Oikeusministeriö on aloittanut Against hate -kampanjan. Kehitetään viharikosraportointia ja vahvistetaan viranomaisten vihapuheen vastaisia toimintavalmiuksia. Jätetään sanomatta, että muistutetaan myös kansalaisia seurauksista, luodaan pelotevaikutus. Opetetaan ilmiantokulttuuria. Monikulttuurisuus synnyttää tällaisia kampanjoita vapaan sanan tukahduttamiseksi. Tucker Carlson kirjassaan Ship of fools on käsitellyt myös vihapuheen käsitettä, johon on  alettu suhtautua kuin se olisi pätevä lakitermi, mitä se ei missään tapauksessa ole. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa hallitseva luokka pystyy ylläpitämään paremmin valtaa pelottelemalla, eipä silti että instituutiot vallanneet vasemmistoliberaalit enää kunnioittaisivat sananvapautta sen itsensä takia.

Amerikassa on monikulttuurisuuden myötä otettu käyttöön iskulause ”Diversity is our strength”, vahvuus tulee erilaisuudesta ja maahanmuutosta. Varsinkin eliitti uskoo vakaasti, että mitä vähemmän amerikkalaisilla on yhteistä, sitä vahvempia he ovat. Maahanmuutto on erittäin epäsuosittua kansan keskuudessa, vain koulutettu hallitseva luokka kannattaa sitä - Amerikka on radikaalisti kääntynyt oman väestönsä tahtoa vastaan. Kyselytutkimukset osoittavat, että kansalaiset ovat liiallisia Yhdysvaltoja kuormittavia globaaleja sitoumuksia vastaan, eivätkä hyväksy maahan terrorismin vastaisen sodan myötä virtaavaa siirtolaisuutta islamilaisen ekstremismin maista.

Moninaisuus ei ole arvo, vaikka sitä arvona pidetään, erilaisuus on pelkästään neutraali fakta. Valtiot tarvitsevat syyn olla olemassa, miksi maa, jolla ei ole yhteistä kieltä, etnisyyttä, uskontoa, kulttuuria ja historiaa ylipäätään jäisi yhtenäiseksi kansakunnaksi. Hyvin tärkeä kysymys kuuluu, kuinka hallitseva eliitti aikoo pitää 330 miljoonan ihmisen valtion koossa epävakautta tuovien muutosten oloissa. Vastuussa olevien johtajien täytyy olla sairaalloisen kiintyneitä muutokseen.

Miten vallassa olevat ovat onnistuneet ajamaan politiikkaa, jolla ei ole yhteyttä yhteiseen hyvään? Liberaalit alkoivat puhua identiteeteistä, ja rodusta muodostui identiteetin keskeinen tekijä, eikä moninaisuutta ollut lupa arvostella joutumatta syytetyksi rasismista. Trumpin sisäministeri Ryan Zinke erehtyi lausumaan, että virkavalinnoissa monimuotoisuus on vähemmän tärkeää kuin saada oikea ihminen oikealle paikalle. Kaapelitelevisiokanava CNN koki Zinken puheen skandaalina ”On kiihkoilua väittää, että moninaisuus uhkaa laatua”. Asiat kääntyivät päälaelleen, demokraattien senaattori Bob Menendez totesi, että meritokratinen, ansioihin perustuva virkavalinta on rasismia. Maailma on muuttunut, aiemmin meritokratisia ilmauksia pidettiin rasismin vastaisina, ei rasismia.

Vapaa sana on autoritaarisen hallinnon vihollinen, joten valtakoneisto alkoi rakentaa pelon ja hiljaisuuden ilmapiiriä. Hallitseminen hoituu vaivattomammin, jos eri mieltä olevat vaiennetaan. Vihapuhekäsite otettiin käyttöön. 1980-luvulla ryhmä lakitieteen professoreita kehittivät perustuslain ulkopuolisen termin ja kategorian, mikä tunnetaan hate speech -nimellä.

Perustuslaissa ei ole mitään, mikä viittaa vihapuheeseen. Korkein oikeus ei ole koskaan ottanut käsiteltäväkseen vihapuheeseen liittyvää asiaa. Yhdysvallat on sananvapauden kannalta maailman vapain kansakunta, koska sen perustuslain ensimmäinen lisäys suojelee hyvin laajasti ilmaisun vapautta. First Amendment luotiin avoimen yhteiskunnan perustaksi, ilman vapaata sanaa ei ole demokratiaa.

Monilla kampuksilla vihapuhetta pidetään kuitenkin lakiterminä, siitä ajatellaan kuin se olisi puolueeton ja asiallinen merkitykseltään. Hallitseva eliitti viittaa siihen myös ikäänkuin se olisi lainmukainen. CNN-uutisankkuri Chris Cuomo, joka on koulutukseltaan lakimies, ja joka on ollut oikeusasioiden kirjeenvaihtaja ABC-kanavalla, totesi Berkeleyn tapauksesta estää puhujaa lausumasta asiaansa, että ”vihapuhe on sananvapauden suojelun ulkopuolella…älkää sanoko, että rakastatte perustuslakia…lukekaa se”.

Amerikan kansalaisoikeuksien liitto ACLU on myös ollut tunnettu ehdottomasta asenteestaan sananvapauteen, se on puolustanut niin hakaristi-marssia kuin Ku Klux Klania. Charlottesvillen mielenosoitus ja kuolemantuottamus v. 2017 muutti ACLUa vihapuheen tuomitsemisen suuntaan, osa tinkimättömän järjestön jäsenistöstä halusi kysymyksessä, millä heidän mielestään oli laajempaa yhteiskunnallista merkitystä, tuomita konservatiivisen osapuolen. He siis vilpittömästi uskoivat omistavansa totuuden, ja kokivat erimielisyyden tuomittavana uskosta luopumisena.

Demokraattien akateemisissa lakipiireissäkin on omaksuttu paikoin oikeaoppisuuden mukainen näkemys, esimerkkinä Wisconsinin yleinen syyttäjä John Chisholm, joka alkoi mm. kotietsintöjä sisältävän tutkinnan kuvernööri Scott Walkeria auttaneista konservatiiveista ja heidän poliittisista mielipiteistään. Korkein oikeus puuttui täysin viattomien ihmisten vetämiseen vihapuhetutkintaan, ja esti Chisholmin toiminnan.

Mikään muutos ei ole ollut Yhdysvaltojen  sananvapauden historiassa suurempi kuin liberaalien into alkaa vaatimaan vähemmistöryhmien suojelua hyökkääviltä ilmauksilta. Käänteinen liike sai alkunsa vapaan sanan syntysijoilta Kalifornian yliopistosta Berkeleystä, missä sananvapaus säilyi 50 vuotta, koko opiskelijakunta puolusti raivokkaasti 1960-luvulla poliisin pidättämää Jack Weinbergia, joka jakoi laitonta kirjallisuutta kampuksella, ja Berkeleystä tuli kahlehdittoman sanan symboli. Mutta kun Milo Yiannopoulos v. 2017 olisi ollut valmis puhumaan yliopistolla, hän sai huomata, että vapauden aika oli päättynyt. Opiskelijat melusivat hiljentääkseen puhujan, jota syytettiin rasismista ja naisvihamielisestä kansankiihotuksesta. Demokraattinen pormestari Jesse Arreguin tuki opiskelijoita ”Julkinen turvallisuus on tärkein asiamme”. Vihapuhetta ei kaivata Berkeleyssä.

New Yorkissa Yiannopoulosia estettiin puhumasta, koska puhetilaisuus oli tarkoitus pitää lähellä koulun islamilaista keskusta ja LGBTQ-tilaa, siitä huolimatta että Yiannopoulos on itse homoseksuaali, eikä koskaan ole puhunut väkivaltaan kiihottaen. Puhujia itseään on alettu syyttää siitä, ettei heidän turvallisuuttaan voida taata, toimitaan ikäänkuin itsepuolustukseksi, loukkaavaa tai sellaiseksi miellettyä puhetta ei enää siedetä.

