Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmassa vedotaan: "Äänestä Suomi takaisin"

"Rahan kippaaminen maahanmuuton mustaan aukkoon pitää lopettaa"

Kotimaa su 24.02.2019 14:53

"Julkisen vallan tehtävä on puolustaa Suomen ja suomalaisten etua. Mitään muuta järkevää perustelua Suomi-nimisen valtion olemassaololle ei ole. Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten, ja sen täytyy aina huolehtia ensisijaisesti suomalaisista."

Näillä saatesanoilla alkaa perussuomalaisten perjantaina julkistama uunituore eduskuntavaaliohjelma, jonka otsikko on ytimekkäästi "Äänestä Suomi takaisin”.

Se on yksi eri puolelle tienvarsia piakkoin ilmestyvistä perussuomalaisten yleisjulisteiden "iskulauseista".

Perussuomalaiset julkisti perjantaina uudet eduskuntavaali- ja maahanmuuttopoliitiikka-ohjelmansa perussuomalaisten tuumaustunnilla, joiden pohjana on teot sanojen sijaan.

Aiemmin on jo 7. helmikuuta esitelty perussuomalaisten uusi sosiaalipoliittinen Hyvinvointivaltio takaisin! –ohjelma ja talouspoliittinen ohjelma, ja kaikki perussuomalaisten ohjelmat, mukaan lukien 20. joulukuuta julkaistu ympäristö- ja energiapolitiikkaohjelma 2019, löytyvät täältä.

Eduskuntavaaliohjelman runko nojaa kolmeen periaatteeseen: Vain sitä jaetaan, mitä on; ensin jaetaan tärkeimpiin kohteisiin ja jaettavan määrää tulee kasvattaa.

Ohjelmassa korostetaan, että maamme julkinen talous ja hyvinvointi rakentuvat vientiteollisuudesta saaduista tuloista sekä työstä ja yrittämisestä maksetuista veroista, jotka yhdessä muodostavat sen potin, josta suomalaisille jaetaan hyvinvointia. Perussuomalaisten mukaan yhteiskuntamme velaksi eläminen on lopetettava eikä tulevia sukupolvia tule kuormittaa "nykyisenlaisella vastuuttomalla politiikalla".

"Yhteiskunnan on elettävä suu säkkiä myöten. Perustoimintoja ei voida jatkuvasti rahoittaa velanotolla ja kansallisomaisuutta myymällä. Valtio on vastuussa paitsi nykyisiä, myös tulevia suomalaisia kohtaan", perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho korosti eduskuntavaaliohjelmaa esitellessään.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelman mukaan menoja on merkittävästi leikattava, jotta hyvinvointiyhteiskunta kyetään turvaamaan. Vero- ja maksupolitiikalla varmistetaan, että jokainen työssäkäyvä suomalainen tulee palkallaan toimeen. Välttämättömät elinkustannukset eivät saa viedä palkasta kohtuutonta osaa, ja palkan on riitettävä elämiseen, ohjelmassa luetellaan.

Perussuomalaisten mukaan kansalaisten tehtävä ei ole rahoittaa Suomi-nimistä byrokratiakoneistoa, vaan valtion tulee taata, että kansalaiset voivat elää hyvää elämää ja päättää omista asioistaan.

Ohjelmassa tähdennetään, että nykyisen kaltainen Suomeen suuntautuva maahanmuutto maksaa valtavasti eikä tällainen maahanmuutto tuo maahamme lisää veronmaksajia tai helpota tulevaisuuden haasteita. Päinvastoin, sen suuret kustannukset lankeavat veronmaksajille, riippumatta siitä, saapuuko henkilö Suomeen ensisijaisesti hakemaan turvaa vai halpatyömarkkinoille töihin.

Koska työtä tekevien ja veroja maksavien kansalaisten osuus suhteessa muihin pienenee ikääntymisen ja vähäisen syntyvyyden takia, täytyy raha perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelman mukaan kohdentaa entistä tarkemmin oleellisiin kohteisiin ja näitä ovat nimenomaan suomalaiset vähäosaiset, vanhukset, lapsiperheet, sairaat ja vammaiset.

