Blogi: Jukka Hankamäki, ke 28.08.2019 00:01

Punavihreä hallitus vauhdilla kurittamaan kansaa

Hienosti on käynnistynyt vihervasemmistolaisen hallituksen valtakausi. Opetusministeri Li Andersson (vas.) julisti viime viikolla Porvoossa, että ”yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen korotukset saatetaan täysimääräisesti heti voimaan”.

Kannanotto on huvittava siksi, että hiljattain julkaisemassaan budjettiesityksessä hallitus lupaa yliopistoille vaivaiset 10 miljoonaa ja ammattikorkeakouluille 5 miljoonaa, joilla saadaan ehkä taululiitua oppilaitoksiin, ei muuta. Perusopetukseen ja toisen asteen ammatilliseen opetukseen puolestaan ei ole herumassa mitään, vaikka ongelmat ovat räjähtämässä käsiin.

Tämä on ymmärrettävää, sillä Vasemmistoliitto oli itse leikkaamassa perusopetuksesta ollessaan hallituksessa vuosina 2011–2015. Silloin hallitus vei perusopetuksesta enemmän kuin oikeistohallitus myöhemmin otti yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta. Ja senkin oikeistolainen hallitus teki vihervasemmiston toimillaan aiheuttamien maahanmuuttokulujen kasvun vuoksi.

Kehitysapuun lapioidaan nyt vihreiden vaatimuksesta lisärahaa 72 miljoonaa, ja autoilijoita kuritetaan peräti neljännesmiljardin (250 miljoonan) suuruisilla polttoaineverojen korotuksilla! Onko tavallisten ihmisten kiusaamisella tässä huippukalliin autoilun ja pitkien etäisyyksien maassa kerta kaikkiaan mitään rajaa?

Vasemmistoliiton Li Andressonin ja Paavo Arhinmäen mainostettiin pyöräilleen Helsingistä Porvooseen. Paha sanoa, mutta minä en usko sitä. Porvooseen on matkaa 50 kilometriä, ja vanhaa Porvoontietä joutuu matkaa taittamaan 16 kilometriä pelkkää piennarta pitkin. Ministereitä ei päästetä pyöräilemään ajoradan varressa jo pelkästään turvallisuussyiden vuoksi. Itse olen tosin tuon matkan joka kesä ajanut edes takaisin, vaikka en fillarikommunismia edustakaan.
 

Porvoossa 2019. Olen pyöräillyt itseni päteväksi toimimaan vaikkapa vihervasemmiston neuvoa antavana valtiosihteerinä.


Tyypilliseen demarityyliin vasemmisto hukuttaa rahaa sossuturvaan ja kattaa gäpin etupäässä velanotolla samalla, kun ministerien avustaja-armeijaa kasvatetaan über-palkatuilla poliittisilla palkintoviroilla, kaviaarikommunistien suojatyöpaikoilla ja samppanajasosialistien poliittisilla virkanimityksillä. Budjettiehdotus on 2,3 miljardia alijäämäinen, ja valtionvelkaa kasvatetaan 109 miljardiin.

Näin heppatyttöhallitus pelastaa Suomen talouden. Ja näin vasemmiston talousviisaus iski valtiopäivien muinaisella pitopaikalla, Porvoossa.

Li Anderssonin on helppoa luvata, kun kustannukset siirretään velkapiikkiin: tulevien sukupolvien maksettaviksi. Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä entinen pääministeri Juha Sipilä ajattelee säästötoimillaan aikaansaamiensa tulosten raunioittamisesta velanotolla. Kepuhan on nyt tukemassa vasemmiston politiikkaa.

Realismin on pakko pilkistää esiin, sillä valtiovarainministeriön pöytälaatikot loistavat tyhjyyttään, ja mahtipontiset lupaukset koulutusmäärärahojen kasvattamisesta ovatkin jo kuihtumassa korkeakouluväen suureksi pettymykseksi.

Myös Maria Ohisalon (vihr.) lupaukset ”poliisin resurssien kasvattamiseksi” ovat turhia, sillä vihervasemmisto itse on vaatinut voimavarojen tuhlaamista, kuten ”vihapuhepoliisien” perustamista paimentamaan viattomia ihmisiä heidän poliittisista mielipiteistään. Resursseja kyllä on, mutta ne ovat väärässä paikassa.

Oikeiston olisi kannattanut tehdä yhteistyötä hallituksen kokoamiseksi, Suomen kansan hyväksi sekä kansantaloutemme pelastamiseksi. Kepu kuitenkin lipesi rivistä, ja Kokoomuksen Petteri Orpo hakee ideologisia verukkeita repiäkseen eroa Perussuomalaisiin, jotka ovat nousseet Suomen suurimmaksi puolueeksi gallupeissa.

Erikoista on, ettei perussuomalainen vaihtoehto tullut tässä laajuudessa kansalaisille mieleen vaalien aikana, vaan vasta nyt alkoi sytyttää.

Petteri Orpon Jussi Halla-aholle esittämä ripitys ”väkivaltaan lietsomisen lopettamisesta” on pöyristyttävää panettelua (Halla-ahon vastauksesta täällä). Muuta keinoa Kokoomuksen omien virheiden oikomiseen ei näytä Orpolla olevan kuin ideologinen mustamaalaus ja realismin haukkuminen ”populismiksi”. Syytä siihen, miksi Kokoomus kököttää oppositiossa, Orpolla olisi aihetta etsiä omasta itsestään.

 

Jukka Hankamäki ke 28.08. 00:01

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44