Maailman fiksuin maa

Venäjän liike-elämän johtavaa julkaisua, Kommersant-lehteä oli ruvennut kiinnostamaan, mikä maa maailmassa saattaisi olla kaikkein fiksuin.

Eipä siinä muita kuin tutkimaan niitä moninaisia tilastoja, joita kansainväliset instanssit jatkuvasti kokoavat. 41 maasta katsottiin niiden sijoittuminen 16 eri vertailussa ja jokaisesta sijoituksesta annettiin tietty määrä pisteitä.

Voittajaksi selviytyi pieni, nykyään tosin sisuton Suomi, mikä oli hieman yllättävää sikäli, ettei Suomi ollut missään noista 16 vertailusta ykkönen. Sen sijaan se sai aina tasaisen varmasti hyviä pisteitä ja niiden yhteissumma oikeutti siis ykkössijaan.

Tätä voisi siis verrata nyrkkeilyotteluun, jossa voitto ei tule tyrmäyksellä, vaan jatkuvalla hyvällä suorituksella.

Tästä kannattaa olla jopa ylpeitä, mikäli nyt kansallinen suoritus oikeuttaa sen jäseniä paljon mihinkään. Ylpistyminen olisi varmaan tyhmintä, mitä voisi tehdä…

Mutta mitä tuo maailman ”fiksuin” oikein tarkoittaa? Venäjäksihän sana on umnyi, kun ”maa” on feminiini, on sanakin muodossa ”umnaja”.

Olen siis käyttänyt käännöksenä sanaa ”fiksu”, vaikka ”umnyj”-sanalla kyllä on merkityksiä järkevyydestä ja viisaudesta älykkyyteen. Suomessa niillä on kuitenkin itse kullakin aika voimakas oma konnotaationsa suuntaan ja toiseen.

Jos sanottaisiin, että on valittu maailman viisain kansa, tulisi ajatelleeksi elämänviisautta, sellaista, jota kuvaa venäjän sana ”mudryi”. Jos taas puhuttaisiin ”älykkyydestä”, tulisi helposti mieleen intellektuelli tai muuten vain nokkela väki. Tosin ”umnitsa” kuvaa myös nokkelaa.

Sellaisessa suomalaiset tuskin kunnostautuvat, eikä heitä myöskään sopisi nimittää sanalla ”intelligentnyj”, jolla on venäjässä aivan erityinen paikkansa ja joka ainakin minun mielestäni hyvin huonosti sopii kuvaamaan suomalaisia.

On kyllä totta, että ”umnyj” saattaa kuvata myös nopeaälyistä, vitsikkäälle on varattu sana ”ostroumnyj” eli terävä-älyinen.

Joka tapauksessa katson ainakin itse, ja tätä saa vapaasti kritisoida, että asianmukaisin käännös tälle maiden välisen vertailun kohteelle on ”fiksuus”, jota esimerkiksi englannissa voisi kuvata sana smartness.

Kyse on henkisen suorituskyvyn kokonaisuudesta, ei sen jostakin osa-alueesta. Venäläisittäin kohteena ovat siis ”umstvennyje sposobnosti”, henkiset kyvyt.

Sivumennen sanoen, olen eräässä blogissa käsitellyt akateemikko Pavlovin puhetta aiheesta ”Venäläinen järki” (O russkom ume) Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=um .

No, ”fiksuus” saattaa olla hieman alatyylinen, mutta luulisin, että se sopii tällaiseen yhteyteen, jossa kohdetta ei käsitellä kovin juhlallisesti tai seremoniallisesti.

Lopputulos joka tapauksessa ilmaistaan hieman varovasti: ”Samoj umnoj možno priznat Finljandiju” -Fiksuimmaksi voidaan tunnustaa Suomi. Kysymys on siis tulkinnanvaraisesta pistevoitosta. Voitaisiinhan myös vertailla eniten ykkössijoja saaneita.

Sivumennen sanoen fiksuudessa (siis tässä yleisessä) johtivat Euroopan maat. Aasia jäi selvästi taakse. Venäjä pääsi 24. tilalle, mitä edesauttoivat muun muassa korkea aikuisten lukutaitoprosentti, huomattava Nobel-palkintojen määrä, Moskovan valtionyliopiston pääsy 200 parhaan joukkoon.

No, ollaan nyt tyytyväisiä. Ei tällaista kunniaa joka päivä joka maalle tarjotakaan. Venäjän lehdet olivatkin juuri hieman aiemmin hehkuttaneet Suomen valintaa maailman onnellisimmaksi maaksi, joka oli tosiaan hyvin huomattava uutisaihe maassa.

Mutta ketäs kaikkia me oikein ohitimmekaan. Lyhyesti sanoen tietysti kaikki, mutta niiden joukossa Japani ja Ruotsi hengittävät kyllä niskaan ja Hollanti, Sveitsi, Tanska, ja Etelä-Korea tulevan niiden jäljessä. Kanada on sijalla 9 ja USA sijalla 10.

Virolaiset ovat sijalla 21, Venäjän siis sijalla 24, Islanti sijalla 25 ja niin edelleen. Tasan ei käy onnen lahjat, voisimme sanoa, mikäli tyhmänylpeys kävisi tässä päähän.

Joka tapauksessa ainakin minulle tulee mieleen, että tämä ei ole mikään huono sijoitus kansalta, jonka rodullista kelvollisuutta eli kehityskykyä vielä sata vuotta sitten ja myöhemminkin epäiltiin.

Silloinhan näyttöjä oli vielä vähän. Itsenäistymistä saattoi pitää onnenkantamoisena ja muita saavutuksia pienen, germaaniseksi luettavan kansanosan ansiona. Suuri osa suomalaisia eli silloin vielä kädestä suuhun ja jotkut aivan primitiivisesti ja alituisen nälän uhan alla.

Tässä voi nostaa hattua niiden kansankynttilöiden sukupolville, joiden ponnistuksin katajainen kansa pääsi sille tasolle, että sen älyllisiä kykyjä voitiin yleensä ottaa vakavasti.

Tosiasiahan on, että ne kansat, joiden älykkyysosamäärät jäävät hyvin pieniksi, eivät ole harjaantuneet sellaiseen ajatteluun, jota noissa testeissä mitataan.

Se ei suinkaan tarkoita sitä, että ne olisi ikuisiksi ajoiksi tuomittu takapajuisuuteen. Näinhän meidänkin suhteemme monet saattoivat ajatella, myös Venäjällä.

”Suomalainen” on Venäjällä vanhastaan merkinnyt sympaattista ja henkisesti jotenkin tutunomaista hahmoa. Muun muassa Nokia lisäsi tähän kuvaan voimakkaita modernisuuden aineksia.

Nyt sitten tulee näitä onnellisuus- ja fiksuusuutisia.

Voisivat ne asiat olla huonomminkin.