Ohjelmassa muistutetaan, että kaikille viime vuosikymmenten hallituksille miljardit ovat pikkurahoja, kun puhutaan maahanmuutosta tai maailmanparantamisesta. Samaan aikaan ollaan köyhiä ja kipeitä, jos puhe kääntyy vaikkapa säädyllisen vanhustenhuollon rahoittamiseen tai homekoulujen korjaamiseen.

Puolueen mukaan on väärin, että vanhukset kärsivät hoitokodeissa ja lapset sisäilmaongelmaisissa kouluissa, eikä pienellä palkalla tule enää toimeen, mutta maahanmuuttaja voi elää mukavasti sosiaaliturvamme ja muun suomalaisen hyvinvoinnin varassa.

"Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan merkittävien kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamat kertaluonteiset korjauskustannukset ovat 1,2-1,6 miljardia euroa. Ei ole varaa. Vuonna 2016 sama summa upotettiin turvapaikkaturistien majoittamiseen, eikä kukaan edes kysynyt, mistä nämä rahat otetaan", Halla-aho ihmettelee.

Perussuomalaiset ovat lisäksi huolissaan suomalaisten vuosikymmeniä jatkuneen koulutustason nousun kääntymisestä laskuun.

Eduskuntavaaliohjelmassa huomautetaan peruskoulun oppimistulosten olevan luisussa, erityisesti poikien kohdalla. Ammattikouluissa ei juuri ole suomalaisille nuorille opetusta, ja lukio houkuttelee yhä vähemmän.

Perussuomalaiset korostaa, että kotouttaminen kiinnostaa koulutustahoja ja päättäjiä enemmän kuin se, että suomalaisille työmarkkinoille saataisiin osaavaa kotimaista työvoimaa. Samalla korkeasti koulutettuja suomalaisia muuttaa ulkomaille yhä kiihtyvällä tahdilla. Tilalle saamme kouluttamattomia maahanmuuttajia, joista merkittävällä osalla ei ole edes luku- ja kirjoitustaitoa, ohjelmassa täsmennetään.

Vastakkainasettelu on välttämätöntä eikä maahanmuutto ole perussuomalaisille ”yksi asia muiden joukossa”. Se vaikuttaa moniin muihin yhteiskunnan ja politiikan sektoreihin ja jokaiseen suomalaiseen ihmiseen.

"Me haluamme kyseenalaistaa ja haastaa vallitsevat julkisen talouden prioriteetit. Haluamme harrastaa vastakkainasettelua, koska asiat ovat vastakkain. Skandaalit vanhusten hoivapalveluissa ja varhaiskasvatuksessa ovat konkretisoineet vastakkainasettelun tarvetta.

Jos meillä ei ole varaa käyttää 200 miljoonaa euroa vuodessa siihen, että koko ikänsä työtä tehneistä ja veroja maksaneista vanhuksista voidaan huolehtia säädyllisellä tavalla, miten meillä voi olla varaa käyttää samat 200 miljoonaa euroa vuodessa tehottomaan ja hyödyttömään maahanmuuttajien kotouttamiseen?" Halla-aho peräänkuuluttaa.

Perussuomalaisten mielestä on epäoikeudenmukaista, että Suomeen lukuisten turvallisten maiden läpi matkannut nuori mies saa yhtä paljon tai enemmän erilaisia tukia ja palveluita – ja huomiota julkisessa keskustelussa – kuin koko ikänsä maassa asunut ja veroja maksanut suomalainen.

Perussuomalaiset teetti TNS-gallupilla helmikuussa kyselyn maahanmuuttajille tarjottavasta sosiaaliturvasta ja 1 295 vastaajasta selvä enemmistö (62 prosenttia) on sitä mieltä, että kaikilla Suomeen tulevilla ulkomaalaisilla ei pidä olla oikeutta samoihin sosiaalietuuksiin ja palveluihin kuin Suomen kansalaisella.

Kyselyn tuloksen perusteella perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen linja näyttää olevan yhdenmukainen suomalaisten enemmistön mielipiteen kanssa.

Tiukka maahanmuuton kontrolli ja paluumuuton edistäminen ovatkin perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelman mukaan tärkeimmät ja käytännössä ainoat maahanmuuton haitoilta suojautumisen keinot. Minkäänlaisella valistuksella, ohjaamisella tai kotouttamisella ei perussuomalaiset usko päästävän vaadittaviin tuloksiin.

