Blogi: Timo Vihavainen, pe 12.07.2019 23:42

Aikansa sankaritar

Ellotška Štšukinan kieli ja maailma

 

Maanmainiot satiirikot Ilja Ilf ja Jevgeni Petrov, jotka suomalainenkin lukija muistaa veijariromaanista Kaksitoista tuolia, kuuluivat vielä toiseen aikakauteen kuin tämä nykyinen.

Mahtoiko tuo aika olla viattomampaa, kuten nykyään arvellaan 1980-luvusta vai jotakin muuta, en oikein osaa sanoa. Luulen, että se sitä oli.

Joka tapauksessa ajalle oli ominaista suorasukainen suhtautuminen niin sanottuun tasa-arvoon, niin Neuvostoliitossa kuin elettiinkin.

Tuolloin, 1920-luvulla oli siellä tietenkin paljon absurdeja yrityksiä tasa-arvoisuuden ulottamiseksi kaikkialle. Mikäli toinen jossakin suhteessa nostettiin toisen yläpuolelle, se yksinkertaisesti oli väärin, niin väärin. Niinpä jokainen oli yhtä hyvä kuin kuka rahansa toinenkin, ellei hieman parempikin, kuten amerikkalainen sananparsi kertoi.

Eipä aikaakaan, kun niin sanotun puolueen johto huomasi, ettei tällaisesta meiningistä mitään hyvää seuraa ja alkoi korostaa ihmisten epätasa-arvon primäärisyyttä: yksi oli uskollinen puolueen jäsen ja nuhteeton työntekijä, toinen suorastaan työn sankari ja fanaattinen kommunisti, henkeen ja vereen oikea tšekisti sielultaan!

Mutta sitten oli noita lurjuksia, jotka elivät kuin pellossa: lentureita, piityneitä rokuloitsijoita, huligaaneja… Ja nämäkö muka tasa-arvoisia kunnon kansalaisten kanssa?

Kansan karttuisa käsi oli valmis panemaan lurjukset järjestykseen, vaikka samaan aikaan kelpo kansalaisetkin lusmuilivat minkä ehtivät. Periaatehan tässä oli tärkeä ja jokin roti se olla piti.

Mitä tulee sivistykseen, joutuivat vallankumousta kiihkeimmin vastustaneet intelligentit ensimmäisinä sen jyräämiksi. Pelkkä vilttihattu ja rillit olivat usein tarpeeksi, jotta intelligentti katsottiin paljastetuksi ja sai ansaitsemansa rangaistuksen, mikä se sitten kulloinkin oli.

Kuitenkin sivistyksestä tuli pian myös bolševikin palvonnan kohde. Itse kunkin oli opittava lukemaan ja omaksuttava ainakin Puškinin tärkeimmät runot ja myöhemmin, 30- luvun lopulla, suorastaan NKP (b):n historian Lyhyt kurssi, opinto-ohjaajien valvonnassa.

Sivistymättömyys siis joka tapauksessa sai osakseen jyrkän tuomion ja ylenkatseen. Kun neuvostovalta oli luonut uuden, työtätekevistä luokista lähtöisin olevan intelligentsijan, oli siitä tullut esikuva kaikille. Oppimattomuus sen sijaan oli ominaista huligaaneille.

Barbaarin perikuvaksi Kahdessatoista tuolissa tuli Ellotška Štšukina eli Ihmissyöjä-Ellotška. Jälkimmäinen nimi johtui siitä, että hän käytti yhtä primitiivistä kieltä kuin Mumbo-Jumbon ihmissyöjäheimo. Itse asiassa mumojumbolaisilla oli kymmenen kertaa enemmän sanoja.

Ellotškan käsitti kolmisenkymmentä sanaa, mutta niillä hän kykeni sanomaan kaiken mitä tarvitsi.

