssitarpeita on ja minkälaisia henkilöitä on käytettävissä sovittelijoiksi. Kun se on tehty, niin toiminta voidaan käynnistää. Jotta saadaan sille virallinen status, niin oikeusministeriö voisi antaa taloudellista tukea, joka osoittaisi yhteiskunnan hyväksynnän, Sasi sanoo lehdessä.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar on jo aiemmin sanonut Kotimaa-lehden haastattelussa, että islamilaisen lain soveltaminen siviiliriitojen sovittelussa olisi tarpeen.”

7. Ylikomisario toivoo Suomeen etnisiä poliiseja, somalipoliisit erikseen mainiten

Helsingin Sanomien 27.4.2015 julkaistun artikkelin mukaan ylikomisario Jari Taponen on sitä mieltä, että ”Suomeen tarvitaan sekä somalitaustaisia että muita etnisiä ryhmiä edustavia poliiseja”.

Taponen viittaa artikkelissa Minnesotan kokemuksiin ja kehuu somalien tekemien rikosten vähentyneen muslimipoliisien tulon myötä.

Taponen ei muistanut kertoa, että hänen vierailunsa aikana pidätettiin yhdeksän somalia epäiltynä terroristiyhteyksistä, joista heidät tuomittiin marraskuussa 2016 pitkiin, jopa 35 vuoden vankeusrangaistuksiin

8. Sisäministeri ja poliisiylijohtaja toivovat Suomen erilaisia etnisiä taustoja edustavia poliiseja

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen julkaisivat Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksen 30.8.2019. Lainaus kirjoituksesta

”Suomen poliisivoimat ovat maan asukaslukuun suhteutettuna Euroopan pienimmät, mutta ne tekevät eurooppalaisittain erinomaista tulosta. Erityinen menestystekijä on ollut kansainvälisestikin arvostettu poliisikoulutus. Toivomme sen houkuttelevan poliisin ammattiin nykyistä enemmän naisia, ruotsinkielisiä ja eri etnisistä taustoista tulevia. Poliisihenkilöstön moninaisuus ja kulttuurinen ymmärrys alentavat kynnystä vuoropuheluun.”

Ohisalo ja Kolehmainen astelevat nyt täsmälleen samoja askelmerkkejä, joita on tallattu aiemmin esimerkiksi Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Saksassa. Joka ainoassa edellä mainitussa maassa monikulttuurisen (lue: islamin invaasion tuottaman) yhteiskunnan sisäinen turvallisuus on edennyt vain huonompaan suuntaan, vaikka niiden poliisihenkilöstö on ollut jo vuosien ajan hyvin moninainen koostuen erilaisia etnisiä taustoja edustavista henkilöistä.

Esimerkkejä siitä, miten Britannia, Ranska, Ruotsi ja Saksa ovat epäonnistuneet pyrkiessään muodostamaan monikulttuuriseen valtioonsa etnisesti moninaiset poliisivoimat, voi lukea tästä kirjoituksesta

Ohisalon ja Kolehmaisen teksti on kyseenalainen myös siksi, että se kertoo epäluottamuksesta kentällä työskentelevään etnisesti suomalaiseen poliisiin. Kirjoittajien asenne kuvastaa luovuttamista, sitä, että tulijoilta ei edes odoteta ja vaadita kantaväestöä edustavan poliisin kunnioittamista.

9. Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii uimahalleihin burkinien käytön sallimista ja yksityisiä suihkutiloja muslimeille

Keskiviikkona 4.9.2019 Yle uutisoi yhdenvertaisuusvaltuutetun tiedotteesta, jonka mukaan burkinin käyttö pitäisi sallia suomalaisissa uimahalleissa. Lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutettu esittää yksityisten suihkutilojen rakentamista [muslimeille].

10. Kansanedustaja Hussein al-Taee (sdp) antaa tukensa yhdenvertaisuusvaltuutetun esitykselle

Valheiden siivittämänä eduskuntaan noussut kansanedustaja Hussein al-Taee ottaa perjantaista 6.9.2019 lähtien useissa twitter-viesteissään kannan, jolla hän osoittaa tukeaan yhdenvertaisuusvaltuutetun esitykselle sallia burkinit uimahalleissa.

al-Taeen mielestä ei ole keneltäkään pois, jos musliminaiset käyttävät burkinia uimahallissa. Useat suomalaiset ja islamilaisista maista muuttaneet henkilöt kyseenalaistavat al-Taeen kannan toteamalla, että Suomessa ei pidä tukea naisen alistamiseen viittaavia toimintoja.

11. Ylikomisario Taponen sharia-lähettiläänä

Torstaina 12.9.2019 ylikomisario Jari Taponen kirjoittaa jälleen eetteriin lausunnon, jolla antaa merkillisen kuvan suomalaisesta lainvalvojasta. Taposen twitter-viestistä muodostuu käsitys, jonka mukaan hän pitää kannanottoja islamilaisen sharia-lain kieltämisestä vihapuheena.

Taposen twitter-viesti:

”Myös Islannin politiikassa vihapuheet ovat yleistyneet. Retorikka noudattaa yleiseurooppalaista kaavaa, jossa retoriikan kohteena ovat itäeuroopasta tulevat työntekijät ja muslimit. Poliitikot vaativat vihapuheissaan mm sharialakikieltoa, moskeijakieltoa tai burkhakieltoja…”

Sharia on laki, jonka mukaan esimerkiksi homoseksuaalisuudesta ja islamista luopumisesta seuraa kuolemanrangaistus, varastamisesta käden katkaisu ja aviorikoksesta kuoliaaksi kivittäminen.