Eduskuntavaaliohjelmassa lukee yksiselitteisesti, että rahan kippaaminen maahanmuuton mustaan aukkoon pitää lopettaa. Ongelmaan auttaa vain se, että Suomen rajojen yli ei kävellä.

Tätä tosiasiaa vahvisti myös perussuomalaisten tuumaustunnilla julkistettu perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma, jonka esittelystä ja ohjelman tavoitteista kertoi perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Riikka Purra.

"Tiukka maahanmuuttopolitiikka ei koskaan tule niin kalliiksi kuin löysän maahanmuuttopolitiikan seuraukset", Riikka Purra kiteytti.

Hallitukselta on tivattu, mitä maahanmuutto maksaa ja mikä sen hintalappu on eikä sitä olla haluttu selvittää, mutta ensi viikolla se kerrotaan.

Suomen Perusta -ajatuspajan laaja maahanmuuton kustannuksia käsittelevä, väitöskirjatasoinen tutkimus nimittäin ilmestyy ensi perjantaina 1. maaliskuuta, jossa on selvitetty maahanmuuttajien koko elinkaaren yli tulevat kustannukset.

Perussuomalaiset haluaa lopettaa kokonaan Suomeen suuntautuvan haitallisen ja yhteiskunnalle kalliiksi tulevan maahanmuuton.

Eduskuntavaaliohjelmassa perustellaan maahanmuuton lisäävän myös rikollisuutta ja turvattomuutta sekä rapauttavan yhteiskuntamme tärkeimpiä arvoja kuten tasa-arvoa. Lasten ja naisten tulee voida olla maassamme turvassa.

Valtion tärkein tehtävä on perussuomalaisten mielestä kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen.

Jotta perussuomalaisten näkemyksen mukainen "jaettavan määrä kasvaisi", perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelman mukaan kotitalouksille ei voi enää määrätä kustannusten nousua elämisen kuluissa, vaan suuntauksen pitää olla päinvastainen. Asumisen, liikkumisen ja lämmityksen kuluja tulee kaiken kaikkiaan laskea. Polttoaineiden, myös lämmityspolttoaineiden, sekä polttomoottoriautojen verotusta on kevennettävä. Asuntojen öljylämmityksen kustannuksia ei pidä keinotekoisesti nostaa, eduskuntavaaliohjelmassa listataan.

Enemmistö suomalaisista ei ole henkilökohtaisesti valmis maksamaan sitä laskua, jota heidän äänestämänsä puolueet ovat ilmastolinjauksillaan heille järjestämässä korkeampien liikkumis-, energia- ja lämmityskustannusten muodossa.

Sen todistaa perussuomalaisten TNS-gallupilla teettämä kysely, jonka mukaan noin 20 prosenttia suomalaisista on valmiita osallistumaan ilmastotalkoisiin nollalla eurolla vuodessa, 25 prosenttia korkeintaan 10 eurolla ja 31 prosenttia enintään 100 eurolla.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmassa todetaan, että "itseruoskintaan ja moraaliposeeraukseen perustuva ilmastopolitiikka" nostaa suomalaisen teollisuuden kustannuksia ja yhä edelleen vaikeuttaa työpaikkojen pysymistä Suomessa sekä lisää tavallisen kansalaisen asumisen, liikkumisen ja muun elämisen kustannuksia.

"Ilmastonmuutoskeskustelu keskittyy liiaksi länsimaalaisten ihmisten moraaliposeeraukseen", Halla-aho totesi Ylen Ykkösaamussa viime lauantaina.

Halla-aho uskoo, että ihmisille on saatu luotua "sellainen omituinen mielikuva", kuin Suomi olisi ilmastokysymyksissä pahantekijä ja että jäätiköiden sulaminen johtuisi pääasiassa suomalaisten kelvottomasta elämäntavasta:

"Tosiasia on se, että Suomi on viimeisten kymmenen vuoden aikana vähentänyt omia hiilidioksidipäästöjään kaksi kertaa enemmän kuin EU-maat keskimäärin. Vuonna 2017 enemmän kuin yksikään toinen EU-maa", Halla-aho perustelee.

Halla-ahon mukaan Suomen pitää tehdä osuutensa, mutta ei muiden osuutta.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma painottaakin, että Suomessa ei pidä toteuttaa päästövähennyksiä enempää eikä nopeampaa kuin EU:ssa on yhteisesti sovittu. Suurimmat päästövähennykset tulee tehdä siellä, missä saastutetaan eniten. Suomi on promilletoimija globaalilla tasolla.

"Asetamme itsellemme jatkuvasti hurjempia päästövähennystavoitteita ja jatkuvasti tiukempia aikatauluja niiden saavuttamiseksi sen sijaan, että me näkisimme ilmastokysymyksen globaalina ongelmana, johon tarvitaan globaaleja ratkaisuja ja siihen on saatava mukaan ne maat, jotka saastuttavat kaikkein eniten", Halla-aho pohti Ylen Ykkösaamussa.

Pahimpana ratkaisuna Halla-aho pitää sitä, että me omalla poseeraavalla ilmastopolitiikallamme ajamme tuotantoa muualle täältä, jolloin me maksamme tukea kaikkein saastuttavimmille maille.

Perussuomalaisille myös uusi tehtaanpiippu Suomessa on ympäristöteko. Heidän ohjelmansa vaatii vaalimaan suomalaista kansallisvarallisuutta, luonnonvaroja, infrastruktuuria ja julkisomisteisia yhtiöitä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho herättelikin perjantain tuumaustunnilla äänestäjiä olemaan realistisia nyt eduskuntavaalien alla, kun politiikassa "eletään suuria takinkääntöviikkoja".

Hän viittasi muun muassa sdp:hen, joka kauhistelee vanhusten hoivapalveluja, vaikka edellisellä hallituskaudella oli leikkaamassa kuntien rahoitusta ja ajamassa julkisisa palveluja ahdinkoon; ja kokoomukseen, joka vastaa "tälläkin kertaa näyttävimmistä suorituksestaan ja "on aina luottanut monilla rattailla ajamiseen".

"Tienvarsimainoksissa kokoomus kertoo puolustavansa autoilijoita. Kuitenkin viime syksynä kokoomus lähti mukaan kahdeksan puolueen fanaattiseen ilmastopoliittiseen linjaukseen, joka nimenomaan nostaa autoilun kustannuksia", Halla-aho huomautti.

Halla-aho on lisäksi hämmentynyt kokoomuksen tällä viikolla julkaisemasta turvapaikkapoliittisesta ohjelmasta, koska se hänen mukaansa sisältää osittain toimenpiteitä, joista oli sovittu jo hallituksen toimenpideohjelmassa mutta joita ei ollut tarkoituskaan toteuttaa.

"Siinä on perussuomalaisilta kopioituja ehdotuksia, jotka vielä hetki sitten olivat syvästi kokoomuksen arvopohjan vastaisia ja muun muassa estivät hallitusyhteistyön jatkamisen perussuomalaisten kanssa: vaaditaan palautusten tehostamista ja spontaanin turvapaikanhaun lopettamista", Halla-aho muistutti.

Hän palautti mieleen viimeisten neljän vuoden aikaiset kokoomusministerien, Petteri Orpon ja Kai Mykkäsen toistelut siitä, ettei ketään voi estää tulemasta Suomeen, että Irakiin ja Afganistaniin ei voi palauttaa ketään, ja että on rasismia epäillä tänne tulevien ihmisten motiiveja.

"Äänestäjien on oltava realisteja: jos kokoomuksella tai keskustalla olisi pienintäkään aikomusta toteuttaa maahanmuuttoon liittyviä lupauksiaan, niillä olisi ollut monta vuotta aikaa toteuttaa ne", Halla-aho alleviivasi ja korosti, että perussuomalaisten linja on selkeä, johdonmukainen ja pysyvä.

Maaseudun tulevaisuuden kyselyn mukaan perussuomalaisten kannatus on nousussa nyt myös maanviljelijöiden keskuudessa.

"Tulkitsemme tämän johtuvan siitä, että vaalien lähestyessä yhä useampi ihminen alkaa todella tarkastella ja kuunnella, mitä heidän äänestämänsä puolueet tekevät ja sanovat. Takinkäännökset ja ristiriitaiset viestit eivät lisää luotettavuutta", Halla-aho vihjaa.


 

Tytti Salenius su 24.02. 14:53

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot