Blogi: Heikki Porkka, ma 01.07.2019 12:57

Nationalismi ja kansallismielisyys ovat isänmaan ystävien aatteita

 

Wikipedia määrittelee nationalismin seuraavasti:

”nationalismi eli kansallisuusaate on aate, joka korostaa kansojen ja kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Johonkin kansaan kuuluvat ihmiset ilmentävät nationalistista ajattelutapaa, mikäli he välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät saavuttamaan (tai säilyttämään) itsemääräämisoikeuden.”

Lisäksi Wikipediasta löytyy Ison sivistyssanakirjan ja Kielitoimiston sanakirjan tarjoamat kolme merkitystä nationalismille:

”1. kansallismielisyys, oman kansan, kielen ja kulttuurin arvostaminen ja suosiminen

2. kansallisuusaate, vaatimus oman kansan vapaudesta, oman kielen käyttämisestä ja oman kulttuurin kehittämisestä

3. kansalliskiihko, katsomus oman kansan paremmuudesta.”

Kaksi ensimmäistä on helppo allekirjoittaa. Itse asiassa henkilö, joka ei allekirjoita kyseisiä kohtia, on persoona, jolle oman kansan ja valtion olemassaolo sekä oma kulttuuri ovat toissijaisia, mitättömiä asioita.

Perussuomalaisten uusi puoluesihteeri, kansallismielisen Suomen Sisun aktiivi Simo Grönroos on Helsingin Sanomien mukaan todennut valintansa jälkeen seuraavaa:

”Kyllä suomalaiseksi lähtökohtaisesti synnytään.”

”Jos suomalainen muuttaa Somaliaan, niin ei hänestä täysi somali tule. Jos somali muuttaa Suomeen, niin ei hänestä suomalaista tule, vaikka Suomen kansalainen voi tulla.”

Grönroosin lausunnot on helppo allekirjoittaa. Huomattavaa on, että hän käyttää ilmaisua ”lähtökohtaisesti”, joka tarkoittaa sitä, että syntyperäisyys ei ole absoluuttisen välttämätön asia suomalaisuuden kriteeriksi.

Helsingin Sanomat yrittää rakentaa ideologista pesäeroa Grönroosin ja perussuomalaisten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nousseen Riikka Purran välille, vaikka todellisuudessa Grönroosin ja Purran ajattelu suomalaisuuden suhteen noudattelee keskenään hyvin samankaltaista linjaa.

Helsingin Sanomien Purran sanoiksi asettama toteamus ”suomalaiseksi voi tulla, vaikka ei olisi syntynyt täällä”, tarkoittaa käytännössä lähes samaa kuin Grönroosin käyttämä ilmaisu ”lähtökohtaisesti”, joka jättää tilaa myös muualla kuin Suomessa ja / tai alkuperäisille suomalaisille syntyneille henkilöille.

Purra ei kuulu Suomen Sisuun eikä median mukaan aio siihen liittyä. Grönroos ei puolestaan aio erota Sisusta toisin kuin puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho vuonna 2017 ja valtamedian kommentointia aikoinaan säikkyneet perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola ja puolueen lehden päätoimittaja Matias Turkkila, jotka erosivat Sisusta vuonna 2012.

Helsingin Sanomien toisen artikkelin otsikossa todetaan, että ”Perussuomalaisten on ratkaistava suhteensa äärisuuntauksiin, muuten asiaa hallitukseen ei ole”.

Tunnettua on, että Helsingin Sanomat on vankka monikultturismin lipunkantaja. Monikultturismilla tarkoitetaan suppeasti ilmaistuna ideologiaa, joka kannattaa ja pyrkii kaikin tavoin edistämään monikulttuurisuutta.

Käytännössä poliitikkojen innolla edistämä ideologia (monikultturismi) on tarkoittanut islamilaisen maailman ihmisten ja islamilaisen kulttuurin ujuttamista Eurooppaan. Islam, jos mikä, on ääri-ideologia, jonka Eurooppaan rantautumista Suomen eri hallitukset, Helsingin Sanomat, Yleisradio ja EU-komissio ovat tukeneet voimallisesti viimeiset vuodet.

