Blogi: Petteri Hiienkoski, la 30.03.2019 23:20

Uuden Seelannin terrori-iskusta epäillyn manifesti paljastaa I: The Great Replacement

Valtamediassa on uutisoitu varsin niukasti Christchurchin terrori-iskusta epäillyn Brenton Tarrantin taustoista ja motiiveista.

Ratkaisua saatetaan perustella sillä, ettei haluta antaa tämän poliittiselle agendalle julkisuutta. Sen tavoittelu näet kuuluu terrori-iskujen tarkoitusperiin.

Toisaalta sekin, mitä hänestä on julkaistu, on ollut yksipuolista ja harhaanjohtavaa. Eivätkö tosiasiat vastanneet mielikuvaa, jonka vihervasemmistoliberaalit mielipiteenmuokkaajat hänestä halusivat antaa?

Länsimainen demokratia perustuu kuitenkin siihen, että kansalaisilla on oikeus saada tietoa myös vaikeista ja kauhistuttavista asioista voidakseen käyttää heille kuuluvaa valtiovaltaa. Sensuurista ja itsesensuurista vapaata tiedonvälitystä tarvitaan juuri se takia, että kansalaiset voisivat saada todenmukaista, monipuolista ja moniarvoista tietoa maailmasta ja sen perusteella muodostaa asioista oma käsityksensä.

"Suuri Korvautuminen"

Juuri ennen terrori-iskua epäillyn kerrotaan julkaisseen manifestin The Great Replacement (suom. "Suuri Korvautuminen"). Nimi on lainattu ranskalaisen kirjailijafilosofi Renaud Camusin vuonna 2012 julkaistusta teoksesta Le Grand Remplacement. Käsite viittaa suureen väestönvaihdokseen, minkä vihervasemmistoliberaalit valtamediassa ovat yleensä pyrkineet leimaamaan vainoharhaiseksi salaliittoteoriaksi.

Camus esitti, että eurooppalainen sivilisaatio ja identiteetti ovat vaarassa jäädä muslimimaista tulevan massiivisen maahanmuuton alle. Euroopan "valkoiset" natiivit eli alkuperäisasukkaat korvautuvat hänen mukaansa käänteisessä kolonisaatiossa maanosaan tulvivilla ei-valkoisilla maahanmuuttajilla, joiden määrä nousee natiivien sukupuuttoa merkitsevälle tasolle. Paikalliset ranskalaiset asujaimistot korvautuvat uusilla tulokkailla, jotka lisääntyvät heitä nopeammin.

"Suuren väestönvaihdoksen ajatus on hyvin yksinkertainen", Camus selitti. "Ensin jossain asuu yksi kansa ja sukupolven kuluttua toinen." Se, mikä on tilalle tulevan väestön identiteetti, on hänen mukaansa vähemmän tärkeä kuin itse vaihdos.

"Yksilöt voivat kyllä liittyä kansaan, yhdentyä (integrate) sen kanssa, sulautua (assimilate) siihen", hän kirjoitti. "Mutta kansat, sivilisaatiot, uskonnot – etenkin kun nämä uskonnot itsessään ovat sivilisaatioita, yhteiskuntajärjestelmiä, lähes valtioita – eivät voi eivätkä edes halua … sekoittua muihin kansoihin, muihin sivilisaatioihin."

Terrori-iskujen strategiset tavoitteet samoja

Uuden Seelannin terrori-iskusta epäillyn Brenton Tarrantin manifesti sisältää poliittisen ohjelman lisäksi valmiita kysymyksiä ja vastauksia, joiden hän arvioi kiinnostavan mediaa ja ihmisiä. Näistä voi päätellä millaisen kuvan hän halusi itsestään ja motiiveistaan antaa.

Manifestin kirjoittaja tosin väittää, ettei iskun tarkoitus ollut saada julkisuutta kirjoitukselle vaan se olisi ainoastaan "bonus". Pyrkimys aatteiden levittämiseen on kuitenkin ilmeinen. Propagandistisen tavoitteen ei toisaalta pitäisi estää arvioimasta niitä kriittisesti, kuten ei muitakaan aatteita, joita väkivalloin edistetään. 

Länsimaisen demokratian hylänneessä valtamediassa ei avoimen tiedonvälityksen ja julkisen kansalaiskeskustelun välttämättömyyttä kuitenkaan tunnusteta. Sensuurin ja itsesensuurin harjoittaminen on lyhytnäköistä. Totalitaaristen piirteiden vahvistaminen edistää näet ekstremistien perimmäisiä tavoitteita, joihin kuuluu yhteiskuntarauhan horjuttaminen.

Tämä kuului aikanaan myös kommunistisen Punaisen Armaijakunnan eli niin sanotun Bader-Meinhof -liigan strategisiin tavoitteisiin. Yhteiskunnallisen epävakauden (destabilization) ja sosiaalisen epämukavuuden (social discomfort) lisääminen kuuluu manifestin mukaan myös sen kirjoittajan "voittotaktiikoihin" (tactics for victory). Sen hän arvio edistävän väkivaltaista kumouksellista muutosta, jota pitää ainoana mahdollisuutena. Hän kertoi menettäneensä uskonsa demokratiaan havaittuaan ettei se toimi.

Niin paradoksaaliselta kuin ehkä tuntuukin, muslimiterrorismin strateginen tavoite on aivan sama. Sen takia Christchurchin terrori-iskukin itsessään palvelee myös islamin vihaideologian edistämistä.

Länsimainen demokratia perustuu yksilön vapauteen ja yksilön vastuuseen

Manifestissa näyttää olevan ristiriitaisuuksia. Ne saattavat johtua epäillyn pyrkimyksestä manipuloida lukijoitaan tai hänen sekopäisyydestään tai molemmista. Etenkin vihervasemmistoliberaalit ovat valtamediassa väheksyneet manifestin merkitystä ja korostaneet sen tähtäävän median provosointiin ja trollaamiseen.

Valtamediassa ei luoteta ihmisten omaan arviointikykyyn eikä manifestia ole julkaistu sellaisenaan. Vihervasemmistoliberaalit ovat sen sijaan esittäneet siitä omia kapeita tulkintojaan, joihin he odottavat kansalaisten kritiikittä tyytyvän.

Julkaisematta jättäminen liittyy siihen, että nykyään sitä pidettäisiin rikollisen aineiston levittämisenä. Manifesti ei tosin ole maailman ainoa julkisesti levitettävä kirjoitus, jossa kehotetaan muiden tappamiseen. Islamin vihaideologiassa sitä tapahtuu Allah-jumalan ja tämän profeetan nimissä.

Kasvava pelko muslimiyhteisöstä näyttää ohittavan päätöksenteossa länsimaiset oikeusperiaatteet. Vastuu siitä, miten tappokehotuksiin suhtautuu, on ja pysyy kuitenkin viimekädessä aina lukijalla. Pelkkä lukeminen tai katsominen ei sinänsä pakota ketään tappamaan.  

Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagania päivälleen 38 vuotta sitten ampunut John Hinckley Jr. kertoi saaneensa innoituksen murhayritykseensä Martin Scorsesen klassikkoelokuvasta Taksikuski (1976). Pääosaa näytteli Robert de Niro, jonka esittämään roolihenkilöön Hinckley samastui.

Pitäisikö poliittista väkivaltaa sisältävien elokuvien tekijät ja levittäjät bannata tai asettaa boikottiin? Entä videopelien tekijät ja levittäjät? Kirjoittihan Christchurchin terrori-iskusta epäilty manifestissaan oppineensa etnonationalismia Spyro the dragon 3 -pelistä ja tappamista Fortnite-ammuntapelistä. Molemmat ovat lapsille suunnattuja videopelejä.

Avoin tiedonvälitys ja kriittinen kansalaiskeskustelu ovat länsimaisen demokratian välineitä totalitaarisia vihaideologioita vastaan. Sen yhteydessä on mahdollisuus paitsi julkisesti torjua tällaiset ideologiat myös esittää perusteet niiden hylkäämiselle.

Länsimaisen demokratian korruptoituneisuus ilmenee luopumisena sen perustana olevista periaatteista. Palaaminen niiden noudattamiseen on yhteiskunnallisesti toimivin keino palauttaa luottamus demokratian toimivuuteen.

Petteri Hiienkoski

Petteri Hiienkoski la 30.03. 23:20

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44