Häijy herrasmies
The Wicked Wit of Winston Churchill. Compiled by Dominique Enright. Michael O’Mara Books Ltd. 2001, 160 s.
Churchillin lentäviä lauseita on koottu useaksikin kirjaksi, joista on tainnut itsekin tulla kirjoitettua.
Mutta tässä vielä yksi, joka muuten kuuluu ilkeyksien sarjaan (Wicked Wit). Siinä esiintyvät myös Jane Austen ja Naiset (siis yleensä).
Oliko Churchill enemmänkin vastuuton ja vaarallinen, juoppo koheltaja vaiko sittenkin jämerä maan isä, Britannian bulldoggi, jonka vankka harkitsevaisuus ja lujuus pelastivat maan ellei koko maailman?
Siinäpä kysymys, jonka uusi elokuva Darkest Hour on jälleen tehnyt ajankohtaiseksi. Elokuvassa sankari on oikeastaan molempia, mutta edellinen rooli on vain pintaa eikä koskaan todella ole vaarassa toteutua. Viinaa saattaa mennä, mutta vakaa ja terve harkinta säilyy. Toivotaan, että asia oli siten.
Joka tapauksessa Churchill oli, noin suomalaisittain sanoen, hyvä suustaan. Hänestä voisi myös käyttää sanaa koiranleuka, ellei sana tuntuisi jotenkin sopimattomalta. Älyniekka on toinen kandidaatti. Adjektiivina kai hieman vanhentuneeksi koettu sukkela voisi olla hyvä. Nokkela lienee nykykielessä käypäisin.
Meillä ei kirjakielessä –vaikka kyllä murteissa- oikein ole noita huumormiehiä kuvaavia sanoja, joita vaikkapa venäjässä on koko valikoima: šutnik, umnitsa, ostrjak. Viimemainittu, johon sisältyy harrastetun sanailun kirpeys, voisi kuvata Churchillia parhaiten. Englanniksi oikea adjektiivi voisi olla witty.
Joskus maailmassa meillä oli tapana sanoa, että sitä tai tätä nimitettiin hyväntahtoisesti sillä ja sillä nimellä, missä korostui se, ettei nokkeluuksien varsinainen tarkoitus ole kenenkään loukkaaminen. Tässäkin muuten kuvastuu aikakausien vaihtuminen. Nykyäänhän loukkaantuminen on pyhä asia ja syntyy tarvittaessa vain yhdestä ainoasta sanasta, lähes mistä tahansa.
Joka tapauksessa Churchillin nokkeluus oli usein hyvinkin terävää tai häijyä, mutta ei yleensä tyhjänpäiväistä. Hyvän sukkeluuden ominaisuutena onkin, että se kestää vakavan tarkastelun. Parhaimmillaan siinä ilmenee syvällisyyttä, joka panee ajattelemaan ja mieleen tulee, että sen, johon sutkaus kohdistuu, olisi myös pitänyt ajatella ja ottaa huomioon se, miten asia voidaan ymmärtää.
Hyvä sutkaus on siis itse asiassa parhaimmillaan filosofiaa ja nostaa esille ajattelematta jääneitä konteksteja ja torjuttuja mahdollisuuksia. Reaktiona on vapauttava nauru, joka ei ole pahantahtoinen, huolimatta näennäisestä ilkeydestä.
Vaikka onhan niitä muunkinlaisia vitsejä ja sutkauksia. Ajatellaanpa nyt sitäkin, kun Churchill kertoi, miten Downing Street 10:n kohdalla pysähtyi tyhjä taksi ja siitä astui ulos Clement Attlee… Tai sitä, miten hän tokaisi Attleen olevan hyvin vaatimaton ihminen, jolla on monia päteviä syitä vaatimattomuuteensa…
Todellisena patrioottina Churchill puhui kehnoa ranskaa ja näyttää tunteneen sen isänmaalliseksi velvollisuudekseen. Casblancan neuvotteluissa hän hämmästytti de Gaullea omatekoisella ranskallaan sanoen Si vous m’obstaclerez, je vous liquderai!
Kuitenkin hän osasi mielestään kylliksi ranskaa ollakseen tyytymätön tulkkeihin, jotka sivumennen sanoen eivät ymmärtäneet hänen ranskaansa. Kahdenkeskiset neuvottelut ranskalaisten kollegojen kanssa kuitenkin sujuivat ainakin joskus. Luoja tietää, mitä keskustelijat lienevät kuvitelleet toisen osapuolen sanoneen.
Turhaa kunnioitusta poliitikkokollegoitaan kohtaan Churchillilla ei ollut. Liian usein hiljaiset, vahvat miehet ovat hiljaa vain siksi, etteivät tiedä, mitä sanoa ja heitä pidetään vahvoina, koska he vaikenevat, tokaisi hän joskus.
Yleinen mielipide ei erityisemmin kiinnostanut Churhillia, mutta pakkohan se oli huomioida. Maailmalla liikkuu valtava määrä valheita, hän sanoi, ja pahinta on, että puolet niistä on totta.
Siitä huolimatta: perille ei pääse koskaan, jos heittää kivellä jokaista koiraa, joka haukkuu.
Jokaiselta lipsahtaa joskus epämiellyttävä totuus väärässä paikassa. Halpoja ja kurjia, sanoi Churchill katsoessaan amerikkalaisia lend-lease hävittäjiä. Anteeksi kuinka, kysyi vieressä kuunnellut Roosevelt. Ne ovat halpoja meille ja kurjia saksalaisille, vastasi Winston häkeltymättä.
Ja joskushan sitä kuulee omasta itsestäänkin ikäviä totuuksia tai ainakin sellaisiksi tarkoitettuja arvioita. Kerran Churchill istui klubilla, syvällä nojatuolissa ja kuuli, miten nuoret ja eteenpäin pyrkivät poliitikot juttelivat entisestä pääministeristä: Niin, tiedättekö, että sanotaan hänen olevan jo aika lailla hei-hei…
Niin, ja sanotaan, että on alkanut jo tulla ihan kuuroksikin, murahti Churchill nojatuolin uumenista.
Churchill itse sanoi, ettei vihannut ketään muuta kuin Hitleriä –ja sekin kuului ammattiin. Itse asiassa hän oli hyvissä väleissä monien sellaisten ihmisten kanssa, joista hän sanoi tunnetuimmat ilkeytensä, jotka siis eivät olleet ilkeitä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Churchillia voidaan siis pitää humoristina par excellence. Sanoakseni parhaan tietämäni kohteliaisuuden, totean, että hän olisi hyvin voinut olla savolainen.
Valtiomiehissä huumori ei ole kovin yleinen piirre. Mieleen tulee ensimmäisenä Stalin, jonka huumori oli sinänsä tasokasta, mutta saattoi olla aika raakaakin. Kekkonen taas vaikuttaa usein aidosti ilkeältä, vaikka nokkelahan hänkin oli.
Marsalkka Alanbrookea, joka piti Churchilliä vaarallisena sekoilijana ja pysyi usein tiukkana, kun neuvoteltiin, Churchill näyttää arvostaneen. Montgomeryn omahyväisyyttä hän ei sen sijaan voinut sietää. Asiaa kuvannee hänen sutkauksensa: In defeat, unbeatable, in victory, unbearable.
Kun Afrika Korpsin komentaja, kenraali von Thoma jäi Montgomeryn vangiksi, tämä tarjosi hänelle päivällisen. Churchill tokaisi: Minun käy sääliksi Thoma-parkaa. Voitettu, häväisty ja vangittu ja sitten vielä tämä… päivällinen Montgomeryn kanssa.
Joka tapauksessa Churchill kuului ns. suuriin persoonallisuuksiin. Kun sellaisista lukee, tulee aina mieleen, mahtaako niitä vielä olla tämän päivän politiikassa. Putinia tai edes Trumpia en niihin laskisi, vaikka he ovatkin molemmat omalla tavallaan erikoisia ja heiluttelevat tätä maapallo-parkaa aika lailla.
Euroopassa taas tuntuu olevan pelkkiä nollia eikä omastakaan maasta nouse yhtään maininnan arvoista hahmoa. Vai olenko väärässä?
Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.
Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?
ke 20.12.2023 22:32Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka
la 13.04.2024 00:17Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä
la 24.02.2024 12:33Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan
to 28.03.2024 13:04Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus
ke 20.03.2024 08:51Eläkeindeksin leikkaaminen
ti 09.04.2024 13:56Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44