Blogi: Timo Vihavainen, ma 09.09.2019 19:18

Sensuurista ja sen puutteesta

Sensuroimattomia muistelmia

 

Геннадий Муравин, Нецензурные истории эстонского книгоиздания советского времени. Таллинн, Издательство КПД 2016, 415 с.

 

Huomasin juuri, etten ole muistanut kirjoittaa mitään vanhan ystäväni Gennadi Muravinin muistelmista. Ne kuitenkin ansaitsevat huomiota, sillä kirjoittajalla, joka jo on kunnioitettavassa iässä, on aivan huikea taival takanaan.

Hän muistaa vielä Stalinin ajan ja sen suuruudet, joihin tutustui jo lapsena asuessaan hotelli Luxissa. Neuvostoliiton, mukaan lukien Viron kulttuurielämään hän tutustui journalistina hyvin monipuolisesti.  

Sitä paitsi hän työskenteli Moskovassa keskeisissä kirjallisuuslehdissä virolaisen kirjallisuuden kääntäjänä. Ja teki vielä paljon muuta. Varsinaiselta koulutukseltaan Gennadi on kuvataiteilija.

Gennadin luentosarjat neuvostoelämän instituutioista olivat Renvall-instituutissa hyvin suosittuja ja todella asiantuntevia.

Tämän kirjan nimessä on sanaleikki, joka hyvin sopii kuvaamaan Gennadin huumorintajua. Suoraan suomennettuna otsikko on ”Sensuroimattomia juttuja Viron kirjankustannustoimesta neuvostoaikana”.  ”Netsenzurnost” tarkoittaa venäjäksi kuitenkin myös suorasukaisuutta, jossa on hävyttömyyden vivahde.

Niinpä esimerkiksi netsenzurnaja bran on käännettävä ruokottomaksi kiroiluksi. Jos siihen syyllistyy julkisella paikalla, on luvassa sakkoja.

Sitä syntiä kirjassa ei toki ole, luoja nähköön, mutta suorasukaisuutta kyllä riittämiin.

Otsikon mukaisesti kirjoittaja keskittyy melkoisesti Virolaisen neuvostokirjallisuuden historiaan. Sitä tunnen sen verran huonosti, etten ryhdy sitä enemmälti selostamaan. Luulen kuitenkin, että kirjoittajan tuntien sieltä löytyy yhtä ja toista sellaista, jota muualta saa turhaan hakea.

Olennainen ongelma, jonka neuvostoajan kirjailijat kohtasivat, oli totalitaarinen valtio, joka aivan häikäilemättä kehtasi vaati jokaiselta kunnioitusta ja nöyryyttä itseään kohtaan. Monille asia ei ollut lainkaan vaikea, mutta toisille taas sitäkin hankalampi.

Itse asiassa tunnemme nykyään tuon asetelman jo kohtuullisen hyvin ihan omasta ympäristöstämme. Meilläkin on jo pitkälle kehittynyt oikeinajattelun ihanne, josta poikkeavat tuomitsevat itsensä kulttuurin marginaaliin.

Hankala puoli tuossa poliittisessa korrektiudessa oli ja on, että sillä ei ole eikä voikaan olla mitään selkeitä sääntöjä. Miltei mitä tahansa voidaan tulkita törkeäksi normien rikkomiseksi, mukaan lukien vallitsevan todellisuuden ylenpalttinen ihailu.

Vakavaksi puutteeksi voidaan myös tulkita liiallinen neutraalius. Niin absurdia kuin se onkin, eivät vain ajatukset, vaan jopa yksittäiset sanat saattavat olla äärimmäisen vaarallisia. Olennaista on, että mihin tahansa voidaan puuttua milloin tahansa. Laki ei kirjoittajaa suojele.

Neuvostoaikana, kuten nytkin, parhaat kirjailijat eivät koskaan olleet systeemin laulajia, vaan niin sanotusti problemaattisten teosten kirjoittajia. Heidän teoksiinsa kohdistui valtava kysyntä ja he joutuivat aina tasapainoilemaan portinvartijoiden viidakossa. Varsinainen sensuuri oli yleensä hankaluuksista pienimpiä eivätkä kirjoittajat yleensä koskaan tienneet, kuka heitä sensuroi.

Muravin esittää seikkaperäisesti yhden esimerkin, joka kuvaa systeemin toimintaa.

