Edelläkävijä

Jörn Donner, Matka vieraaseen maahan. Otava 1974, 316 s.

Kansankoti Ruotsin vauraus ja yleinen hyvinvointi oli puoli vuosisataa sitten jotakin aivan uutta ja ihmeellistä sekä tietysti myös yleisesti kadehdittua.

Amerikkalainen unelma oli toinen aikakauden suurista symboleista, mutta Vietnamin sodan lieveilmiöiden ja suurten ikäluokkien kuohunnan ansiosta sen ikävämmät puolet olivat alkaneet nousta voimakkaasti esille. Itse asiassa Ruotsi oli nyt hyvin monille maailman ykkönen. Vaikka olihan niitä Neuvostoliittoonkin hurahtaneita, siis Suomessa.

Jörn Donnerilla oli Ruotsiin hyvät kosketukset, mutta myös riittävästi erillisyyttä, mitä tarvitaan kunnon muotokuvan piirtäjältä.

Tässä kirjassa on hyvin paljon subjektiivisuutta ja itse asiassa sen yksi keskeinen teema on kirjoittajan oma rakkausdraama, joka suorastaan näyttääkin olevan hänen maailmansa napa. Ruotsi on vain taustaa, vaikka kiinnostava tapaus sekin.

Muistan hyvin tuon ajan Ruotsin ja sen kontrastin Suomeen nähden. Käväisin siellä itsekin kesätöissä, paikallista ilmaa haistelemassa.

Itse asiassa minuun teki suurimman vaikutuksen ruotsalaisten tavaton korrektius. Liikenteessä oltiin todella kohteliaita ja jokapäiväisessä kanssakäymisessä ystävällisiä ja huomaavaisia. Duunareissakin oli jotakin määrittelemätöntä arvokkuutta. Koko maasta puuttui suomalainen kyräily ja murjotus.

Suomessa lieneekin muuan mentaliteetin keskeisiä tekijöitä juuri tuohon aikaan ollut ajatus epäoikeudenmukaisuudesta ja riittämättömästä arvostuksesta, joka tuntui levinneen koko kansaan. Sikäli kuin meillä oli yläluokkaa, se yritti ainakin naamioitua.

Ruotsissa taas tuntui siltä, että kaikki nuo erityisen puhtaisiin ja tyylikkäisiin haalareihinsa pukeutuneet duunarit todennäköisesti harrastivat vapaa-ajallaan oopperaa ja gourmet-ateriointia. Yltäkylläisen elämän ainekset näyttivätkin olevan kaikkialla tarjolla.

Mutta kaikki tämä oli uutta.

Vielä hieman yli sukupolvi aiemmin myös Ruotsissa oli niukkuus ollut hyvin monelle tuttu asia. Luokkaerottelua oli korostanut upporikas yläluokka, jolla oli vanhat perinteet ja joka oli kovin tietoinen erinomaisuudestaan.

Donnerin kirjan Ruotsissa ei tämän päivän ihmiselle ole oikeastaan mitään uutta. Uutta on vain se, että tuo kaikki oli silloin niin ennen kokematonta ja pani ajattelemaan, kuinka kauan tätä yltäkylläisyyttä oikein kestää ja kenen kustannuksella tämä tapahtuu.

Juuri tuo aika oli valintamyymälöiden ilmaantumisen aikakausi. Se oli virvoitusjuomapurkkien, kertakäyttöpakkausten, pakasteiden, muovikassien ja muun vastaavan tavaran ensiesiintyminen.

Donner ihmettelee oluttölkkivuoria, lukee tilastoja tarpeettomasta (?) kulutuksesta ja ehkä tahallaan esittää järjettömiä numeroita, joiden mukaan Ruotsissa vuodessa juodaan virvoitusjuomia 673 miljardilla markalla, kaikkiaan 250 miljoonaa litraa (!) ja alkoholia ja viiniäkin käytetään lähes neljän miljoonan kruunun edestä!