Vastaisku sananvapautta kohtaan ei ole koskenut vain julkista puhetta, vaan se ulottuu myös henkilökohtaiseen viestintään. Tosiasioiden kertominen esim. islamista voi viedä opiskelupaikan. Tammikuussa 2014 valkoista valtaa kannattavaa Richard Spenceriä tuntematon ihminen löi nyrkillä ilman mitään syytä, ja New York Timesin Twitter-tilillä keskusteltiin ihmisten kesken, joista suurin osa kutsuu itseään liberaaleiksi, tapahtumasta hyväksyen täysin natsin lyömisen.

Yliopistoissa on alettu kohdella kaltoin valkoisia opiskelijoita, vaikka he olisivat vähemmistö, ei heidän kohdallaan tule kysymykseen vähemmistönsuoja, ja on tapauksia, missä valkoisia professoreita pidetään epäpätevinä opettamaan tiettyjä historian jaksoja, kertomaan kolonialismista tai orjakaupasta. Identiteetti-politiikassa raja kulkee valkoisten ja ei-valkoisten kohdalla, mutta rajanvetoa erilaisten ryhmien välillä tapahtuu jatkuvasti. V. 2017 Harvardin valmistujaisjuhla järjestettiin erikseen mustille, aiemmin segregaatiota pidettiin epäinhimillisenä, nyt mustat ja värilliset haluavat juhlia ilman valkoisia.

Monimuotoisuusagendan syvin olemus on eroavuuksien korostamisessa. Valkoisesta rasismista ollaan olevinaan huolissaan, yhä enemmän tulee ilmi keksityiksi osoittautuneita valkoisten mustiin ja värillisiin kohdistuneita loukkauksia. Jatkuva jankutus mielikuvituksellisesta rasismista on saanut ihmiset vihaamaan toisiaan.

Heinäkuussa 2016 musta mies tappoi viisi poliisia ja haavoitti 9:ää muuta Dallasissa. Epäilty oli halunnut tappaa nimenomaan valkoisia. Hillary Clinton twiittasi ”Valkoisten amerikkalaisten on kuunneltava, kun afroamerikkalaiset puhuvat näkymättömistä esteistä, joita he kohtaavat joka päivä” ja poliisien hautajaisissa Barack Obama luennoi poliisikunnassa esiintyvästä rasismista. Kun Obamaa kuunteli, unohtui, että tappaja oli musta, ja että poliisit olivat olleet turvaamassa Black Lives Matter -mielenosoitusta.

Viharikoksista on tullut tehtailua. Narratiivi on selvä, jokaisen valkoisen sydämeen on haudattuna rasismiksi kutsuttu myrkky, valkoiset ansaitsevat itseensä kohdistuneen vihan sukupolvia sitten tekemistään synneistä. Valkoiset itse ovat ottaneet kollektiivisen syyllisyyden tosissaan ja osallistuvat itseruoskintaan. Valkoiset ovat ylistäneet surkeaa kirjallista kynäilijää Ta-Nehisi Coatesia, jolle Trumpin voitto edusti valkoista ylivaltaa ”Trumpille valkoisuus on vallan ytimessä”.

Tucker Carlson pohtii, mitä tapahtuu, kun valkoiset alkavat haluta sanoa oman sanansa identiteetti-politiikan näyttämöllä, onhan heilläkin vihollisia ja etuja suojeltavanaan. Tähän mennessä he ovat olleet ainut ryhmä, joiden ei ole sallittu ajatella itseään ryhmänä. Sinä päivänä kun valkoiset alkavat puolustaa itseään vanha Amerikka on taakse jäänyttä elämää. Yhdysvaltain motto E pluribus unum (monesta yhdeksi) muuttuu silloin E unum pluribus (yhdestä moneksi), ja kaaos on ovella. Vaikka white supremacy on usein puheissa, niin realismin kanssa sillä ei ole tekemistä, valkoisen ylivallan kannattajia ei ole kuin nimeksi, Ku Klux Klan -järjestön jäseniä on alle 10 000. Carlson kertoo kirjassaan tapauksista, jotka tuntuvat epätodellisilta vapautta ja suvaitsevaisuutta julistavassa maassa.

Carlson, Tucker, Ship of fools : how a selfish ruling class is bringing America to the brink of revolution. New York: Free Press, 2018.

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.