Ylikomisario Taponen käyttää virkatiliään toistuvasti politikointiin sekä varsin erikoisiin, kansalaisten turvallisuuden tunnetta heikentäviin lausuntoihin.

Kuten muistetaan, Taponen oli Turun terrori-iskun jälkeen sitä mieltä, että kyllä oppi tekee hyvää terroristillekin. Hän antoi lausuntonsa yhteydessä, jossa kansalaiset ihmettelivät miten on mahdollista, että terroristi oli käynyt samaa koulua suomalaislasten kanssa.

12. Muslimimiehet halveksivat länsimaisen naisen tasa-arvoa ja vapautta

Yksin liikkuva ja / tai hunnuttamaton nainen ei nauti islamilaisessa valtiossa samanlaista yksilönsuojaa kuin hunnutettu nainen.

Länsimaihin saapuneiden useiden muslimimiesten käytös ei muutu, kuten seksuaalirikostilastoista voidaan havaita. Keskusrikospoliisin julkaiseman vuotta 2016 koskevan tilaston mukaan irakilaisilla on 43-kertainen, afgaaneilla 36-kertainen ja turkkilaisilla 29-kertainen todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikokseen verrattuna kantaväestöön.

Rikollisella ja väkivaltaisella toiminnallaan muslimit osoittavat halveksuntaansa sekä naisia että länsimaisia miehiä kohtaan. Länsimaista miestä pidetään heikkona, koska hän ei kykene suojelemaan naistaan.

Islamisaatiokehitys näkyy seksuaalirikollisuuden osalta myös siinä, että valtamedia ja poliittinen eliitti ovat vähätelleet sitä tai jopa vaienneet kokonaan.

Lisäksi poliisin harjoittama pimittävä tiedotuspolitiikka ennen vaaleja antoi kansalaisille mielikuvan, jonka mukaan tiettyjä ryhmiä edustavien ulkomaalaisten henkilöiden rikoksista ei kerrota yhtä innokkaasti kuin suomalaisten tekemistä. Valtamedian ja poliisin tiedotuksen harjoittamaa pimitystä voi hyvällä syyllä kutsua vaalivaikuttamiseksi.

Etenkään poliitikkojen, muiden kuin perussuomalaisten suunnasta, ei ole liiemmin kiinnitetty huomiota muslimimiesten todennäköisyyteen syyllistyä raiskausrikokseen, joka [todennäköisyys] on moninkertainen verrattuna kantaväestön miehiin.

13. Terrori-iskut ja kroonistunut terroriuhka ovat seksuaalirikollisuuden määrän kasvun ohella yksi esimerkki islamisaation etenemisestä. Varsin johdonmukaista ja luonnollista on, että useimpien suomalaispoliitikkojen tavoin valtamedian edustajat kieltävät kategorisesti islamin yhteyden islaminuskoisten tekemien terrori- ja murhaiskujen yhteydessä.

Edellä esitetyt kohdat 1 – 13 ovat vain esimerkkejä vuoden 2000 jälkeen toteutuneesta kehityksestä.

Jokaiselle rationaalisen ajattelukyvyn omaavalle ihmiselle lienee selvää, että islamisaatioon liittyviä yhteiskunnallisia muutoksia tullaan näkemään sitä enemmän, mitä suuremmaksi muslimien määrä Suomessa kasvaa.

Hyvä olisi myös ymmärtää, että pahalle ei saa antaa edes pikkusormen kynnen vertaa periksi. Pahan kanssa ei voi tehdä kompromisseja. Konsensus on väärä periaate, kun ollaan tekemisissä uskonnollisen ideologian kanssa, jonka perusprinsiippien mukaan kaikki muut kuin islaminuskoa tunnustavat ovat alempiarvoisia.

Islam on sisuksiltaan vihan ja suvaitsemattomuuden järjestelmä, joka ei hyväksy länsimaista käsitystä tasa-arvosta, vaan näyttäytyy käytännössä julman väkivallan oppina.

Moni suomalainen ei tiedä, että islamilaiset valtiot eivät hyväksy YK:n ihmisoikeuksien julistusta vaan niillä on sen vastineena Kairon julistus, joka on alisteinen islamilaiselle sharia-laille.

Jokaisen tervepäisen ihmisen, joka rakastaa rauhaa ja länsimaista sivistystä, tulisi vastustaa islamisaatio-kehitystä. Lääkkeet islamisaation etenemisen pysäyttämiseksi ovat olemassa, mutta löytyykö Suomesta riittävä määrä rohkeita poliitikkoja, on kokonaan toinen kysymys.

Rohkeiden poliitikkojen määrä eduskunnassa on puolestaan riippuvainen siitä, kuinka hyvin kansalaiset tiedostavat yhteiskuntaa tulevaisuudessa uhkaavat vakavat ja vaaralliset ongelmat. Jos tieto ei kulje riittävässä määrin kaikelle kansalle, kulkee yhteiskunta myös tulevaisuudessa suuntaan, jossa mahdollisuus inhimilliseen ja turvalliseen elämään on selkeästi nykyistä harvalukuisemman ihmisjoukon herkkua.

Heikki Porkka su 22.09. 11:50

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44