Kansainväliseen historiaan tutustuneet ovat havainneet monikultturismin edistämisessä samoja piirteitä, joita oli havaittavissa kommunistien johtamassa Neuvostoliitossa, kun idän tulipunainen jättiläinen pyrki väen vängällä jalostamaan väkivalloin valloittamiensa (esim. Baltian maat) ja poliittisesti haltuun ottamiensa valtioiden (esim. Unkari, Puola, Tsekkoslovakia) asukkaat neuvostoihmisiksi.

Monikultturismin edistämisestä usein esitetty värivertaus kuvastaa hyvin lopputulosta, jollaiseksi erilaisten arvomaailmojen ja kulttuurien pakkosulattaminen lopulta johtaa. Kun päävärejä aikansa vatkataan samassa astiassa, saadaan lopulta tulokseksi harmaata, rumaa mössöä, josta kaikki vivahteet ovat karsiutuneet pois.

Värivertaus on juuri nyt erityisen osuva, sillä se kuvastaa kehitystä, joka on nähtävissä heikkenevän sananvapauden kohdalla. Aivan kuten Neuvostoliitossa toisinajattelijat asetettiin arestiin, vietiin mielisairaalaan, surmattiin tai karkotettiin maasta, EU-alueella valtavirrasta poikkeavia, islamia ja maahanmuuttoa kritisoivia sekä seksuaalivähemmistöihin liittyviä faktoja ja mielipiteitä lausuvia henkilöitä leimataan ilkeiksi ja pahoiksi ihmisiksi.

Valtamedian toimituksissa ja EU:n poliittisessa johdossa ollaan tyytyväisiä siinä vaiheessa, kun kansalaisten yhteiskunnalliset mielipiteet (värien kirjo) ovat yhdenmukaisia (harmaa massa)?

Sananvapauden ahtaasta tilasta kertoo huolestuttavaa kieltä se, että moni suomalainen on saanut julkisesta mielipiteidensä esittämisestä sakko- tai jopa vankeustuomion.

Aiemmin sivistyksellä ja vapausaatteella ylpeilleen Euroopan ylle on laskeutumassa ja osin jo laskeutunut musta kaapu, josta pitäisi pyrkiä eroon sen sijaan, että tuetaan yhä ikävämmäksi ja vaarallisemmaksi käyvän monikultturistisen kehityksen etenemistä.

Monikultturismia on edistetty Euroopassa vuosien ajan tuottamalla maanosaan haitallista maahanmuuttoa. Seuraukset ovat olleet karmeat - terrorismia, raakaa väkivaltaa ja ryöstöjä sekä raiskauksia, jotka ovat useasti kohdistuneet alaikäisiin nuoriin sekä lapsiin, tyttöihin tai poikiin.

Euroopan poliittiset johtajat ja suomalainen valtamedia käyttävät EU:sta usein ilmaisua rauhan projekti. Iloitaan esimerkiksi siitä, että Saksa ja Ranska eivät ole sotineet keskenään vuosikymmeniin. Samalla kuitenkin unohdetaan, että Saksassa ja Ranskassa on toteutunut useita kauhistuttavia terroritekoja.

Ei pidä unohtaa myöskään monikulttuurisen Britannian kohtaamia lukuisia grooming-jengien tuottamia, vuosikausia kestäneitä raiskaus- ja hyväksikäyttörikoksia, joissa uhrien lukumäärä lasketaan tuhansissa. Grooming-jengien järkyttävän toiminnan lisäksi pääkaupunki Lontoossa on noustu väkivallan osalta aivan uudelle tasolle sen jälkeen, kun islaminuskoinen Sadiq Khan valittiin pormestariksi.

Monikultturismin aktiivinen edistäminen on jatkunut poliittisen eliitin toimesta läntisen EU-alueella siitä huolimatta, että se on tuottanut valtavan määrän surua ja murhetta kansalaisille.

Vastapainoksi länsimaista sivistystä tuhoavalle monikultturismille, valtamedian ja poliittisen eliitin vihaaman nationalismin ansioksi voidaan lukea esimerkiksi se, että Suomi säilytti itsenäisen valtion asemaan eikä joutunut sotien jälkeen täydellisesti kommunistisen itänaapurin julman vallan alle, kuten kävi Baltian maille, Unkarille, Puolalle ja monille muille itäisen Euroopan valtioille. Nationalismin [ja Yhdysvaltain, esimerkiksi Ronald Reaganin] ansiota on myös se, että Baltian maat saivat itsenäisyytensä ja vapautensa takaisin.

Nationalismi pyritään usein asettamaan kansainvälisyyden vastakohdaksi, sisäänpäin kääntymiseksi. Monikultturismia sen sijaan esitellään kansainvälisenä virtauksena, jota ilman Eurooppa näivettyy.

Kumpikin väite on täyttä potaskaa, sillä nationalismi ei estä kansainvälistä toimintaa, vaan vaatii ainoastaan sitä, että valtiossa eletään maan lakien ja sääntöjen mukaisesti, jos tullaan kyläilemään tai asumaan ja tekemään työtä. Monikultturismi on sen sijaan näyttäytynyt kaikkialla Euroopassa ideologiana, jonka mukaan paikallisen väestön tehtävänä on sopeutua tulijoiden kulttuuriin ja tapoihin ja jopa maksaa heidän elämänsä.

Tavan kansalaisen näkökulmasta nationalismi on rauhan ja vakauden tuoja, monikultturismi sen sijaan turvattomuuden ja huonon talouskehityksen moottori.

Helsingin Sanomat perää perussuomalaisilta ratkaisua ”äärisuuntausten” suhteen antaen ymmärtää, että hallituspaikka ei aukene nykyisellä asenteella. Lehti (HS) on itse tukenut muutaman vuosikymmenen ajan monikultturismin esiinmarssia, mutta ei ole missään vaiheessa katsonut peiliin todetakseen, että kyse on äärimmäisen vaarallisesta ja vahingollisesti ideologiasta, jonka päämäärää kohti pyrkiminen on jo nyt tuottanut kuolemaa ja elinikäisiä vammoja kaikkialla EU-alueella pois lukien maat, joiden valtionjohto ei ole ottanut ideologiaa omakseen. Ja kuten hyvin tiedetään, juuri näitä valtioita Suomen hallitus, Helsingin Sanomat, Yleisradio ja EU-komissio haluavat rankaista.

Suomen Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sdp) mukaan Suomi pyrkii edistämään EU-puheenjohtajakaudellaan EU-lainsäädäntöä, jonka mukaan ”oikeusvaltioperiaatetta” rikkoville maille asetetaan taloudellisia sanktioita.

Kokonaan toinen kysymys on, mitä "oikeusvaltioperiaatteella" tarkoitetaan kansalaisten, alkuperäisasukkaiden näkökulmasta. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, EU-komission ja Suomen hallituksen mukaan se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että Unkari, Puola ja Tsekki pakotettaisiin vastaanottamaan itselleen haitallista maahanmuuttoa, jos EU niin määrää.

Euroopan nykyinen tilanne on nurinkurinen. Vääryydeksi väitetään sitä, että aidot ongelmat nostetaan avoimesti ja rehellisesti esiin ja kehdataan kaiken lisäksi pitää omien kansalaisten puolta. Menneinä vuosina tällainen toiminta oli normaalia ja peräti kunniakkaaksi katsottavaa.

Suomen osalta negatiivinen kehitys käynnistyi hiljalleen sen jälkeen, kun maa liittyi EU:n jäseneksi. Ei tullut lisää vapautta kuten luvattiin, vaan saatiin entistä itseriittoisempi poliittinen johto ja virkakunta, joille oma kansa näyttelee kakkosroolia kaukomaiden kehitysmaalaisten rinnalla. Hallinto kumartaa aktiivisesti kaikkiin muihin suuntiin paitsi omille, joille tarjotaan säännöllisin välein keppiä ja kasvavaa verotaakkaa.

Heikki Porkka ma 01.07. 12:57

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44