Tavio: Mykkänen teki virheen salliessaan irakilaisten palautuksen Suomeen

Tavion mielestä poliittinen vastuu tapauksesta kuuluu nyt sisäministerille ja Tavio odottaa sisäministeriltä perusteluita

Kotimaa ke 20.06.2018 22:40
kuva: Wikipedia

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kritisoi tänään keskiviikkona Ylen Politiikkaradio-lähetyksessä sisäministeri Kai Mykkästä (kok.). Tavion mukaan sisäministeri teki järkyttävän virheen, kun Suomi lennätti palautettavia turvapaikanhakijoita Irakista takaisin Suomeen. Suomen poliisin mukaan pakkopalautukset tyssäsivät Irakin poliisiin, joka lähetti palautettavat Bagdadin lentokentältä takaisin Suomeen, koska heillä ei ollut Irakin mukaan vaadittavia matkustusasiakirjoja.

Tavion mielestä poliittinen vastuu tapauksesta kuuluu nyt sisäministerille ja Tavio odottaa sisäministeriltä perusteluita.

"Suomen ei olisi missään nimessä pitänyt ottaa irakilaisia palautettavia takaisin Irakista Suomeen itse kustantamallaan lennolla. Henkilöt olivat jo Irakin maaperällä ja juridisesti Irak on omalla rajallaan olevista kansalaisistaan vastuussa", Tavio sanoo.

"Olemme kansainvälisen oikeuden suhteen kestämättömässä tilanteessa, jos Irak voi käännyttää omat kansalaisensa rajaltaan Suomeen siksi, että näillä ei ole papereita ja Suomi ottaa heidät vastaan. Tämä voidaan tulkita nyt siten, että Suomi kantaa viime kädessä vastuun jokaisesta Irakin kansalaisesta ja siitä, onko heillä Irakin rajalla paperit kunnossa vai ei", Tavio sanoo.

 

Jukka Rahkonen ke 20.06. 22:40

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot