Blogi: Arto Luukkanen, to 05.09.2019 23:29

Kepu-Hamlet: ollako vai eikö olla?

Uudet gallupit kertoivat, että Suomen keskustan kannatus laskee tasaisesti.

Trendi on ollut selvä ja se jatkunee vielä tulevaisuudessa.

Siitäkin huolimatta, että Kouvolassa valitaan uusi puheenjohtaja.

Kepulla on edessä vaikeita vuosia – kuten entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kerran minulle tokaisi (jos muistan tarkasti) perussuomalaisten alkaessa sukeltaa: ”kun kannatus alkaa tippua niin sitä on vaikea pysäyttää ennen 5% tasoa”.

Keskustan totuuden hetki liittyy tietysti hallituksessa olemiseen hävittyjen vaalien jälkeen mutta kyseessä on syvempiäkin syitä. 

Suomi globalisoituu vauhdilla ja kepun ydinkannattajat ovat jääneet yksin; yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat kannatukseen.

Puolue ei jostain syystä ole osannut puolustaa omiaan.

Väki vähenee maaseudulla ja sen asukkaiden elämä tukaloituu koko ajan. Tuottajat ovat joutuneet nyt kohtaamaan vapaakaupan ikävät puolet.

Mercosur merkitsee EU:n markkinoiden avautumista Etelä-Amerikan lihalle

Eräs tällainen iso haaste on ns. Mercosur sopimus EU:n, Brasilian, Argentiinan, Uruguayn ja Paraguayn kesken. Sopimus synnyttää yhteensä 32 valtiota ja noin 775 miljoonaa ihmistä koskevan kauppa-alueen.

EU:lle se merkitsee sitä, että 45 miljardin vienti näihin maihin kohtaa 4 miljardia vähemmän tulleja kuin ennen. Teollisuudelle tämä on iso voitto; EU:n teolliset tuotteet valtaavat uusia markkinoita. Vapaakauppa-periaatteelle tämä on myös iso askel etenkin kun TTIP-kauppasopimuksen sopiminen Yhdysvaltain kanssa epäonnistui.  

Mercosur - Suomen maanviljelijöille ja etenkin karjankasvattajille lopun alku

EU:n komissio uskoo, että sopimus hyödyttää myös maanviljelystä.

Kyse on kuitenkin hurskaista toiveista sillä totuus on se, että Mercosur-maiden ykkösvaltti ovat maataloustuotteet. Etenkin lihakarjan tuottajat saavat nyt ison markkina-alueen. Nämä ovatkin jo lisänneet tuotantoaan.

Brasilian sademetsien palon takana on monia syitä mutta ehkä eräs tärkeimmistä syistä on se, että sikäläiset ”maanraivaajat” haluavat lisää laidunta. Lihantuottajat valmistautuvat nostamaan lihakarjan tuotantoa niin tähtitieteellisesti, että eurooppalainen liha jää jalkoihin.  Amazonin sademetsä palaa osin taloudellisen ahneuden takia ja palavat puut kertovat siitä, että paikalliset karjaparonit aikovat nyt lisätä tuotantoaan eurooppalaisten lihapatoja varten.  

Entä Suomi?

Me olemme pohjoinen alue, jossa lihakarjan kasvatus ja maidontuotanto ovat olleet selviytymisen ja normaalin elämän edellytyksiä. Nyt me olemme tilanteessa, jossa brasilialainen liha aikoo todenteolla kilpailla suomalaisen tuottajan maarakoon. Jos suomalaisen lihan tuottajat lopettavat, niin se on lopun alkua kotimaiselle maaseudulle.

Mitä Kepu tekee Mercosurin kanssa?

Kepu on tätä ennen Suomen hallituksen kanssa peesannut Saksaa tämän sopimuksen kanssa. Nyt eurooppalaiset lihantuottajat ja erityisesti ranskalaiset ovat alkaneet uudelleen laskeskelemaan tulevaa. https://www.europe1.fr/politique/pour-didier-guillaume-laccord-avec-les-pays-du-mercosur-nest-pas-un-bon-accord-3917683).

Mercosurin vastustus on luonnollisesti noussut. Kepun olisi siksi oman tulevaisuutensa kannalta tarkasti mietittävä sitä pitäisikö meidän itseasiassa liittyä Ranskan kritiikkiin ja jättää kerrankin Saksa ilman tukea.

Nyt uuden kepun puheenjohtajan kannattaisi toistella ranskaksi: ” Ce n'est pas un bon accord sur l'aspect environnemental, on l'a vu cet été, et ce n'est pas un bon accord sur les aspects alimentaires et agricoles"

Kyse on - ei enempää tai vähempää - siitä aikooko kepu olla enää olemassa.  

Suomalaisen lihantuottajien loppuliuku olisi kepulle tuhoisaa.

Tässä onkin paradoksi: Suomen keskustajohtoinen hallitus oli innokkaasti hyväksymässä Mercosuria. Samoin uusi ääriviherhallitus haluaa Mercosurin hinnalla millä hyvänsä vaikka sen ekologiset vaikutukset ovat järisyttäviä ja sen taloudelliset vaikutukset tuhoavat suomalaisen ruuantuottajan talouden.

Paradoksaalisesti kyllä Antti Rinteen viherhallitus on siten hyväksyessään Mercosurin osavastuussa siitä, että Brasiliassa sademetsät palavat.

Jos sopimus todella hyväksytään, merkitsee se sitä, että suomalaisesta lihantuottajasta tulee kummajainen omassa maassaan. Hänestä tulee harvinaisuus, jonka herkkuja syödään ehkä vain Eteläranta Kympissä.

Loistava ”Kympin Keittiö” kyllä muistaa suomalaisen naudan hyvän laadun ja on aika varmaa, että tulevaisuudessa jotkut gourmet-vuorineuvokset syövät herkutellen suomalaista lihaa.

Tavallinen rahvas saa tulevaisuudessa lappaa suuhunsa heiniä, rehuja, heinäsirkkoja ja juhlapäivinä halvempaa brassilihaa.

Kepun valinta

Kelpo kepulaiset!

Kun käytte Kouvolassa debattia, niin kannattaisi käydä keskustelua – ei pelkästään sitä kenestä tulee puheenjohtaja – vaan myös siitä mitä Kepu haluaa tehdä suomalaiselle maaseudulle. Onko se sen väärti, että sitä tuetaan ja suomalaistan ruuan tuottajaa autetaan?

Minusta jokaisen suomalaisen luonnollinen vastaus olisi: peukutetaan suomalaista ruuantuottajaa!

Puolustetaan häntä!

 

 

Arto Luukkanen to 05.09. 23:29

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44