Blogi: Heikki Porkka, ti 19.03.2019 11:04

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

 

Ylen aamussa (19.3.2019) oli kristillisten (kd) edustajan vuoro vastata toimittajan kysymyksiin.

Melko asenteellisen (negatiivinen) haastattelun aikana ruudussa näytettiin Ylen ilmastopoliittisen fanatismin mukaisesti lapsia, jotka osoittivat mieltä "ilmaston puolesta".

Huomio kiinnittyi lastenrattaissa tutti suussa istuvaan pieneen ihmistaimeen, jonka käsiin oli laitettu kyltti, jossa luki "OON VIHANEN".

Lapsista on tullut merkittävä propagandaväline ilmastoahdistusta poteville vanhemmille ja Yleisradion sinipunavihreille toimittajille.

Aivan samalla tavoin toimittiin aikoinaan kommunistien hallitsemassa Neuvostoliitossa ja natsien hallitsemassa Saksassa.
Lapsille ja nuorille suunnatulla ja lapsia voimakkaasti hyödyntävällä propagandalla oli merkittävä rooli kommunismin ja natsismin edistämisessä. Oikean ja väärän sekä epärehellisyyden ja rehellisyyden erottamisella ei ollut niin väliä - pääasia oli kasvattaa ideologisesti oikeaoppisia kommunisteja ja natseja.

Yle tuputtaa ilmastopelottelua joka ainoa päivä aamusta iltaan. Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisten tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ei ole käytännön merkitystä koko maapalloa koskevan ilmaston muuttumisen tai ilmaston vaihtelun suhteen.

Välihuomautuksena on väärinkäsitysten välttämiseksi todettava, että olen kasvanut perheessä, jossa luontoa kunnioitettiin ja sydämen sivistystä sekä siihen olennaisena osana kuuluvaa rehellisyyttä arvostettiin vahvasti.
Kaikkea roskaamista vältettiin eikä ruokaa heitetty koskaan roskiin. Vaatteita kierrätettiin ja muutenkin elettiin suu säkkiä myöten. Saman perusperiaatteen mukaan elän edelleen.

Ilmaston erilaisiin muutoksiin koko maapallo huomioiden suomalaisten tekemisellä ei ole todistettavasti vaikutusta kuin hurmahenkien sisäisessä maailmassa.

Sen sijaan haitallisen maahanmuuton tuottamiin taloutta ja turvallisuutta koskeviin ongelmiin suomalaiset voivat vaikuttaa erittäin merkittävästi.

Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi eilen (18.3.2019) maahanmuuton kustannuksiin liittyvän tutkimuksen, jonka tuloksista pitäisi kertoa laajasti kaikille suomalaisille.

Mitä tekee Yle? Toimittajat kirjoittavat artikkelin, jossa toteavat, että Suomen Perustan laajassa tutkimuksessa ei huomioida "auttamisen arvoa". Ylen television pääuutisissa ei mainittu sanallakaan koko tutkimusta!!

Voi herran pieksut, ei voi muuta sanoa.

Tietääkseni tutkimuksessa ei ole huomioitu myöskään haitallisen maahanmuuton uhreiksi joutuneiden suomalaisten ja heidän läheistensä tuskaa tai loppuelämän ajaksi saatuja vammoja.

Tutkimuksella on aina joku tarkoitus. Tässä tapauksessa tutkimus kohdistui maahanmuuton kustannuksiin. Ei siis auttamisen arvoon tai johonkin muuhun elementtiin.

Suomen Perustan tutkimuksen päällimmäinen tieto on tutkimuskohteena olleiden irakilaisten ja somalien elinkaarikustannus yhteiskunnalle.

Tutkimus osoittaa, että Somaliasta Suomeen muuttavan 20-24-vuotiaan henkilön kustannukset Suomen julkiselle taloudelle ovat kaiken kaikkiaan 951 000 euroa. Jos huomioidaan somalialaisen henkilön lapset, nousee summa 1 343 000 euroon.

Irakista Suomeen muuttavan elinkaarikustannukset julkiselle taloudelle ovat 690 000 euroa, ja lasten vaikutukset huomioiden 844 000 euroa.”

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sdp) on esittänyt vuotuisen pakolaiskiintiön nostamista kymmeneen tuhanteen. Tuppuraisen tahdon toteutuminen tarkoittaisi, että pelkästään yhden vuoden tulijoiden hintalapuksi muodostuisi osapuilleen 10 miljardia euroa ( 10 000 000 000 € ).

Suomen valtion vuosibudjetti on noin 55 miljardia.

Tuppuraisen kaltaisella linjalla ovat olleet kansanedustajat Emma Kari (vihr), Eva Biaudet (rkp), Li Andersson (vas) ja Erkki Tuomioja (sdp). Heidän mukaansa pakolaiskiintiö tulee moninkertaistaa.

Eduskuntavaalit ovat neljän viikon kuluttua. Suomalaisten tärkein tehtävä on oikean ja merkittävän tiedon jakaminen toisille suomalaisille.
Yleisradio, Helsingin Sanomat ja monet muut valtamedian edustajat eivät sitä [oikean tiedon jakamista] tee vaan tarjoilevat valikoituja uutisia, joilla pyrkivät ohjaamaan suomalaisten äänestyskäyttäytymistä.

Jokaisen tekemisellä on merkitys. Toivon mukaan kaikki aidosti vastuulliset suomalaiset tekevät osansa niillä eväillä, joita heillä on. Asiallisesti ja faktoihin nojaten.

Heikki Porkka ti 19.03. 11:04

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44