”Toiset lähtee kuuhun ja toiset Ruotsiin, toisilla vaan pienempi palkka on”, lauloi trubaduuri Hector (Ylen toimittaja Heikki Harma) 1970-luvulla. Hän siis kadehti astronauttien palkkaa, muttei kosmonauttien. Miksihän?

Tuohon aikaan maamme ainoa virallinen vihollinen oli Yhdysvallat. Entä miten on nykyään, kun Yhdysvallat on ystävä? Olisikin pohdittava, kumpi oikeastaan on Suomelle vaarallisempi naapuri, Venäjä vai Ruotsi.

Suomalaisista EU-kriitikoista, kansallisen edun kannattajista ja maahanmuuton arvostelijoista on usein yritetty lavastaa väärän lipun operaatioita väittämällä heitä julkisessa sanassa ”Venäjän agenteiksi”.

Väite on, paitsi yleistävä, myös järjetön siksi, että maahanmuutto ja sen mukainen väestön pirstoutuminen, kansankokonaisuuden rikkoutuminen ja eripura edistävät Venäjän etuja, mikäli sellaisiksi arvioidaan Suomen kohtaamat ulko- ja sisäpoliittiset vaikeudet.

Näin ajatellen maahanmuuttoa vaativat ja väestömme kirjavoitumista tavoittelevat monikultturistit ovat itse Venäjän etujen edistäjiä, sillä he jos ketkä pelaavat itänaapurin pussiin.

Venäjää on usein sanottu Saudi-Arabiaksi, josta tuodaan lähinnä maakaasua ja öljyä ja jonka kylkeen lentotukialus nimeltä Suomi on pysyvästi ankkuroitu.

Ruotsia taas voidaan sanoa Pohjolan Brasiliaksi, jonka satamissa eivät tulijoita tervehdi enää valkonaamaiset viikinkien jälkeläiset, vaan kaduilla kulkijoista puolet koostuu kahvinvärisestä mulattiväestöstä. Lähinnä ikäihmiset ja kuningas pitävät paleface-muistoa yllä, tosin kuningashuonekin on tuontitavaraa Ranskasta.

Nähdäkseni pohjoismaiden välillä vallitseva väestön vapaa liikkuvuus muodostaa suuremman uhan Suomelle kuin Venäjä, sillä Ruotsin rajan takaa virtaa koko ajan epäperäistä muslimiväestöä, josta osa voi olla liikkeellä terroristisin aikein. Myös maahanmuutto sinänsä on uhka väestörakenteellemme aivan riippumatta siitä, missä aikeissa Suomeen tullaan.

Tänäkin keväänä Ruotsissa on tullut esille maahanmuutosta johtuvia useita väkivaltaongelmia, joista muiden muassa Heikki Porkka on kirjoittanut blogissaan. Asioista on raportoitu myös Paavo Tajukangas -sivustolla.

Taju lienee lähtenyt kankaalle niiltä suomalaisilta poliitikoilta, jotka ovat edistäneet lähi-itäläisten maahanmuuttoa, vaikka universumi ympäriltä räjähtäisi.

Tunnetuimpia esimerkkejä ovat kotinsa turvapaikanhakijoille luvannut pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja entinen sisäministeri Petteri Orpo (kok.). He olisivat voineet pysäyttää rajan yli tulvivien pakolaisten virran kansainvälisten sopimusten puitteissa, mutta sen sijasta hallitus aloitti järjestelmällisen väestöpoliittisen mullistuksen.

Seurauksena oli Suomen ensimmäinen jihadistinen terrori-isku, josta hallitus on osaltaan vastuussa, ja suuri määrä muuta rikollisuutta, josta valtamedia ja syylliset ministerit parhaansa mukaan vaikenevat.

Venäjää, Ruotsia, sosiaalietuusperäisiä maahanmuuttajia ja terroristeja haitallisempia Suomelle ovatkin Kai Mykkäsen tapaiset kokemattomat ministerit. Nimityshuuman aiheuttamassa mielihyvähormonien hyrskeessä hän näki sisäministerin tehtävänsä ”nöyräksi vetävänä mahdollisuutena päästä sukupolven yhden suurimman ilmiön äärelle”.

Etnonationalistisen valloituspolitiikan edessä haltioituen Mykkänen laittautui kantaväestöä kaltoin kohtelevan maahanmuuton edistäjäksi: vaatimaan vuotuisen pakolaiskiintiön nostamista 10 000 tulijaan. – Se on tavoite, jolla ei ole suomalaisten ihmisten näkökulmasta kerta kaikkiaan mitään oikeutusta (aiheesta enemmän täällä).

Mitä eroa Ruotsin ja Venäjän muodostamilla turvallisuusuhilla loppujen lopuksi on? Ruotsi ei aiheuta Suomelle kummoistakaan sodanuhkaa, paitsi liittyessään Natoon, mikä saattaa horjuttaa Pohjolan tasapainotilannetta ja pakottaa meidät samaan. Ruotsin pääuhka muodostuu sen tänne lähettämistä pakolaisista, joista voi tulla hallitsemattoman katuväkivallan ja pysyvän väestöpoliittisen hajoamisen uhka.

Sen sijaan Venäjä on Suomelle ensisijaisesti sodanuhkaa aiheuttava voimatekijä ja rajanaapuri, jonka vaarallisuutta lisää maiden välillä vallitseva elintasokuilu. Vasta toissijaisesti itärajan takaa suuntautuu väestöpoliittinen maahanmuuttouhka, jonka välineenä Venäjä voi käyttää rajan takana oleskelevia lähi-itäläisiä pakolaisia. Itäraja on kuitenkin hyvin valvottu Venäjän puolelta toisin kuin Ruotsin-raja ruotsalaisten puolelta.