No, kovin raittiiltahan kansa ainakin tämän perusteella vaikuttaa, mutta kaikenlaista pakastetta, perunalastua, deodoranttia ja muuta uuden maailman tavaraa joka tapauksessa kulutettiin paljon ja tämä ilmeisesti tuntui kohtuuttomalta, koskapa kirjoittaja pohtii, voitaisiinko tämä kulutus sen sijaan suunnata kansainväliseen avustustoimintaan ja tulee kielteiseen johtopäätökseen. Maa on luonut itse rikkautensa ja se sama olisi kai sitten muidenkin tehtävä, mikäli esimerkki on seuraamisen arvoinen.

Mutta tuomiopäivä näyttää häämöttävän: raaka-aineet käyvät yhä niukemmiksi ja köyhien vallankumous voisi olla edessä, vaan onko?

Donner pohtii, ettei se ehkä tapahdu hänen elinaikanaan. Kehitys on ollut nopeampaa ja hirveämpää kuin kukaan olisi uskonut, tuomiopäivää ei ole koittanut maailmalle, maailma ei ole liioin parantunut moraalisten mittapuiden mukaan arvioituna.

Kaikkihan näyttää olevan erinomaista, mutta silti Donner puhuu hirveydestä. Kyseessä lienee nostalgia vanhan tuhoutumisen johdosta. Hän ymmärtää jossain määrin kehittyneiden maiden vihreää aaltoa, halua palata maalaisiin hyveisiin ja elää pakotonta elämää.

Hän ei kuitenkaan usko, että olisi paluuta takaisin tuohon vanhaan maailmaan, jossa elettiin ilman pakasteita, puhelinta ja sähköä.

Myös Ruotsin karussa pohjoisessa saattoi nyt ostaa elintarpeensa rahalla. Kaupunkikulttuuri on kaiken perusta ja se uusi teknologia, jota ei vielä 40 vuotta sitten ollut olemassa.

Uudella maailmalla on myös ennen tuntemattomat vaaransa. Jokaisen ruotsalaiset potilastiedot ovat nyt suurella keskustietokoneella. Ehkä niihin tullaan ennen pitkää yhdistämään kaikki muutkin mahdolliset tiedot, jolloin valtiovallalla on pääsy kaikkien kansalaisten yksityiselämään?

Onhan Ruotsin elämässä kaikenmoisia lieveilmiöitä. Miehet ovat alkaneet tulla yhä naismaisemmiksi ja naiset miehekkäämmiksi. Donnerin tuntemat naiset eivät pidä siitä suuntauksesta, mutta se vain jatkuu.

Muuan uusi ilmiö ja kaiketi myös ongelma on siirtolaisuus, josta Donner käyttää jopa kansainvaelluksen nimeä.

Ruotsissa on 400 000 siirtolaista, joista puolet suomalaisia. Seuraavaksi suurin ryhmä, jugoslaavit, muodostaa 20 prosenttia siirtoväestä.

Vaikka todetaankin, että siirtolaisuuden myötä on syntynyt ghettoja, eivät ne näytä erityisen ongelmallisilta. Ongelmat ovat lähinnä siinä, että siirtolaisille kasaantuu erilaisia vaikeuksia, heitä sorretaan tai ainakin osaa heistä.

Mutta Ruotsin kannalta siirtolaiset, valmiiksi koulutettu työvoima, on ollut siunaus. Ilman sitä pyörät eivät pyörisi. Yksistään Volvolla Göteborgissa työntekijöiden enemmistö on suomalaisia.

Lopuksi Donner kysyy filosofisesti: mikä tämän kaiken päämäärä on?

Ruotsilla on nyt varaa tuhlata ja se on ratkaissut eräitä elämän ongelmia menestyksellisemmin kuin mikään toinen maa.

Mutta lopultakaan ei ole olemassa muuta kuin yksilöt, päättelee kirjoittaja ja palaa siihen parinmuodostuksen mystiikkaan, jota on koko ajan vetänyt kirjassa mukanaan.

Viime kädessä ihmiset seuraavat ikuista biologista voimaa.

Se on perustus, sitä ei kukaan voi järkyttää, eivät edes lait, joilla avioliiton luonnetta yritetään muuttaa.

Näin siis syvämietteinen kulttuurikriitikko vuonna 1973. Se muuten oli vuosi, jolloin talvi ei näyttänyt tulevan ollenkaan…