Silmäin pyyntö

Esteettinen tajumme on aika kallis lahja, kuten kaikki muutkin hyvät asiat. Se siis myös maksaa, sen tyydyttäminen edes kohtuullisesti.

Ihmistä kiusaavat epäjärjestys, rumat rakennukset, älyttömät graffitit ja vähämieliset tägit, idioottimaiset tatuoinnit ja niin edelleen. Vain lapset, humalaiset ja taitelijat viihtyvät sekasotkun keskellä.

Kiusa saattaa muuttua akuutiksi epäviihtymykseksi, jota on vaikea millään kompensoida. Vaikka edessä olisi huippuluokan herkkuja, istuin mukava ja seurakin hyvää, pystyy ruma näkymä pilaamaan kokonaisuuden yhtä hyvin kuin paha haju tai hammassärky.

Luulen, että meillä on tiettyjä velvollisuuksia lähimmäisiämme kohtaan myös esteettisellä alueella.

Niinpä möhömahan omistajan kannattaa kätkeä se liikkuessaan julkisilla paikoilla ja sama koskee ylenpalttista selluliittia tai luurankomaista, karmaisevaa laihuutta.

Eihän se kenellekään kuulu, millainen kroppa toisella on, mutta se näkyy kyllä ja siinä näyttämisessä ihmisellä voisi ajatella olevan ainakin jonkinlaista vastuuta.

Sama koskee rakennusten omistamista. 1960-luvulta lähtien maassamme on harjoitettu sellaista vandalismia vanhoja kauniita rakennuksia tuhottaessa ja uusia hirvityksiä rakennettaessa, että se esteettinen vahinko, josta miljoonat ovat saaneet kärsiä, on tuskin millään sovitettavissa.

Patsaiden ja seinien tuhriminen, tatuoinnit ja ns. nykytaide julkisilla paikoilla ovat pikkurikkeitä sen laatikoiden diktatuurin rinnalla, josta maamme saa kärsiä vielä vuosikymmeniä. Mitkään julkisivulautakunnat eivät kykene puuttumaan asiaan, kuten kokemus osoittaa.

Konformismi ja kuvien kumartelu eivät ole noissa lautakunnissa kompensoituneet sillä, että joku on keksinyt myös ”objektiivisia” kriteereitä, kuten korkeiden rakennusten kiellon, joka nyt on näköjään kumottu. Voi Pasilan onnettomuutta! Voi Malmin idiotismia! Voi, voi…!

Mutta, kuten sanotaan, money talks, shit walks. Valtavia ympäristörikoksia tehneet vain palkitaan, mutta talonsa hunningolle jättäneet kyllä napataan ja sakotetaan. Hyvä toki niinkin.

Joka tapauksessa, sutiessani maalia talon seinään, tuli mieleeni, että raamatun mukaanhan tässä taidetaan olla syntiä tekemässä. Mitä ovatkaan nuo toisiinsa rinnastetut lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus?

Nehän löydämme Johanneksen kirjeestä 1:2,16. Uudemmassa muodossa ne näyttävät olevan ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, mikä selventää asiaa, sillä edellisestä käännöksestä tulee mieleen esim. ns. punainen liha, jota himoitsen sekä myös vaalea eli läski.

Mutta itse asia pysyy. Liha meissä himoitsee lihaa ja muutakin. Silmät taas halajavat aineetonta tyydytystä, muun muassa esteettistä. Mutta mitä onkaan elämän korskeus, mahtailu?

Tarkistan asian vielä espanjalaisesta versiosta, joka sattuu olemaan käsillä. Aivan oikein. Kyseessä on soberbia de vida, latinan sanasta superbia, liiallisuus, ylimielisyys. Ja nuo himot ovat concupiscencia de la carne y concupiscencia de los ojos. Taas selvää latinaa, sanasta cupidus, himokas.

Tsekkaan vielä saman venäjäksi. Ioann Bogoslov sanoo venäjäksi sen, mitä San Juan espanjaksi:  Ibo vse, tšto v mire: pohot ploti, pohot otšej i gordost žitejskaja, ne jest on ottsa, no ot mira (sego).

Koska Jumalan monissa piireissä on ajateltu puhuvan englantia äidinkielenään, katsotaan sekin varmemmaksi vakuudeksi. John sanoo:-the desire of the flesh, the desire of the eyes, the pride in riches- comes not from the Father but from the world.

Tämä kukaties selvensi elämän korskeuden käsitettä, olettaen, että kääntäjät eivät menneet ihan metsään.

Mutta mitäs vikaa tässä maailmassa on, kun kerran sinne olemme joutuneet? Missäpä tässä osaisi muuallakaan elää?

No, Johannes arveli toki tuomiopäivän olevan hetsillään tulossa ja siten oli suotavaa ja kannattavaakin kääntää selkänsä tälle maailmalle ja katsoa tulevaan.

Eihän hänkään kai mikään manikealainen ollut: tämä maailma tuskin oli civitas diaboli, vaikka asiasta taitaa olla teologista erimielisyyttä. Joka tapauksessa tämän maailman ruhtinaalla ei ollut valtaa luvata mitään oman piirinsä ulkopuolella.

Teologisesta hiusten halkomisesta viis. Vaikka Nikeassa taidettiin päättää myös Johanneksen kirjeen olevan jumalansanaa, olivat kyseessä näin maallisesta näkökulmasta kuitenkin vain erään herrasmiehen näkemykset tiettynä historian hetkenä. Hänen ennusteensa ainakin meni pahasti harhaan.

Mutta onko tällä saarnalla laajempaa kantavuutta? Saattaapa hyvinkin olla, sillä loppu on lähellä ja tuo kaiken hukuttava hiilihappokin näkyy jo aivan silmissä, ainakin seltteripulloa avatessa.

Nyt Johanneksen saarnaa ei oteta vakavasti, sillä se tuntuu tulevan väärästä ja irrelevantista lähteestä, mutta odottakaapas vain, kun pikku Greta sanoo samat sanat! Vai onko hän jo ne sanonut?

Ehkä se aika onkin jo lähellä, jolloin tuhkaan ja säkkiin pukeutuminen nousee arvoonsa. Näitä Johannes Kastajan jälkien seurailijoitahan lehdet jo mielellään haastattelevat.

Ja kuitenkin ajattelin maalata talon loppuun, kun on ne maalitkin jo ostettu.