Hänen sanavarastonsa on kiinnostava ja antaa käsityksen siitä, mitä tuolloin pidettiin erityisen vulgaarina. Valitettavasti asia ei oikein käänny muille kielille, mutta wikipedia kertoo asian venäjäksi:

Словарь Вильяма Шекспира, по подсчёту исследователей, составляет 12000 слов. Словарь негра из людоедского племени «Мумбо-Юмбо» составляет 300 слов. Эллочка Щукина легко и свободно обходилась тридцатью. Вот слова, фразы и междометия, придирчиво выбранные ею из всего великого, многословного и могучего русского языка:

  1. Хамите.
  2. Хо-хо! (Выражает, в зависимости от обстоятельств, иронию, удивление, восторг, ненависть, радость, презрение и удовлетворенность.)
  3. Знаменито.
  4. Мрачный. (По отношению ко всему. Например: «Мрачный Петя пришёл», «Мрачная погода», «Мрачный случай», «Мрачный кот» и т. д.)
  5. Мрак.
  6. Жуть. (Жуткий. Например, при встрече с доброй знакомой: «жуткая встреча»).
  7. Парниша. (По отношению ко всем знакомым мужчинам, независимо от возраста и общественного положения).
  8. Не учите меня жить.
  9. Как ребёнка. («Я его бью, как ребёнка» — при игре в карты. «Я его срезала, как ребёнка» — как видно, в разговоре с ответственным съёмщиком).
  10. Кр-р-расота!
  11. Толстый и красивый. (Употребляется как характеристика неодушевлённых и одушевлённых предметов).
  12. Поедем на извозчике. (Говорится мужу).
  13. Поедем на таксо (Знакомым мужского пола).
  14. У вас вся спина белая (шутка).
  15. Подумаешь!
  16. Уля. (Ласкательное окончание имен. Например: Мишуля, Зинуля).
  17. Ого! (Ирония, удивление, восторг, ненависть, радость, презрение и удовлетворённость)
  18. Железно!
  19. Колоссально!

Kyseessä ovat vain osittain hieman rahvaanomaiset tai lapselliset muodot, kuten hellittelymuoto –ulja (Mišulja, Zinulja). Rautaa! tai Kolossaalista! taas ovat tyypillisiä ajan fraaseja. Nykyään vastaavia voisivat kai olla vaikkapa prikolno! tai šikarno!

Ihanaa! taas sopii tarvittaessa myös osoittamaan vaikkapa inhoa. Kundi (poikanen) merkitsee miestä, jollaiset kuuluivat Ellotškan elämäntavan kovaan ytimeen.

Sanoja Oho! (Ohoo!) ja hohoo (hoh-hoh) voi käyttää hyvin monissa tilanteissa ja merkityksissä ja mikäli haluaa olla syvällinen, tarvitsee vain sanoa ajatella! Siinähän vastuu siirtyy kuulijalle.

Kuin lapselta! viittaa helppouteen. Tapoin kuin lapsen, voi sanoa, kun korttipelissä lyö toisen pelin. Teillä on koko selkä valkoinen on nokkela kepponen tai sitten muuten vain sopii huumoriksi.

Ja keskeinen sana tai oikeastaan lause lienee: Älkää te opettako minua elämään.

 

Kun nyt mietin, olisiko vastaavan hahmon luominen nykykulttuurissa mahdollinen, on vastaus tietenkin myönteinen. Itse asiassa niitä juuri nykyään taitaakin olla maailma tulvillaan.

Ero entiseen saattaa olla siinä, että tällainen tyyppi ei ole paheksuttu, vaan nimenomaan jonkinlainen sankaritar. Ehkäpä hän kuuluu naispuolisiin räppäreihin, joiden vähäisyyttä ja puutteellista arvostusta usein on valitettu.

Joka tapauksessa lienee selvää, että Ellotškan sakramentaaliset sanat: älkää te opettako minua elämään, koetaan nykyään hyvin vakavana puheenvuorona.

Millä oikeudella me Ellotškan asettaisimme jotakuta toista alemmas? Eikö sellainen ole pohjimmiltaan väkivaltaa? Entäpä, jos hän on itse tyytyväinen? Entäpä, jos hänellä on tukiryhmä? Entäpä, jos hän kuuluu vähemmistöihin?

Rookas pillit sanoi ruotsalainen Aleksis Kiven mukaan.

 

Timo Vihavainen pe 12.07. 23:42

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44