Virolainen Arvo Valton oli kirjoittanut satiirisen novellin henkilöstä, jonka nimi oli ukrainalaisittain Igor Filippenko. Igoria syytettiin toverioikeuydessa huliganismista, mutta hän vastasi, että syy oli itse asiassa kollektiivissa, joka oli huonosti huolehtinut hänen kasvattamisestaan. Toverioikeus hyväksyi näkemyksen.

Juttu hyväksyttiin julkaistavaksi Junost-aikakauslehdessä, joka ilmestyi Moskovassa Pravdan kustantamana valtavina painoksina, kuten tuohon aikaan oli tapana.

Lehden päätoimittaja ei ollut sen vähäisempi henkilö kuin itse Boris Polevoi, joka oli aikoinaan saanut Stalinin palkinnon esimerkillisenä pidetysä sankaritarinastaan ”Kertomus todellisesta miesten miehestä” (Povest o nastojaštšem tšeloveke). Kirja, joka käsitteli jalattoman lentäjän sankaritekoja ja rautaista tahtoa, käännettiin heti myös suomeksi.

Polevoi hyväksyi Valtonin novellin, mutta vaati, että sankarista piti tehdä virolainen eikä ukrainalainen.

Niinpä Muravin muutti hänen nimekseen Filipp Venelane. Sukunimeksi siis tuli Venäläinen, joka ei meilläkään ole harvinainen, meillä tietenkin suomalaisessa muodossa.

Kun novelli ilmestyi ja Polevoi ymmärsi, mikä merkitys uudella nimellä oli, hän suuttui hirmuisesti. Joku ystävällinen sielu oli näet häntä valistanut ja kertonut, että näennäisesti viaton sukunimi kätkee taakseen kansallisen eripuran lietsontaa ja venäläisyyden rienausta.

Syytetyksi joutui heti Muravin, joka ei jaksanut lopulta kuunnella Polevoin haukkumista, joka kohdistui haukkujan itsensä määräämään asiaan.

Muravin sanoi ansioituneelle kulttuurin työntekijälle niin sanotusti suorat sanat, mikä oli ennen kuulumaton majesteettirikos.

Se tietenkin kostettiin ja Polevoi käytti kostossaan totalitaarisen järjestelmän normaaleja menetelmiä eli ilmiantoja ja sai heti ”valppaat” ja aina valmiit tahot taakseen.

Igor Venelasen Muravin löysi edestään vielä monta kertaa, myös anoessaan lupaa matkustaa Suomeen. Hänen uraansa kääntäjänä asia ei kuitenkaan lopettanut, sillä hänen omat kaverinsa hyväksyivät toiminnan salanimellä.

Kaikessa näennäisessä vähäpätöisyydessään tämäkin tapaus kuvaa harvinaisen kirkkaasti sitä, miten totalitarismi toimi ja toimii.

Vailla kirjoitettuja sääntöjä tai niitä tarpeen mukaan loputtomasti venyttäen tietyt valtaan ihastuneet henkilöt ja heitä aina peesaavat pyrkyrit saavat mahdollisuuden lähes loputtomaan mielivaltaan.

Neuvostoliitto, joka perustui hierarkioiden purkamiselle ja kaikkien yhdenvertaisuudelle, kehitti nopeasti täydellisen hierarkioiden järjestelmän, jossa ihmisen ranki määräsi hänen asemansa yhtä selkeästi kuin tsaarin aikana. Vain univormut olivat hieman yksinkertaisempia, mutta erilaiset kunnianosoitukset kertoivat kyllä tarvittaessa, kuka on kuka.

Muravin sai, harvinaista kyllä, tutustua useaankin varsinaiseen sensoriin, jopa hyvin korkealla tasolla ja kertoo siitä kirjassaan. Sensuuriahan ei virallisesti edes ollut, vaikka asian tiesivät kaikki. Kyseessä oli niin sanottu vahanuken salaisuus (secret de polichinelle), sekin systeemin tyypillinen piirre.

Tuon yhteiskunnan todellisen sairauden ydin ei ollutkaan varsinaisesti tuo (salainen) sensuuri, vaan se ideologia, jonka mukaan julkinen sana oli ehdottomasti pidettävä joissakin tiukoissa rajoissa, joko kirjoittajien itsensä toimesta tai sitten oikein ajattelevien aktivistien avulla.

Mitähän me tästäkin opimme.

 

 

Timo Vihavainen ma 09.09. 19:18

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44